Kynä käteen, luovuus valloilleen

Osallistuin Agricolan päivänä pidettyyn Kirjoittamisen mahdollisuudet -seminaariin, jossa tarkasteltiin kirjoittamista monesta eri näkökulmasta. Kolmena pääteemana oli luova kirjoittaminen ja sen rajojen ja määrittelyjen pohtiminen, kirjoittaminen opetuksessa ja nykyteknologian mukanaan tuomat haasteet sekä kirjoittaminen tutkimustyössä. 

Heti seminaarin ensimmäisessä osiossa ”Mistä puhun kun puhun kirjoittamisesta?” pureuduttiin kirjoittamiseen ja inspiraatioon monipuolisesti. Niin luova kirjoittaminen kuin tieteellinen kirjoittaminenkin kaipaavat alkumetreillä kirjoitusinspiraatiota. Tyhjä paperi näyttäytyy yhtä tyhjänä, tahtoi sitten luoda jotain uutta ja mielikuvituksellista tai raportoida uusia tutkimustuloksiaan. Tiina Ali-Siston puheenvuoro kirjoittamisen kokonaisvaltaisuudesta osui ja upposi itseeni: puheenvuoron vinkkejä kirjoitusinspiraation ja sanojen houkuttelemisesta kokeilen taatusti niin tieteellisessä kirjoittamisessa kuin luovemmassakin harrastamisessa. Käsin kirjoittaminen kesäpäivänä järven rannassa, mielikuva ainakin on jo yksistään inspiroiva.

Vilja-Tuulia Huotarisen kirjoitusmyyttejä ruotiva puheenvuoro antoi myös paljon ajattelemisen aihetta. Kenties tutkimuskirjoittajillekin luodut raamit voi, ja kannattaakin, kyseenalaistaa samalla lailla kuin kaunokirjallisuusammattilaisiin kohdistuvat odotukset. Voisiko tieteellinen kirjoittaminenkin näyttäytyä luovana, leikkisänä prosessina? Voisiko luovan kirjoittamisen kautta tuoda tieteellistä kirjoittamista alas norsunluutornistaan ja siten madaltaa tieteellisen kirjoittamisen kynnystä?

Minulle kirjoittamisessa vaikeinta on aina ollut aloittaminen. Kuten Juri Joensuun esityksessään siteeraama Gilbert Sorrentino on on sanonut: Valkoisen paperin kammo on inspiraation idioottikaksonen. Tyhjää paperia, tai useammin tekstinkäsittelyohjelman ruutua, tuijottaessa kaikki huonoimmatkin ideat tuntuvat karkaavan mielen ulottumattomiin. Tässä apuun tulee tieteellisen kirjoittamisen monet säännöt. Kun voi luonnostella vaikkapa sisällysluetteloa, on tyhjä tila saatu jo täytettyä ainakin puoleen väliin arkkia. Tämän jälkeen ideat hiipivätkin jo helpommin lähelle ja jotkin niistä saa vangittua tekstiksi. Joensuun esittelemät kokeellisen kirjoittamisen rajat ja säännöt toivatkin minusta luovaa kirjoittamista lähemmäksi tutkimuskirjoittamisen maailmaa. Kirjoittamiselle asetetut rajat, kuten runomitta, matemaattiset mallit ja erilaiset kirjain- ja sanapelit muistuttavat minusta tieteellisen kirjoittamisen pelisääntöjä, mutta eivät kuitenkaan onnistu kahlitsemaan kirjoittajan luovuutta.

Iltapäivän kolmas seminaariosio, ”Tieteellisen kirjoittamisen haasteet”, syvensi näkemystäni luovan kirjoittamisen ja tieteellisen kirjoittamisen yhtäläisyyksistä ja toisaalta myös toi uudelleen esiin eroja näiden kahden kirjoitustavan välillä. Minna-Riitta Luukka pohti puheenvuorossaan ”Tiedettä paperille – miksi, miten ja millä kielellä?” tieteellisen kirjoittamisen suhdetta akateemiseen tiedeyhteisöön. Hän totesi, että tiedetekstit ovat osa akateemista yhteisöä ja vuorovaikutuksessa sen kanssa. Niinpä akateemiselle yhteisölle on tärkeää kirjoittaa sen ”omalla kielellä”, noudattaen tieteellisen raportoinnin kaavoja ja normeja. Tieteellisen kirjoittamisen luonne usean kirjoittajan yhteisenä projektina tuo myös mukanaan omia haasteita. Itseäni jäi mietityttämään tämä kohta erityisen paljon. Kuinka saisin nyt seminaaripäivän aikana virinneen innostukseni ja ideani siirrettyä käytäntöön? Saako tieteelliseen kirjoittamiseen oikeasti luovempaa otetta, kun samaa tekstiä kirjoittaa ja muokkaa myös moni muu? 

