Vuosipäiväruokaa

Viime viikonloppuna vietimme vuosipäivää paremman puoliskon kanssa. Yhteisiä pariskuntavuosia on kertynyt kokonaista kolme kappaletta: vähän tai paljon, näkökulmasta riippuen. Vuosipäiväviikonlopun viettoon liittyä yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja Fringe -maraton. Varsinaiselle vuosipäiväjuhla-aterialle kokkailimme suussasulavaa lammaspataa, jonka iloista haluan teidänkin pääsevän osalliseksi reseptin muodossa. 

Pitkään haudutettu lammaspata

n. 1/2 kg luullista patalammasta/karitsaa

3-4 porkkanaa

2 keskikokoista sipulia

300g kirsikkatomaatteja

150g herkkusieniä

3-4 dl vettä

2-3rkl tomaattipyreetä

 vajaa 1rkl savustettua paprikajauhetta

1tl kuivattua timjamia

mustapippuria

1rkl valkosipulilastuja (tai 3-4kpl valkosipulinkynsiä)

loraus oliiviöljyä

pieniä kiinteitä perunoita (meillä 8 kappaletta)

Pilko lammas sopiviin annospaloihin. Kuori porkkanat ja pilko kuutioiksi. Halkaise herkkusienet. Kuori sipulit ja pilko palasiksi tai lohkoiksi. Lorauta paistinpannulle tilkka oliiviöljyä, lämmitä ja lammaspaloihin pannulla hyvä paistopinta. Siirrä lammaspalat uunipataan. Pyöräytä pannulla seuraavaksi porkkanapalat, sipulit ja herkkusienet. Lisää pataan lammaspalojen seuraksi. Lisää pataan paprikajauhe, mustapippuri ja valkosipulilastut. Huuhdo paistinpannu vedellä ja kaada pataan muiden ainesten päälle. Lisää vielä tomaattipyree ja reilu puolet kirsikkatomaateista. Sekoita pataa hieman, laita sen jälkeen 170 asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi. Laske tämän jälkeen uunilämpötila noin 120-150 asteeseen ja hauduttele pataa välillä sekoitellen muutama tunti. Lisää tarvittaessa hieman vettä, jos pata alkaa kuivahtaa kasaan. Haudutuksen jälkeen laita pataan mukaan myös pestyt perunat. Kypsennä vielä noin 40 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä. Kääntele perunoita 1-2 kertaa kypsennyksen aikana. Lisää pataan viimeiseksi 15 minuutiksi loput kirsikkatomaatit. Tarkista lopuksi padan suolaisuus, ja lisää tarvittaessa suolaa maun mukaan.

--

Padasta tuli ihan todella hyvää. Nautimme sen punaviinin kera, ja jälkkärin unohtuessa haimme sitten lähikaupasta vielä jäätelöpuikot palanpainikkeeksi. Ilta jatkui punaviinin, valkohomejuustoviipaleen ja Fringen toisen tuotantokauden parissa. Ihana oleiluviikonloppu näin vuoden pimeimpään aikaan.

Toiset leipoo piparkakkutaloja...

Dinoinstallaation osasia.

Tiedättekö, kun välillä joku hyvä juttu karkaa täysin käsistä, ja lopputuloksena on jotain eeppistäkin eeppisempää? No, meille kävi Maijan kanssa tänään niin. Tarkoituksena oli toteuttaa ilmaan leikkimielisesti heitetty "Mitä, jos tekisi piparitaikinasta jotain vähän jännempää, kuin perinteisen piparkakkutalon?" -ideaa ja muotoilla anatomisesti korrektien saurusten joulumaa. Kyllä, saurusten. Maija piirsi leivinpaperille mallit arktisista sauruksista ja muutamasta asiaankuuluvasta kasvista, ja sitten ruvettiin kaulimaan ja leikkelemään taikinasta oikeanmallisia eliöitä. 

