Hälsans Kok buzz!

Hälsans Kök grillatut kasvisfileet.

Jotkut teistä ovat ehkä huomanneet, että blogini sivupalkissa on pieni Buzzador Blog -logo. Nyt olenkin mukana ensimmäisessä Buzzador-blogikampanjassa, joten muutamat seuraavista postauksistani tulevat käsittelemään testaamiani Hälsans Kök -tuotteita. 

Mistäkö siis on kyse? Buzzadorin sivustolta pääset lukemaan tarkemmin siitä, mitä Buzzadorit tekevät ja miten sinäkin voit päästä Buzzadoriksi. Pääpiirteissään ideana kuitenkin on se, että Buzzadorit testaavat erilaisia tuotteita kampanjoissa ja jakavat testauskokemuksiaan (ja toisinaan testinäytteitäkin) tuttavapiirissään. Buzzadorit raportoivat kokemuksistaan luonnollisesti myös Buzzadorille päin. 

Nyt käynnissä olevassa blogikampanjassa testataan siis Hälsans Kök -tuotteita. Itse en ollut aiemmin koskaan maistanut muutamaan kasvisnakkia enempää kyseisiä tuotteita, enkä silloinkaan ostanut tai valmistanut niitä itse. Koska mielelläni kuitenkin vähennän lihan osuutta ruokavaliossani, lähdinkin innoissani testaamaan tuotteita. 

Kampanjassa pyydettiin testaamaan ensisijaisesti seuraavia tuotteita: Hälsans Kök Kasvispihvi, Hälsans Kök Kasvispyörykät, Hälsans Kök Kasvismureke tai Hälsans Kök Falafel. Lähikaupan tuotevalikoima kuitenkin oli hieman erilainen, joten testituotteiksi valikoituivat grillatut kasvisfileet, kasvispihvi, chorizo sekä mureke. Seuraavaksi hieman kokemuksia grillatuista fileistä.

Grillatut kasvisfileet yllättivät minut todella positiivisesti: fileiden koostumus oli sopivan napakka ja niissä maistui vienosti savun maku. Aivan broilerifileen veroista koostumusta fileillä ei tetystikään ollut, mutta yllättävän lähelle päästiin! Savun lisäksi fileiden ominaismaku oli melko mieto, mutta nauttimieni lisäkeporkkanoiden ja mausteisen jogurttikastikkeen kanssa pystyi hyvin kuvittelemaan syövänsä broilerifileitä. Näistä tykkäsin! Grillatut kasvisfileet olivatkin lempeä aloitus Hälsans Kök -tuotteiden testauksessa ja toimisivat mielestäni hienosti muutenkin kasvisruokaan totuttelussa lihan korvikkeena.

Kynä käteen, luovuus valloilleen

Osallistuin Agricolan päivänä pidettyyn Kirjoittamisen mahdollisuudet -seminaariin, jossa tarkasteltiin kirjoittamista monesta eri näkökulmasta. Kolmena pääteemana oli luova kirjoittaminen ja sen rajojen ja määrittelyjen pohtiminen, kirjoittaminen opetuksessa ja nykyteknologian mukanaan tuomat haasteet sekä kirjoittaminen tutkimustyössä. 

Heti seminaarin ensimmäisessä osiossa ”Mistä puhun kun puhun kirjoittamisesta?” pureuduttiin kirjoittamiseen ja inspiraatioon monipuolisesti. Niin luova kirjoittaminen kuin tieteellinen kirjoittaminenkin kaipaavat alkumetreillä kirjoitusinspiraatiota. Tyhjä paperi näyttäytyy yhtä tyhjänä, tahtoi sitten luoda jotain uutta ja mielikuvituksellista tai raportoida uusia tutkimustuloksiaan. Tiina Ali-Siston puheenvuoro kirjoittamisen kokonaisvaltaisuudesta osui ja upposi itseeni: puheenvuoron vinkkejä kirjoitusinspiraation ja sanojen houkuttelemisesta kokeilen taatusti niin tieteellisessä kirjoittamisessa kuin luovemmassakin harrastamisessa. Käsin kirjoittaminen kesäpäivänä järven rannassa, mielikuva ainakin on jo yksistään inspiroiva.

Vilja-Tuulia Huotarisen kirjoitusmyyttejä ruotiva puheenvuoro antoi myös paljon ajattelemisen aihetta. Kenties tutkimuskirjoittajillekin luodut raamit voi, ja kannattaakin, kyseenalaistaa samalla lailla kuin kaunokirjallisuusammattilaisiin kohdistuvat odotukset. Voisiko tieteellinen kirjoittaminenkin näyttäytyä luovana, leikkisänä prosessina? Voisiko luovan kirjoittamisen kautta tuoda tieteellistä kirjoittamista alas norsunluutornistaan ja siten madaltaa tieteellisen kirjoittamisen kynnystä?