Seminaaripäivän päätti Taina Saarisen puheenvuoro ”Mitä laadukas kirjoittaminen on ja miten sitä voi arvioida?”. Aihe on todella ajatuksia herättävä, sillä jatko-opinnot aloitettuani olen miettinyt paljon juuri tieteellisen kirjoittamisen laatua ja sitä, miksi joitakin julkaisusarjoja pidetään niin paljon laadukkaampina, kuin toisia. Ylipäätään mielestäni on hämäävää, että tutkijan työssä painotetaan julkaistuja artikkeleita työn laadun ja tutkijan osaamisen mittarina niin vahvasti. Tutkimustyö kun kuitenkin suurelta osin on myös paljon muuta, kuin julkaisujen kirjoittamista.

Ylipäätään koko julkaisuprosessi näyttäytyy itselleni tässä vaiheessa monimutkaisena, hitaana ja kankeana järjestelmänä. Voisiko tutkijan osaamista mitata myös muilla keinoin? Voisiko tieteellisten julkaisujen laadun arvioimisen ainakin osaksi irroittaa siitä, minkä nimisessä julkaisusarjassa juttu julkaistaan? Ja miksi jotkin harvat julkaisusarjat ovat yliopäätään arvostetumpia kuin toiset, vaikka yksittäiset niissä julkaistut artikkelit eivät välttämättä ole aina niin mullistavia?

Kirjoittamisen haasteet -seminaari tarjosikin roppakaupalla uusia ideoita ja näkökulmia sekä todella paljon ajattelemisen aihetta luovasta kirjoittamisesta, inspiraatiosta, tieteellisestä kirjoittamisesta, kirjoittamisen opettamisesta ja kielen käytöstä ylipäätään.

Savutuvan Apaja

Savutuvan Apajan pihapiiri on täynnä tunnelmallista maalaisromantiikkaa.

Näemmä postausväli tuntuu olevan jotain noin neljännesvuoden luokkaa.. Noo, ehkä tämä tästä. (Säännöllisemmin postauksia tipahtelee Villikatajan blogissa sekä Viidakkokirjeissä, jos niiden aihepiirit kiinnostavat teitä. Toim. huom.)

Somasti patinoitunut aitan ovi.

Maalaisromatiikkaa kuistilla.

Vuoden alusta alkanut jatko-opiskelijan pesti sekä Villikatajan myötä elämään tulleet tapahtumat ovat vieneet tehokkaasti aikaa. Molempien parissa työskentely on kuitenkin erittäin antoisaa ja inspiroivaa. Uskoisin melko vähällä vakuuttelulla, jos joku sanoisi minun elävän elämän parasta aikaa. Nyt tällä viikolla pääsin osallistumaan ensimmäiseen tieteelliseen tapahtumaan, kun NordSIR-verkoston kansallinen vuositapaaminen pidettiin täällä Jyväskylässä. NordSIR -verkostohan on tarkoitettu pohjoismaissa työskenteleville tutkijoille, jotka tutkimuksissaan hyödyntävät vakaita isotooppeja. 

Saunan edustalla loimusi tuli. 

Verkoston päiväohjelma pidettiin Jyväskylän yliopiston tiloissa, mutta kaksipäiväisen tapaamisen iltaohjelma oli Savutuvan Apajalla. Tähän tunnelmalliseen matkailukohteeseen en ollutkaan koskaan aiemmin tutustunut, vaikka se on noin vartin ajomatkan päässä Jyväskylän keskusta-alueelta. Mahdollinen syykin selvisi kyllä tilan esittelykierroksen aikana: Savutuvan Apaja on avoinna ainoastaan ryhmille. Paikka onkin erittäin suosittu varsinkin kesäisin, jolloin jokaisena viikonloppuna tilalla juhlitaan vähintään yksiä hääjuhlia. Koska Savutuvan Apaja sijaitsee aivan rannassa, pääsee sinne kesäisin myös vesitse. 