Lopputuloksena leipomisen ja koristelun parissa vierähti koko ilta, ja saimme aikaiseksi niin eeppisen jouluasetelman, että itseäkin ihmetyttää. Siinä on nyt paljon yksityiskohtia aina sienikehästä lähtien, sekä pari pelottavan suurta puuta.. Onneksi koko komeudesta on otettu varuiksi paljon kuvia muistoksi, mikäli korkein puu päättää kaatua yön aikana.

Joten, hyvät naiset ja herrat.... Suuri, anatomisesti korrektien saurusten dinoinstallaatio 2011, olkaapa hyvät!!!!

Suuri dinoinstallaatio tomusokerilunta vaille valmiina!

Päivät niin kuin varisparvi raahautuu

Marraskuun väriläikkä.

Taas kerran vähän Marraskuu -viittauksia. Ne vain tuntuvat sopivan saumattomasti marraskuiseen tunnelmaan, joka tänä vuonna on ollut tavallistakin ankeampi, loskaisempi ja lumettomampi. Marraskuu on yleensäkin mielestäni vuoden ankein kuukausi, joskin lokakuu kilpailee sen kanssa kiitettävällä tarmokkuudella. Tänäkään vuonna marraskuu ei ole tehnyt poikkeusta. On ollut kiire, ahdistus, stressi ja tuleviausuushuoli.. (Onneksi ei sentään rutto, kuolema tai muuta sellaista!) Onneksi kuukausi on pian lopussa, ja joulukuun läheisyys näkyy jo monessa paremmin päin kääntyneessä asiassa. Toissapäivänä sain viimein vietyä tarkistukseen riippakivi-graduni, josta olikin jo ehtinyt muodostua elämää suurempi ongelma monin tavoin. Palautustilanne ei lopulta edes näyttäytynyt niin huojentavana tai iloisena, tuntuipahan vain samanlaiselta napinpainallukselta kuin minka tahansa sähköpostin lähettäminen. Jälkeenpäin sitten hiipi helpotus ja tyytyväisyys mieleen, joskaan ei ainakaan vielä edes siinä määrin, kuin joskus kuvittelin tapahtuvan. Ehkä se tästä vielä. Ainakin mokoma työ on nyt poissa käsistäni, jos ei mitään muuta. Pieni pelko huonosta arvosanastakin jäytää, mutta sille ei voi mitään enempää, kuin mitä koko syksy on jo tullut yritettyä. 

Messukeskuksen seminaarisali odottamassa osanottajia.

Villikatajan osalta asiat ovat edenneet kuluneella viikolla varsin vaihdikkaastikin. Enemmän kuulumisia ja juttuja voi käydä tsekkailemassa täällä, mutta sanottakoon, että kiirettä on pitänyt. Välillä on itsellä meinannut usko loppua, mutta onneksi meitä on tässä projektissa kaksi. Kävimme marraskuun alkupuolella ottamassa osaa MTT:n järjestämään Suomesta biotalouden huippu -seminaariin ja nyt kuluneella viikolla piipahdimme uudestaan pääkaupunkiseudulla, tällä kertaa Arktisten aromien Miten lisäarvoa luonnonmarjoille? -seminaarissa. Molemmista saimme paljon hyviä ideoita ja kontakteja, sekä pääsimme luomaan silmäyksen toimialan nykytilanteeseen. Jännästi olen itse huomannut, että itse asiassa pidän kovasti seminaareihin osallistumisesta, verkostoitumisesta ja sen sellaisesta.. Kiva juttu! 

Seminaarien lisäksi olemme ehtineet piipahtaa myös yritysvierailulla Frantsilassa. Siellä oli niin ikään antoisaa ja opettavaista, ja oli todella mukavaa päästä tutustumaan yritykseen, joka ei ole tinkinyt arvoistaan ja silti menestynyt. 

Kaiken työ- ja graduhääräämisen ohella en olekaan paljoa muuta ehtinyt tehdä, ja joulu(loma) onkin tänä vuonna paljon edellisiä enemmän mielessäni. Silloin ajattelin viettää paljon aikaa tekemättä ei-mitään, löhöillen päivät pyjamassa kirjojen, elokuvien, sarjojen ja jouluherkkujen parissa. Tänä vuonna koen aivan erityisesti ansaitsevani hengähdystauon!