Minulle kirjoittamisessa vaikeinta on aina ollut aloittaminen. Kuten Juri Joensuun esityksessään siteeraama Gilbert Sorrentino on on sanonut: Valkoisen paperin kammo on inspiraation idioottikaksonen. Tyhjää paperia, tai useammin tekstinkäsittelyohjelman ruutua, tuijottaessa kaikki huonoimmatkin ideat tuntuvat karkaavan mielen ulottumattomiin. Tässä apuun tulee tieteellisen kirjoittamisen monet säännöt. Kun voi luonnostella vaikkapa sisällysluetteloa, on tyhjä tila saatu jo täytettyä ainakin puoleen väliin arkkia. Tämän jälkeen ideat hiipivätkin jo helpommin lähelle ja jotkin niistä saa vangittua tekstiksi. Joensuun esittelemät kokeellisen kirjoittamisen rajat ja säännöt toivatkin minusta luovaa kirjoittamista lähemmäksi tutkimuskirjoittamisen maailmaa. Kirjoittamiselle asetetut rajat, kuten runomitta, matemaattiset mallit ja erilaiset kirjain- ja sanapelit muistuttavat minusta tieteellisen kirjoittamisen pelisääntöjä, mutta eivät kuitenkaan onnistu kahlitsemaan kirjoittajan luovuutta.

Iltapäivän kolmas seminaariosio, ”Tieteellisen kirjoittamisen haasteet”, syvensi näkemystäni luovan kirjoittamisen ja tieteellisen kirjoittamisen yhtäläisyyksistä ja toisaalta myös toi uudelleen esiin eroja näiden kahden kirjoitustavan välillä. Minna-Riitta Luukka pohti puheenvuorossaan ”Tiedettä paperille – miksi, miten ja millä kielellä?” tieteellisen kirjoittamisen suhdetta akateemiseen tiedeyhteisöön. Hän totesi, että tiedetekstit ovat osa akateemista yhteisöä ja vuorovaikutuksessa sen kanssa. Niinpä akateemiselle yhteisölle on tärkeää kirjoittaa sen ”omalla kielellä”, noudattaen tieteellisen raportoinnin kaavoja ja normeja. Tieteellisen kirjoittamisen luonne usean kirjoittajan yhteisenä projektina tuo myös mukanaan omia haasteita. Itseäni jäi mietityttämään tämä kohta erityisen paljon. Kuinka saisin nyt seminaaripäivän aikana virinneen innostukseni ja ideani siirrettyä käytäntöön? Saako tieteelliseen kirjoittamiseen oikeasti luovempaa otetta, kun samaa tekstiä kirjoittaa ja muokkaa myös moni muu? 

Seminaaripäivän päätti Taina Saarisen puheenvuoro ”Mitä laadukas kirjoittaminen on ja miten sitä voi arvioida?”. Aihe on todella ajatuksia herättävä, sillä jatko-opinnot aloitettuani olen miettinyt paljon juuri tieteellisen kirjoittamisen laatua ja sitä, miksi joitakin julkaisusarjoja pidetään niin paljon laadukkaampina, kuin toisia. Ylipäätään mielestäni on hämäävää, että tutkijan työssä painotetaan julkaistuja artikkeleita työn laadun ja tutkijan osaamisen mittarina niin vahvasti. Tutkimustyö kun kuitenkin suurelta osin on myös paljon muuta, kuin julkaisujen kirjoittamista.

Ylipäätään koko julkaisuprosessi näyttäytyy itselleni tässä vaiheessa monimutkaisena, hitaana ja kankeana järjestelmänä. Voisiko tutkijan osaamista mitata myös muilla keinoin? Voisiko tieteellisten julkaisujen laadun arvioimisen ainakin osaksi irroittaa siitä, minkä nimisessä julkaisusarjassa juttu julkaistaan? Ja miksi jotkin harvat julkaisusarjat ovat yliopäätään arvostetumpia kuin toiset, vaikka yksittäiset niissä julkaistut artikkelit eivät välttämättä ole aina niin mullistavia?

Kirjoittamisen haasteet -seminaari tarjosikin roppakaupalla uusia ideoita ja näkökulmia sekä todella paljon ajattelemisen aihetta luovasta kirjoittamisesta, inspiraatiosta, tieteellisestä kirjoittamisesta, kirjoittamisen opettamisesta ja kielen käytöstä ylipäätään.

Osta blogikirppikseltä ja WWF kiittää

Hei vaan!

Törmäsin blogikirppikseen, jonka idea on sen verran hieno, että tätä jakaa ilokseen eteenpäin. Eli siis, Annika pitää blogikirppistä, jonka jokaisesta myydystä tavarasta menee vähintään 1€ WWF:lle.Käy tsekkaamassa, jos kirppikseltä löytyisi jotain sopivaa sinulle: 

BlogiKirppis

Blogikirppikseltä löytyy vaatteita kokoluokasta 32-36 (XS-M), eli itselleni valitettavasti väärän kokoisia. Onneksi kirppiksellä on myös koruja ja laukkuja...