Kyllä näitä maisemia kelpasi ihailla saunan ikkunasta!

NordSIR -illanviettomme alkoi siis tilan esittelykierroksella, jonka jälkeen pääsimme nauttimaan saunomisesta upeissa puitteissa. Valitettavasti savusauna oli varattu miespuolisille osanottajille, joten me naiset saunoimme sitten astetta tavallisemmassa, joskin myös erinomaisessa, saunassa. Saunan jälkeen loppuilta kuluikin ison tuvan ravintolatiloissa herkullisen seisovan pöydän antimista nauttien. Meille oli varattu Savutuvan Apajan maailaispöytä, jonka antimet listataan tuvan sivuilla seuraavasti: 

"Alkuruoka: keitetyt tilliperunat, leikkeleenä sawulihaa ja graawikalaa, wihreäsalaatti ja yrttikastike sekä silliä ja tomaattisilakkaa

Pääruoka noutopöydästä: Apajan paisti naudasta tai porsaasta,

noutopöydästä kermaperunat ja porkkanaloota, siirappiset sipulit, hunajaisia kaswiksia ja kirpeää salaattia

Alku- ja pääruoat sisältäwät talon leipiä ja lewitteen.

Kahwi ja tee: mustikkakukko eli rättänä"

Ensimmäisellä kierroksella tarjoiltiin alkupaloja, jotka jo yksistään olisivat helposti riittäneet taltuttamaan isommankin nälän: 

Alkupalatarjoiluja: etenkin lämpimät tomaattisilakat ja niin
ikään lämmin savuliha olivat aivan suussasulavia!

Runsas alkupalalautanen: vihersalaattia, maustesilliä, graavilohta, leipää,
tomaattisilakkaa, tilliperunoita ja savulihaa. Nam!

Alkupalaherkuttelun jälkeen siirryimme kuitenkin pääruoan kimppuun, joka oli myös äärettömän herkullista. 

Pääruokalautaselle saattoi ehkä eksyä myös alkupalapöydän parhaimpia paloja...

Kun olimme päässeet aikamme nauttimaan alku- ja pääruokavalikoimasta, tuotiin vielä lopuksi pöytään jälkiruokakahvi (tai omassa tapauksessani tietysti tee) sekä todella herkullinen rättänäannos reilun kermavaahtokeon kera: 

Rättänää, namnam!

Onni onnettomuudessa, että ruokailuun oli varattu tarpeeksi paljon aikaa. Onneksi myös jälkiruoka tarjoiltiin annoksina, eikä seisovasta pöydästä, muutoin olisin varmasti haljennut illan aikana kaikesta herkuttelusta. Syöminkien lomassa oli myös mukavasti aikaa jutella muiden tutkijoiden kanssa ja tutustua hieman siihen, mitä kaikkea jännittävää vakaiden isotooppien avulla tutkitaankaan meillä Suomessa. Seuraavana päivänä pääsimme tutustumaan vielä hieman lisää tutkimuksiin, kun kuulimme kolme lyhyttä esitystä osanottajilta. Tämän päätteeksi pääsimme myös tutustumaan upouuteen analyysilaitteeseen, kun Isoprimen edustaja esitteli Jyväskylän yliopistoon vasta hankitun laitteen ominaisuuksia. 

Esittelyssä uuden analyysilaitteen kaasuanalysaattoriyksikkö.

Kaiken kaikkiaan NordSIR -tapaamisesta jäi itselle todella hyvä mieli ja jälleen isosti lisäintoa tutkia ja verkostoitua!

Publiikki

Maailman pienin muki?

Viime torstaina (24.5.) vietettiin Jyväskylän yliopiston Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan publiikkia. Juhlaan tuli kutsu postitse ja perheen innostuessa kovin juhlista, ilmoitin sekä itseni että runsaslukuisen seurueeni juhlaan mukaan. Juhliin valmistautuminen jäi vähän muiden kiireiden jalkoihin ja juhlapäivän aamupäivän käytinkin esimerkiksi tiskaamiseen ja siivoamiseen. 