Contagion

(kuva Extraordinary Intelligence)

Vuoden tähän mennessä paras elokuva. Menkää. Katsokaa. Vaikuttukaa!

Tästä Steven Soderberghin pätkästä ei oikein voi sen kummemmin kertoa mitään tekemättä juonipaljastuksia, joten, kehotankin kaikkia vain katsomaan kyseisen pätkän (jotta voimme sitten mahdollisimman pian keskustella elokuvasta!). Sen verran voin kuitenkin kertoa, että kenties tämä pätkä vetoaa erityisen paljon myös muihin biologeihin...


P.S. Hyvän, joskin enemmän jenkkilän meininkiin kantaaottavan ja hieman salaliittoteoriaharrastukseen kallistuvan, elokuva-arvostelun juonipaljastuksineen voi lukea vaikkapa täältä, jos ei malta pätkää katsoa ensin.

Along Came August

Kiirekiirekiirekiire. Semmoinen on ollut minun syyskuuni vuonna 2011. Protomolla on mennyt Villikatajan kanssa hurjasti aikaa, ja paljon olemme edistyneetkin. Silti tuntuu, että vaikka mitä on vielä tekemättä. Onneksi päätimme nyt vähän yrittää ottaa rennommin ensi viikkoa, pikkusiskokin tulee kylään syysloman kunniaksi. Ehtisi sitten pelailla lautapelejä ja nauttia rennosta yhdessäolostakin. 

Herkkusieniä!

On tähän syksyyn onneksi mahtunut levollisia pilkahduksiakin sinne tänne. Tänä syksynä, enemmän kuin minään aiempana vuonna, on tullut vietettyä aikaa luonnossa. Olen ollut kiipeilemässä Hyyppäänvuoren kallioilla ja poimimassa karpaloita suolla, seikkaillut lukuisilla sieniretkillä ja löytänyt elämäni ensimmäiset villiherkkusienet. 

Sienisatoa.

Kiitos Villikatajan, olen päässyt entistä enemmän liikkeelle kotisohvalta (tai siis, minullahan ei ole oikeasti sohvaa, joten tämä olkoon kuvainnollinen toteamus) ja haastanut itseni liikkumaan. Ja tähän mennessä jokainen kerta on osoittautunut sen arvoiseksi, vaikka lähtiessä ei siltä olekaan aina tuntunut. Luonnossa liikkumisesta on saanut myös virtaa pimeneviin päiviin, enkä ole huomannut, että olisin samalla tavalla alakuloinen, kuin yleensä aina näihin aikoihin. Saapa nähdä, miten selviän sitten, kun alkaa tulla jo ihan liian kylmä, eikä syksyn satoakaan enää ole kerättävissä. Ehkä uhmaan säätä silloinkin, ja lähden liikkeelle luontoon rauhoittumaan ja rentoutumaan. 

Syyskuu

Syyskuu on mennyt varsin vauhdikkaasti. Päivien pääohjelma on vaihtunut keikkatöistä ja gradutaisteluista Villikatajan parissa puuhasteluun, mikä on ollut varsin antoisa muutos. Toisaalta tuntuu, että vaikka mitä on saatu jo aikaiseksi, toisaalta taas kaikki tuntuu olevan niin keskeneräistä vielä. Onneksi tässä on loppuvuosi aikaa hioa ja hinkata juttuja kuntoon. Ja esimerkiksi lankojen värjäys on ollut myös kaiken muun ohella todella rentouttavaa. Kuluneella viikolla värjäilin seuraavanlaisia lankoja:

Langoista ja niiden värjäysprosessista voi lukea lisää Villikatajan omasta blogista, mutta voisin tässäkin vielä hehkuttaa tuota oikeanpuolimmaisinta vyyhtiä. Se kun on saanut värinsä punajuurten keitinvedestä, ja on mielestäni ihanan kullanruskea. Värjäys on aina jännittävää, kun ei tiedä aina ihan tarkalleen, millainen lopputulos mistäkin väriaineesta tulee.