Etukäteen en tiennyt kauheasti mitä odottaa, sillä en ollut koskaan aiemmin osallistunut publiikkiin. Tilaisuus osoittautui monin tavoin juhlavammaksi, kuin olin etukäteen olettanut. Ohjelmassa oli lyhyitä puheita ja musiikkiesityksiä. Lopussa jaettiin vielä yksitellen kaikille valmistuneille ruusu ja tiedekunnan muistolahja kättelyiden ja onnittelujen saattelemana. Muistolahja osoittautui mukiksi, joka kokonsa puolesta tuntuu vihjaavan, että tulevaisuudessa kahvitaukojen ei ole suotavaa venyä kovin pitkiksi...

Varsinaisen ohjelman jälkeen siirryimme vielä kohottelemaan maljoja sekä kahvittelemaan ruokalan puolelle. Tuntui jotenkin hassulta juhlia samassa tilassa jossa on monesti tullut sekä syötyä arkilounasta, että käytyä keikkatöissä. Toisaalta taas tuntui myös vähän haikealta, sillä virallisemman oloinen juhlatilaisuus osaltaan konkretisoi omaa valmistumista eri tavalla, kuin vaivihkaa saatu tutkintopaperi joitain kuukausia aikaisemmin. Vaikka eihän opiskelut kuitenkaan omalta osaltani ole ohitse. Elämäntapaopiskelijana tiedossa on loppukesälle koe-eläinkurssi ja syksylläkin täydentäviä kursseja. Ja kenties sitä jonain päivänä jatkaa vielä opintojaan täysipäiväisemminkin!

Sai tutkintopaperit postissa, eli on nyt virallisesti tieteen poikamies.

Hurraa, hurraa, hurraa.

Viikon aikana tapahtunutta

Kuluneen viikon kohokohtia lienee se, että sain viimein kauan, lähes koko opiskeluaikojeni ajan, työn alla olleen kasvioprojektin päätökseen ja nakkasin kasvion toissapäivänä tarkastettavaksi. Toivoa sopii, että se menee läpikin, saisin viimein ne "kauan kaivatut" kandidaatinpaperit ulos. Eihän silläkään paperiläpsykällä yhtään mitään varmaan tule tekemään.. Eli ei ole oikein motivoinut sekään keräämään moista rehukokoelmaa kiireemmin. Ylipäätään valmistumiseen tuntuu liittyvän lähinnä vain negatiivisia sävyjä ja muutoksia elämässä. Toista olisi, jos olisi viisaammin valinnut alansa silloin aikoinaan, ja lähtenyt kiinnostuksen sijasta opiskelemaan jotain, jota opiskeltuaan työllistyisikin alalle.

Ajattelin näemmä aloittaa tämän(kin) postauksen vähän marisemalla ja valittelemalla, mutta nyt se ei sitten tunnukaan hyvältä ajatukselta. Eiköhän kaikille ole jo käynyt selväksi, että, no, saatan joiltain osin olla pettynyt ammatinvalintaani. Nimenomaan siis valintaani, en todellakaan itse ammattiin. Mutta koska nämä kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä, niin asialle ei liene voi mitään sen ihmeempiä itse, paitsi soveltaa, soveltaa ja soveltaa vielä hieman enemmän.

Viikon aikana siis on oikeasti tapahtunut vähän kaikenlaista. Alkuviikosta kävin revityttämässä viimeisenkin viisaudenhampaani pois, sekä paikkauttamassa taas yhden reiän ei-niin-hyvälaatuisesta hammasluusta tehdyistä hampaistani. Sitten viikon ehkä eniten aikaa, vaivaa ja hikeä vaativa urakka: kasvio. Senkin sain tosiaan nyt tehtyä ja palautettua, ja toivon, että saisin sen hyväksytysti läpikin vielä. Alkuviikko meni hampaanpoiston johdosta pienen kivun ja säryn alaisena. Onneksi kipuilu ja kuumeilu ei kuitenkaan ollut niin eeppistä, kuin aiemmilla kerroilla, joilla on jouduttu leikkelemään ja porailemaan oikein kunnolla alaleuan vinksahtaneita viisureita irti. 

Iloinen yllätys oli keskiviikkona se, että näemmä sain työn loppumisen johdosta lomakorvaukset jo kuun puolivälissä, vaikka viimeinen palkka tuleekin vasta viimeinen päivä. Kaikenlaista sitä.. Odottelevat laskut sun muut pakolliset juoksevat menot tosin lohkaisivat siitäkin vähästä suuren osan, mutta eipähän tarvitse ainakaan lainata käyttörahaa loppukuuksi. Toivottavasti. Nyt sitten olenkin tulevan osalta lähes täysin tuntemattoman edessä. Mitä teen seuraavaksi, mistä rahat, miten pärjään..? Villikatajan kurssitoiminta on käynnistynyt onneksi ihan vilkkaasti ja into tehdä on suuri, mutta ei siitäkään nyt ainakaan ensi hätään kokoaikaiseksi elättäjäksi ole. No, ehkä tämä hämärän peitossa oleva tulevaisuuskin aukeaa vielä, toivottavasti parhain päin. 

Loppuviikon tapahtumiin kuuluukin rakkaan lähtö reissuun kolmeksi seuraavaksi viikoksi (hän kiertelee ympäri Aasiaa, allekirjoittanutta viisaammin kun valitsi aikoinaan alansa) sekä muutamatkin syntymäpäiväpirskeet. Olen tämän kotiinjäämisen vuoksi ollut hieman alamaissa ja kiukutellut muutenkin epäreilulle elämälle, mutta pirskeissä olen silti käynyt, ja jopa viihtynyt. Eli onnea kaikille syntymäpäiväsankareille vielä suuresti, anteeksi jos ei iloisuus ole ihan naamasta paistanut päällimmäisenä vastaan!

Näin täällä taas, vähän tuli synkistelyä tähän postaukseen sitten kuitenkin. En oikein tiedä, mitkä kuvat parhaiten kuvaisivat tätä mielentilaa, joten jätän koko kirjoituksen nyt sitten kuvittamatta sen kummemmin. 

Erään vapun tarina

Vietin tänä vuonna viimeistä kertaa varsinaista opiskelijavappua, joten haalarit olivat tavallistakin kiinteämmin mukana riennoissa. Vappuhulinat alkoivat torstai-iltana JyväsMetron ajelulla, jonne päästäkseni vietin erittäin kiireisen päivän töiden ja opiskelujen parissa. 

Pub Kierteen ufoshotti.

Metroajelu oli mitä mainioin, vaikka jäikin vähän tunnelmaltaan viime vuoden eeppiselle metroilulle. Sen sijaan jatkopaikkana toiminut Senssi oli kyllä melkoinen, no, mitä nyt mieleenne tulee paikasta, jonka nimi on Senssi? 

Perjantaina vuorossa oli tietenkin The Royal Wedding ja kunnon kisakatsomo. Vietettiin tyttöjen voimin suoran häälähetyksen äärellä päivä, mustaa teetä, kolmioleipiä ja vaaleanpunaista prinsessakakkua nauttien. Ja niin tosielämän tuhkimotarina huipentui unelmahäihin. Upeita kampauksia, pukuja, koristeluita ja valtava juhlatunnelma..

Perjantaisen välipäivän jälkeen vapun vietto jatkui vappuaaton perinteisellä Minnan lakituksella ja kirkkopuistossa hengailulla. Sää ei liiemmin vapun aikana hellinyt, joten ulkoa olikin mukavaa päästä hetkeksi lämmittelemään Linkin vappusaunalle.

Vappusaunan kautta matka jatkui illan odotetuimpaan tapahtumaan, eli Ukkosmaineen jo lähes perinteiseksi muodostuneelle vappukeikalle Vakiopaineessa. Aiempien Ukkosmaineen esiintymisten perusteella tiesi jo, että odotettavissa on taattua viihdettä ja tiivistä tunnelmaa. Keikka kuitenkin ylitti kaikki odotuksetkin, ja oli ehdottomasti eräs parhaista keikoista, joilla olen ollut. Ukkosmaineelta on ihan hetki sitten ilmestynyt uusi levykin, JNS Beat, vink vink! Yhtyeen kotisivuilta voi myös käydä kuuntelemassa valikoituja kappaleita, mikäli jostain syystä on moinen helmi vielä tuntematon tuttavuus.

Ukkosmaine!

Vappupäivänä oli ilmassa vielä pientä piknik-yritystä, mutta entistäkin epävakaisemmaksi ja kylmemmäksi käynyt sää räntäsateineen lopetti moiset ulkoiluyritykset alkuunsa. Sentään vanhojen autojen vappuparaati osui kohdalle, ja olipa paraatissa mukana myös komeamman puoliskon isäkin.

Vanhojen autojen vappuparaati.

Vappupäivän ilta huipentui osaltani siihen, että päivän viluisasta piknikistä ja kaupungilla värjöttelystä toipuessani nukahdin useammaksi tunniksi alkuillasta. Onneksi minut herätettiin sopivasti iltapalapitsatilaukseen mukaan!