Nyt syyskuun aikana on tullut myös liikuttua metsässä sienten, niin väri- kuin ruokasellaistenkin, perässä enemmän kuin aikaisemmin. Tänä vuonna on hyvä sienisato, joten kannattaa lähteä liikkeelle! Metsässä liikkuminen on muutenkin niin rentouttavaa ja mukavaa, vaikka sieltä ei edes olisi lähtenyt mitään sen kummemmin keräilemään. 

Semmoista siis täällä, uusia tuulia ja jänniä juttuja. 

"Kesä loppuu, lopu sinäkin!"

Maisemaa matkan varrelta.

Ilmeisesti blogitekstit näyttävät laahaavan säännönmukaisesti edellisen viikonlopun tapahtumissa, joten tässäpä koostetta kesänlopettajaisista Lappeenrannasta. Eeppinen reissu kesti neljä päivää, eli lähdimme matkaan jo torstaina miesväen päästyä töistä. Matkasimme siis Anniksen ja mikkotuksen kanssa perinteikkäisiin klaanikesänlopettajaisiin. 

Merel.. siis järvelle!

Perjantaina pääsimme tutustumaan muun muassa kanavaristeilyyn M/S Camillalla, ja itse koin ensimmäistä kertaa sulkuportin läpi veneilyn jännittävyyden. Lisäksi tutustuin ja suin päin ihastuin paikalliseen erityisherkkuun, vetyyn, satamakahvilassa. 

Sulkuportti, jännittävää.

Maisemia kanavaristeilyn varrelta.

Tuttavallinen Pirjoksi nimetty lude laskeutui
hiuksiini matkan aikana.

Kanavaristeilyn ja vetyjen nauttimisen jälkeen teimme kierroksen hiekkalinnassa sekä linnoituksessa. hiekkalinnan osalta olikin viimeiset hetken tämän kesän kohdalla, sillä seuraavana päivänä alue suljettiin. Jänniä  ja todella taidokkaita veistoksia olikin sirkusteemalla toteutettu. 

Upea norsuveistos.

Näkymä linnoitukselta. Neuchâtel on my mind!

Illalla olikin vuorossa kauan hehkutettu ja odotettu paikallisherkku: Lemin särä. Isäntäparimme oli jotenkin onistunut hankkimaan meille paikat Museopirtille särän äärelle, ja puitteet olivat ihan mahtavat! Niin kuin oli muuten se säräkin. Aivan mielettömän hyvää ja suussasulavaa. Kyllä harmitti, ettei ollut pohjaton maha, vaan hyytyminen iski kolmannen lautasellisen jälkeen. Seurueen miesväen parhaimmisto jaksoi vielä muutaman lautasellisen pidempään. Ruokailun loppuvaiheessa meille vielä tarjoutui yllättäen tilaisuus päästä kuulemaan viereisessä huoneessa kokoustaneen mieskuoron esiintymistä, ja tarjottiinpa meille vielä kokouksesta yli jäänyttä täytekakkua kahveineen. Huh, kun olikin maha pinkeänä sen jälkeen! Loppuilta kuluikin hyvin rennoissa merkeissä, erittäin huonojen youtube-videoiden ja muiden nauhoitteiden säestämänä. 

Museopirtti.

Suussasulavaa särää.

Lauantaina suunnistin seurueen miesväen kanssa paikalliseen leipomoon sillä aikaa, kun seurueen muu naisväki lähti shoppailemaan. Leipomossa nautimme aamupäiväkahveista aurinkoterassilla, ja sen jälkeen suuntasimme opettavaiselle kierrokselle Motonetiin. Vaikka en nyt ihan kohdeyleisöä ollutkaan, niin olihan siellä silti ihan mielenkiintoista.

Pusut.