Opiskelijavaput on siis näiltä näkymin todennäköisesti vietetty, mutta kyllä toisaalta on jo aikakin. Koen itseni jotenkin jo hieman vanhaksi kaikkeen tähän paikasta toiseen juoksemiseen ja säätämiseen ja valvomiseen ja pomppimiseen.. Vaikka Ukkosmaineen keikalle menen kyllä ensi vappunakin oitis, mikäli saapuvat Jyväskylään!

Luonnontieteilijän työnhaku

Osallistuin eilen kolmen ammattiliiton, LAL:n, YKL:n sekä Metsänhoitajaliiton, järjestämään luonnon- tieteilijöiden työnhakupäivään. Paivan aikana käytiin läpi erilaisia mahdollisuuksia löytää itselleen edes etäisesti koulutukseen liittyviä töitä ja esittelyissä vilahtivat niinkin jännittävät vaihtoehdot, kuin esimerkiksi työvoimatoimiston akateemisten asiakkaiden uraohjaaja, vapaaehtoistyöntekijä kehitysyhteistyöprojekteissa ja yrittäjyys. Mitä tähän nyt voisi sanoa? Paljon tuli hyviä ideoita ja vinkkejä, ja ainakin oma asenne on muutaman pykälän verran positiivisempi, mutta silti.. Ihanaa valmistua alalle, jonne on harjoitettu selkeää ylikouluttamista jo vuosikymmeniä! Siellä sitten verissä päin taistellaan niistä harvoista työpaikoista, tai lopulta tosiaan päädytään vapaaehtoistyöntekijöiksi Mongoliaan. Tai sitten edessä on alan vaihto. Luovuutta siis saa käyttää oikein urakalla, jotta pääsee jatkossa oman alan töihin. Tai edes jotenkin alaan liittyviin ja omaa osaamista vaativiin mielekkäisiin töihin. Eli te toiveikkaat abiturientit, jos luette tätä ja olette harkinneet alaa, niin miettikäähän vielä muutamaan kertaan!

Lohdullista päivän aikana oli tavata muita luonnontieteilijöitä, jotka ovat ihan yhtä huolissaan tulevaisuudestaan kuin itsekin. Eipä ainakaan tarvitse olla yksin pelkojensa ja ahdistuksensa kanssa. Näin työttömyysmörkökin muuttui jotenkin vähemmän pelottavaksi, kun sen sai jakaa. Päivän aikana tuli myös tosiaan tutustuttua ihan uudenlaisiin työllistymisväyliin ja -tapoihin. Nyt sitten vain kaikki keinot käyttöön kevään aikana!

R-ohjelmointia

Olen nyt viettänyt pari päivää R-ohjelmoinnin rautaiskurssilla. Omituista kyllä, mutta minusta kurssilla on ollut pääosin oikein jännittävää ja valaisevaa. Eri asia sitten on se, jääkö näistä opeista paljoakaan mieleen. Onneksi on hyvät luentoprujut, joissa kädestä pitäen opetetaan asiat. Sieltä voi sitten jatkossa tarkistella, että miten jokin juttu menikään.

Punainen kiivi ja muita jännittäviä juttuja

Kuluneella viikolla on tapahtunut jännittäviä juttuja vaikka millä mitalla. Maanantaina sain kiinnityksen harjoittelijaksi yliopistolle, kun toinen kärpäslabrassa työskentelevistä tutkimusryhmistä tarvitsi apulaista. Hurjan hauskaa, että he päättivät kysyä sitten juuri minua töihin. Olen niin innoissani paluusta "oikeisiin" töihin! Kiinnitykseni sovittiin toukokuun loppuun asti, mutta mikäli ennen sitä onnistun saamaan jonkin jatkopaikan, tai täysiaikaisen työpaikan, niin sitten pitää vain irtisanoutua. Ja mikäli en onnistu löytämään muuta, niin ainakin on nyt sitten kesään saakka melko turvallisesti asiat. Maksimityöaikaa tosin on rajoitettu tuossa harjoittelupaikassani, joten ihan rajattomasti en saa työtunteja tehdä kuukautta kohden, mutta kyllä sillä silti elelee, mikäli töitä riittää. Tätä työllistymisonnenpotkua juhlistimmekin heti parin biologiystävän kanssa Sohwissa iltaa istuen. Toinen näistä biologiystävistä on viettänyt koko kesän ja puolet syksyäkin poissa Jyväskylästä töiden takia, joten varsinkin hänen näkemisensä oli harvinaislaatuista herkkua ja kuulumisiakin oli runsaasti vaihdettavana. Ihanaa, kun on näin hyviä ystäviä ihmisellä, mikä valtava etuoikeus!

Alkuviikosta otin myös toisen ison askeleen elämässäni ja lähetin ensimmäisen jatko-opintohakemukseni. Kyllä oli jännittävää, ja pelottavaakin, tunnustaa julkisesti muillekin tulevaisuuden haaveitaan ja toiveitaan. Hakemuksen vaikein osa olikin vapaamuotoisen motivaatiokirjeen kirjoittaminen ja kaiken oleellisen tiivistäminen yhdelle sivulle. Ilmeisesti kuitenkin onnistuin hakemuksessani yli omien odotuksieni, sillä jo loppuviikosta sain kuulla, että hakemastani paikasta oli tiedusteltu suosituksia minusta. Elän siis hyvin jännittäviä aikoja.

Viikon jännittäviin tapahtumiin kuuluu myös yllättäen siskoltani saama syklaami (edustanee tavallista huonekasvilajia Cyclamen persicum). Olen haaveillut syklaamista siitä lähtien, kun niitä kasvoi Sveitsin kesäkotini puutarhan vuorenrinteellä valtoimenaan. Nyt minulla viimein on ihan oma syklaami kotonakin ihasteltavana. Uutta syklaamissa oli sen voimakas tuoksu, en ole aiemmin tullut ajatelleeksi sen kukkia tuoksuviksi. Hurjan kauniitakin ne ovat, vai mitä mieltä olette?

Syklaamin kukkien herkkää kauneutta.

Täytyypä huolehtia kaunokaisesta mahdollisimman hyvin, jotta se jatkaa kukintaansa ja eloaan vielä pitkään. Mikäli onnistun hoitamaan sitä menestyksekkäästi, saatan lähikuukausina bloggailla siitä myös Viidakkokirjeiden puolella.

Kaikkien näiden jännittävääkin jännittävämpien tapahtumien lisäksi olen puurtanut opiskelujen parissa melkoisen pitkiä päiviä. Tämä viikko on onneksi ollut viimein viikko tässä reilun kuukauden verran kestäneessä putkessa, jolloin on joka aamu pitänyt herätä kahdeksan luennoille. Nyt pari viikkoa kestänyt solubiologian tutkimusmenetelmiin keskittynyt kurssi on kyllä ollut erityisen innostava ja motivoiva luentoajankohdistaan huolimatta. Kurssilla ei erikseen ole tenttiä, mutta jokaiselle luennolle on ollut esitietolukemisia artikkelien, nettiportaalien jne. muodossa ja luentojen jälkeen on ollut aina luennon aiheesta kysymys, johon on pitänyt vastata kirjallisesti ja palauttaa ennen luentosalista poistumista luennoitsijalle. Työläshän tämä kurssi on ollut, mutta hurjan motivoiva. Vaikka en edes ole solubiologian pääaineopiskelija, niin olen kokenut kurssin aihepiirin erittäin mielenkiintoiseksi ja koen oppineeni kurssilla hurjasti uusia asioita. Luentokysymyksetkin ovat olleet tyyliltään erilaisia, olen päässyt kertomaan faktoja ja omia mielipiteitäni ja eilen jopa piirsin sarjakuvan! Kurssista erityiskiitos luennoitsijoille, Nadinelle ja Fabianalle, tämä on ollut ehdottomasti eräs opintojeni inspiroivimmista ja parhaimmista kursseista!