Iltapäivällä lähdimme markettien kautta eeppisen ruokamäärän kanssa loppuviikoksi mökkimaisemiin. Ja millaisiin maisemiin päädyimmekään! Upea rantamökki ja lisänukkumapaikkoja sen pihassa tarjoava asuntoauto olivat kerta kaikkiaan täydellisiä. Mikäs siinä oli meidän saunoessa, grillaillessa ja aikaa hyvässä seurassa viettäessä. 

Tupavuoren "tupa".

Mökki-idylliä.

Teimme myös seikkailuretken jännittäville kalliohalkeamille ja luolamuodostumille Tupavuorelle. Retken aikana törmäsimme niin suureen määrään sieniä, sekä hämmentävän runsassatoiseen juolukkakasvustoon, että päätimme palata vielä sunnuntaina ennen kotiin lähtöä keräämään herkut parempaan talteen. Näin myös teimme, vaikka seurue olikin jo edellisen illan valvomisten jälkeen hieman väsynyt. Reissun saldona olikin siis hyvien muistojen, rennon olon ja valokuvatukullisen lisäksi vielä makumuistoja ensi talven varalle.

Kädentaidot kunniaan -askartelimme myös ulpukkapossuja!

P.S. Tämä oli blogin 200 postaus, ja mielestäni erittäin sopiva sellaiseksi. 

Tulinen viikonloppu Tampereella

Heti perään saatte nautiskella toisesta kuvapitoisesta postauksesta, tällä kertaa viime viikonlopulta. Kävimme nimittäin paremman puoliskoni sekä siskoni ja tämän miehen kanssa Tampereen suunnalla, jossa järjestettiin Chilifestivaalit. Ylläoleva kuva kertoo aika paljon siitä, mistä oli kyse: chilejä ja chilituotteita oli tarjolla maisteltavaksi ja kotiinviemisiksi. Tämän lisäksi tarjolla oli myös näytöskeittiön kokkausnäytöksiä, chilitietoiskuja, upea tulishow sekä tietysti paljon kojuja, josta ostaa chilipitoista festivaaliruokaa. 

Festivaaliruoan osalta tykästyin kovasti kolmen lihan ja neljän chilin pataan. Padassa porisivat nauta, porsas ja lammas, sekä neljä eri chililajiketta (joiden nimet olen ehtinyt jo autuaasti unohtaa). Lisäksi pataan oli päätynyt sipulia sekä porkkanaa ja se tarjottiin vaalean vehnäleipäpalan kera. Olipa hyvää! 

Seuraavan päivän santsikierrosannoksesta puuttuikin jo lammas, sekä porkkanat ja sipulit, eikä se ollut enää samalla tavalla makuhermoja kutkuttelevaa. Ihan kelpo syötävää sekin oli silti. 

Muutenkin festivaaleilla lienee ollut hieman enemmän kävijöitä, kuin mitä myyntiköjut olivat ennakoineet, sillä yksi jos toinenkin tarjottava ehti loppua ensimmäisen päivän aikana. Muun muassa seurueen miesväen haikailema chipotleolut oli myyty loppuun. Sentään maistelimme chilillä terästettyä mojitoa, joka olikin melkoisen tujua tavaraa. 

Lauantai-illan kruunasi Flamman upea tulinäytös, jota koetimme parhaamme mukaan katsella muun yleisön lomasta. Esityksen jälkeen seurueen miesjäsenet maistelivat vielä chilichorizoa, joka pienen haukkauksen perusteella oli myös hieman liian tulista omaan makuuni. 

Viikonlopun aikana ehdimme seikkailla muutenkin Tampereella ja tutustuimme kaupungin maisemiin sekä kotikaupunkia huomattavasti laajempaan ja monipuolisempaan kahvilatarjontaan. Piipahdimme muun muassa ihanissa Vohvelikahvila- sekä Taikapapu- nimisissä kahviloissa...

Herttainen vohvelikahvila.

Iso ja ihana jäätelövohvelini.

Taikapavun antimia: maukasta teetä sekä superhyviä kakkuja!

Lisäksi kävimme ihastelemassa Tampereen tuomiokirkon sisuksia. En ollut koskaan aiemmin käynyt siellä, joten niinpä muun muassa tämä merkkiteos oli näkemättä "livenä":

Vieläkään en päässyt pällistelemään sitä lähietäisyydeltä, sillä parvi oli alkavan häätilaisuuden takia suljettu yleisöltä. Olisin viihtynyt kirkossa pidempäänkin pällistelemässä, mutta kohteliaisuudesta hääväkeä kohtaan lähdimme pois alta. Upeaa, että Suomessakin on jossain kauniita rakennuksia. Niitä kun ei täällä juurikaan näe, vaan suurin osa on mitäänsanomatonta tai jopa järkyttävän rumaa elementtilaatikkoa. Ihastuin erityisesti kirkon katon holvikaariin maalattuihin siipikuvioihin. Ihania!

Pihalla ovien edessä hääparia odottava pakoautokin oli varsin tyylikäs, oikea lepakkoauto: 

Lauantai-iltapäivä vierähtikin sitten perheen luona vieraillessa ja rentoillessa. Ohjelmanumeroina oli muun muassa grillausta (oma kulta grillimestarina, jei), mölkkyä, punaviinimarjojen poimintaa (oma kulta poimimassa, kummaa), remonttipuuhastelua ja tietysti koirien leikittämistä ja rapsuttelua. 

Kepin perässä loputtoman innokkaasti juoksenteleva Piki.

Ja mammanpoika-Nöpö.

Muumiorotta ja muita luonnon ihmeitä

Toissa viikonloppuna vierailimme paremman puoliskon kanssa mökkimaisemissa, jossa oli paljon kaikenlaista jännittävää. Törmäsimme muun muassa hyvin säilyneeseen muumiorottaan: 

Sekä tietysti perhosiin ja muihin kukkaloiston keskellä seikkaileviin hyönteisiin. 

Lisäksi keskeisessä osassa, kuten tietysti aina mökkeillessä ja vapaa-ajalla, oli myös tietynlainen ruokahifistely. Tällä kertaa intouduimme kuvioimaan jälkiruokakiisseliä. 

Ja mitäpä olisikaan mökkiviikonloppu ilman asianmukaisia mökkipelejä, kuten mölkkyä? (Haluaisin huomauttaa, että voitin yhden pelin!)

Siskonmakkarasoppaa

Koska elokuun myötä näyttää tulleen väistämättömästi myös syksy, on pikku hiljaa aika myöntää tappionsa, pakata bikinit hieman syvemmälle kaapin uumeniin ja ruveta etsimään pieniä hyviä puolia vuodenajan vaihtumisesta. Tietysti sienet ja muut syksyn herkut ovat tuloillaan, mutta ennen kaikkea ilmojen viileneminen tarjoaa hyvän syyn tehdä jälleen keittoja. Niinpä ajattelin jakaa teidän muidenkin iloksi siskonmakkarakeiton reseptin. Siskonmakkarat ovat mielestäni erittäin aliarvostettu herkku, ja itse syön niitä mielelläni keittojen lisäksi vaikkapa paistettuna, perunamuusin ja sipulikastikkeen kera. Mutta tässä siis keitto-ohjetta viilenevien ilmojen lämmikkeeksi:

n. 1l vettä

300g siskonmakkaroita

100g pakastemaissia

400g peruna-sipulisekoitusta

laakerinlehti

maustepippuria kokonaisena

muutama ruokalusikallinen maustettua ruoanlaittofraichea (tällä kertaa tatti-herkkusientä)

ripaus mustapippuria 

suolaa maun mukaan

Kiehauta vesi kattilassa. Lisää joukkoon laakerinlehti, muutamia maustepippureita sekä pilkotut siskonmakkarat. Keittele hetki. Lisää maissi ja peruna-sipulisekoitus. Hauduttele keskilämmöllä noin 20 minuuttia, kunnes keitto on kypsää. Mausta muutamalla ruokalusikallisella ruoanlaittofraichea, sekä mustapippurilla ja tarvittaessa ripauksella suolaa. 