Ja viimein otsikon kiiviin. Torstaina vietti Jyväskylän Sokos viimein remontin jälkeisiä avajaisijaan ja totta kai me köyhät opiskelijat kävimme hyödyntämässä ilmaista kakkukahvitarjoilua. Mestarin Herkusta mukaan tarttui jännittävän oloinen punainen kiivi (Actinia deliciosa), joka ulkoisesti muistutti kovasti tavallista vihreää kiiviä. Sisältö kuitenkin paljastui lähinnä keltaiseksi kiiviksi, jonka ytimen ympärillä oli kauniin punaista hedelmälihaa. Makukin muistutti aika lailla keltaista kiiviä, eli maistui vihreää lajiketta miedommalta ja makeammalta. Näyttävä ja hyvänmakuinen lisä kiivivalikoimiin siis, varsinkin hedelmäsalaateissa sekä leivosten ja jälkiruokien koristeena varmasti hyvä ratkaisu. Kiivistä hieman googleteltuani minulle selvisi myös, että se on sukua Viherlandian pihassa ja Rantaraitin varrella ihastelemalleni kiinanlaikkuköynnökselle (Actinia kolomikta), jollaisen tahtoisin omaan puutarhaani, kunhan minulla sellainen joskus on. Myös kiinanlaikkuköynnöksen hedelmät ovat syötäviä, joten niitäkin pääsisi sitten testailemaan oman köynnöksen myötä.

Maastossa&labrassa

Maastokurssiviikon kuvasaldoa.

Kevätlinnunherne. Tämän lajin opin tunnistamaan tällä kurssilla. Hyvä minä.

Haavinäytteeseeni jääneitä ötököitä. Kyllä niitä riittikin!

Ojakellukka. Tämänkin kasvin opin tällä kurssilla.

Ruusukesammal

Lemmikki

Toimistotyöntekijät vauhdissa

Tänään oli pitkän päivän päätteeksi postilaatikossa odottamassa erittäin mukava yllätys: Yliopiston hallintovirastolta oli tullut palkkakuitti huhtikuun palkoista. Jostain käsittämättömästä syystä siis olivat kaikki virkailijat kerrankin hoitaneet työnsä ajallaan. Mikä onnenpäivä!

Maastoinventaarioiden ikuistaminen ei tänäänkään valitettavasti onnistunut, sillä aamutuimaan unohdin jälleen kameran kotiin. No, nyt laitoin sen sitten saman tien laukkuun, niin huomiseksi on ainakin mukana. näppäilen sitten kivoja kuvia, mikäli sateelta pääsemme tutkimuspalstallamme käymään.. Vielä muutama selventävä kuva edellisessä postauksessa viittaamiini suuriin tunnistustaitoihin:

Piharatamo (Plantago major)

Voikukka (Taraxacum officinale)

Kuten näistäkin havainnollistavista kuvista voitte huomata, yhdennäköisyys kasvien välillä on tottakai ihan valtaisa (not!)..

Maastopäiviä edessä, ohoi!

Tiesittekö, että on olemassa lintu jonka nimi on sirittäjä (Phylloscopus sibilatrix) ja joka laulaa useissa, toisistaan täysin poikkeavissa sarjoissa? No, nyt tiedätte. Tämän opin tänään maastokurssiviikon ensimmäisenä maastopäivänä. Onneksi sääennuste näyttäisi tältä erää ainakin suosivan reipasta ulkoilmailua, sillä tulen tekemään sitä joka päivä noin kuutisen tuntia. Inventaariota kahden aarin maapalasta saanee minun ja työparini jäljiltä epäillä kovastikin, me kun emme kumpikaan osoittautuneet ihan niiksi lajintunnistuksen terävimmiksi tapauksiksi..

"Kas, onko tämä sitten se piharatamo?"
"Ei vaineskaan, sehän onkin voikukka!"

Tämä ja monta kaltaistaan keskustelua ehdittiin käydä jo tämän päivän puolen tunnin inventaarion aikana. Ja lisää on kuvassa huomenna, kun on kokopäiväinen inventaario tiedossa. Ehkä sitten saan kamerankin mukaan, niin voin ikuistaa tänne enemmän tai vähemmän noloja lajintunnistamattomuustuokioita.

P.S. Jouduin luopumaan siitä ihanasta sovitusverhostani, kyynel!!! No, onneksi käyn tilaamassa itselleni siitä kankaasta ihan ihkaoikeita verhoja 2kpl x 2,5m heti, kunhan rahaa (Palkka tai opintotuki, kumpi nyt ensin ehtiikään*, jännityksellä odotellen..!)



*Viimeaikaisten, eli tarkemmin viimeisen vuoden, kokemusteni perusteella voisin kallistua veikkaamaan jälkimmäisen puolesta.

Apurahahakemukselleni tuli myönteinen päätös!

Kuten Project Switzerlandin puolella juuri hehkutin, sain rehtorin matka-apurahat Sveitsiin!!! Eli kiitos ja kumarrus Aino Salliselle.