Nauti.

Kulhollinen keittoa.

--

Keittoa voi muunnella monella tapaa, vaikkapa korvaamalla maissit porkkanoilla, lisäämällä mukaan kesäkurpitsasuikaleita tai vaikkapa laittamalla ruoanlaittofraichen tilalle maitoa tai kermaa. Perinteinen siskonmakkarakeittohan syntyy juurikin maitoliemeen, perunoiden, porkkanoiden ja liemijuuresten säestämänä. 

Kesäilta Päijänteellä

Reilu vuosi sitten olimme hyvän ystäväni kanssa yhteistuumin kaasoina siskolleni. Tänä kesänä saimme kiitokseksi avustamme seuraavanlaisen lahjakortin:

Olen usein ihaillut höyrylaivoja satamassa, ja olemmekin suunnitelleet jo viimeisen viiden vuoden ajan Päijänne-risteilyä.. Onneksi nyt sitten saimme viimein siskon ja miehensä suosiollisella avustuksella suunnitelmamme toteutettua. 

Jännityksellä nousimmekin sitten tänään kyytiin, s/s Suomi -nimiseen sataviisivuotiaaseen höyrylaivaan, jossa meidät ohjattiin heti alkuunsa notkuvan buffetpöydän ääreen laivan takaosaan. Ja kyllä siellä sitten piisasikin herkkuja! 

Aluksi oli tietenkin runsas salaattipöytä. Ihastuimme molemmat varsinkin pestobroileriperunasalaattiin, jota jo suunnittelimme tekevämme lähitulevaisuudessa itse yhteen jos toiseenkin tilaisuuteen. Samalla keksimme, että voisimme viettää kuusivuotisjuhlapäivääkin, tuleehan ensimmäiseen yhteiseen kämppisasuntoomme muutosta kuluneeksi jo niinkin monta vuotta ensi kuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Niin se aika vaan kuluu.

Salaattipöydän antimia.

Lämpiminä pääruokina punaviininautaa, smetanalohta,
uunijuureksia ja perunoita. Nam!

Jälkiruoaksi vielä hedelmärahkaa minttusuklaahipuilla, suosikeillani,
strösseleillä koristeltuna! Lisäksi  tietenkin teetä.

Ruokaillessa ja maisemia ihastellessa kuluikin kivasti ensimmäinen kolmesta risteilytunnista. Satavuotiaassa höyrylaivassa sitä kuulkaa onkin tunnelmaa, sen voin sanoa! Ravintolan ikkunapaikoilta avautui hienot näkymät Päijänteelle.

Sen sijaan kauan visioimani liehuvahelmainen mekko olisi kenties voinut olla vähän astetta vähäliehuvaisempi, sillä nyt se houkutteli puoleensa ehkä vähän turhankin päihtynyttä huomiota roppakaupalla. Puhumattakaan siitä, että se oli, no, kovin liehuvainen: 

Risteily kului ruokailun jälkeen maisemia ihastellessa, ja höyrylaivaa läpikotaisin tutkiessa. Ansaitsimmepa me henkilökunnan puolesta jopa lempinimen "postikorttitytöt", kun kiinnostuimme mahdollisuudesta lähettää laivalta "s/s Suomi" -leimalla varustettuja maisemakortteja. Ah, Päijänne, maailman parantaminen ja huolien jakaminen hyvässä seurassa kuohuviinidrinkkien äärellä...

..ja risteilyn päätteeksi pimenevässä illassa loistivat kotikaupungin valot. Niin, niissä kuluneessa kuudessa vuodessa, jotka meiltä kului tämänkin risteilyn suunnittelusta sen toteutukseen, on opiskelukaupungistamme muodostunut meille molemmille. Opinnot ovat tältä erää takana päin, mutta ystävyytemme toivottavasti vasta aluillaan.