Sairaspäiviä

Eihän se sitten mikään pieni flunssa ollutkaan, vaan nyt on tullut sairastettua jo toista päivää kotona, lähinnä torkkuen tai nukkuen. Unen tarve tuntuu kasvaneen kaksinkertaiseksi normaalista, ja välissä olevat valveillaolopätkätkin tuntuvat hieman tokkuraisilta. Olo ei siis ole paras mahdollinen, mutta tässä ovat parhaat lääkkeet siihen: leffat, tee, hyvät kirjat ja villasukat! Teetä olen juonut enemmän kuin kehtaan myöntää ja leffojakin on tullut katsottua muutamia. Parhaita ovat tässä sairastamistilassa sellaiset hömppäseikkailut tai komediat, joiden juonessa ei ole mitään ylimaallisen hankalia käänteitä. Ei haittaa, vaikka välillä sattuisikin torkahtamaan, kun tarinaan pääsee mukaan kuitenkin.. Kirjoissakin on sama homma, Christien dekkarit toimivat oikein hyvin sairasviihteenä. Kerrankin tulee luettua jotain ei-ammattikirjallisuutta! Kuvassa näkyvät villasukat sain valmiiksi eilen, toinen niistä oli jo ennen sairastumista valmis, ja toisesta oli aloitettu vartta. Tämä sukkapari onkin varmaan hyödyllisintä, mitä olen tässä saanut parin päivän aikana aikaiseksi, tai edes aion saada. Nyt voisi vetäytyä taas hetkeksi peiton alle.. tai kenties ennen sitä pitäisi hetki pysytellä hereillä, edellisistä nokosistahan ei kauaa ole kulunut. Sittenkin leffaa siis!

Zoo Tycoon 2

Olen nyt viikonlopun aikana pikkuflunssaa kotona potiessani jäänyt ihan koukkuun juuri saamaani peliin, Zoo Tycoon 2:een. Pelin idea on rakentaa oma eläintarha, mikä saattaa kuulostaa hieman tylsähkön yksinkertaiselta, mutta on kaikkea muuta! Peli on varsinkin biologien unelma, ja miksei siitä muutkin voisi innostua. Tosin testiyksilönä toimiva tietoteknikko rupesi heti virittelemään kaikkia pelin eläintarhan lisälaitteita ja -vimpaimia suurella innolla eläinten jäädessä odottamaan vuoroaan.. Kaikkine lisäosineen pelissä saa seikkailtua kyllä kymmenien eri eläinlajien parissa, aina Afrikka-teemaisesta safaripuistosta hyytäviin arktisiin ympäristöihin tai sukupuuttoon kuolleiden eläinten puistoon. Ja tietysti on mahdollista yhdistellä samaan puistoon myös kaikkea sikin sokin. Jännittävää!

Kyllä viikonloppuna on muutakin ehtinyt tapahtua: perjantaina kävin keikkailemassa Rantasipissä pikkujoulukauden extraajana ja lauantaina perhe piipahti Jyväskylässä päivävierailulla. Käytiin syömässä thairuokaa ja sain uuden näytön vanhan tilalle. (Kyllä on kelvannut sillä sitten pelatakin!) Ja tietysti koirat olivat mukana, jolloin niitä tuli paijattua joka välissä.

Onnistunut viikonloppu siis, joskin ihan liian nopeasti on mennyt taas aika.

Uuvuttaa

Ei jaksaisi tehdä mitään, ja ulkonakin on koko ajan pimeää. Syön lohturuokaa kasakaupalla ja juon teetä liukuhihnavauhtia. Väsyttää.

Kaamos. 

Voitto!

Voitin suureksi yllätyksekseni Pastanjauhajien reseptikilpailun!

Elämme jännittäviä aikoja.

Bourne-maraton, Lousku ja synttäreitä

(kuva Movie Wallpaper)

Viikonloppu oli pitkästä aikaa melkein täysin vapaa. Lauantaina oli tosin vielä iltavuoro kioskihommissa, mutta koska olin jo etukäteen päättänyt, etten tee mitään koulujuttuja koko viikonloppuna, niin tuntui ihan vapaalta viikonlopulta. Lauantainkin työt meni ihan kivasti, kun sain lottomaanikoiden kanssa selviämiseksi vielä toisen myyjän kiireimmäksi aikaa kioskiin. Muutoin viikonloppu on vierähtänyt lähinnä leffojen, sarjojen ja hyvän seuran parissa. Perjantaina piipahdin pitkästä aikaa biologiystäväni luona ihastelemassa Louskua ja viettämässä leppoisaa loppuiltaa Stargaten parissa (Nämä illat tapaavat päättyä aina siten, että nukahdan kesken kaiken sohvalle ja poikaystäväni saa sitten häpeissään raahata minut mukanaan pois. Onneksi kaikki kuitenkin ovat jo tottuneet aika olemattomaan valvomiskykyyni.). Ja oi kuinka Lousku onkaan taas kasvanut! Ihana eläin. 

(kuva Cleveland Leader)

Lauantai-iltana suuntasin työvuoron jälkeen keskustaan juhlistamaan muutamaakin  täysi-ikäisyyden saavuttanutta. Ilta oli oikein onnistunut, vietimme melkein huomaamatta pari tuntia Torerossa Keskimaan synttäriruokien parissa. Ruoka oli hurjan hyvää, jopa siinä määrin että unohdin kokonaan valokuvata annoksia! Ilta onneksi jatkui vielä siskoni ja miehensä luokse, jossa pääsin taas tuomaan esille mahtavaa kykyäni nukahtaa kesken jatkobileiden sohvalle.

(kuva Ace Showbiz)

Sunnuntaina vietimme paremman puoliskoni kanssa kauan suunniteltua Bourne-maratonia. Aloitimme leffaputken vasta illalla, päivän mennessä isänpäivän vietossa, ja niinpä maraton kestikin aamuyölle asti. Leffojen edellisestä katsomisesta oli molempien kohdalla kulunut onneksi sen verran kauan aikaa, ettei juonenkäänteitä enää muistanut. Tosin Marie on kyllä edelleen suuri sankarittareni! Jostain tärkemmin määrittelemättömästä syystä hänen hahmonsa vetoaa kovasti minuun. Seikkailija ja hieman hippimäinen tyttö, joka uskaltaa tehdä isoja päätöksiä lennosta. Leffamaratonia täydensi tietysti leffaherkuttelu, eli kokonaisuus oli lopulta yksi parhaista mahdollisista tavoista viettää sunnuntai-iltaa.

"Hupeneva luonnon monimuotoisuus ihmiskunnan pahin uhka?"

Pääsin tänään seuraamaan melko harvinaislaatuista Jyväskylän seudun ja Korpilahden luonnonsuojeluyhdistysten järjestämää yleisöluentoa luonnon monimuotoisuuden hupenemisesta. Tai siis, luento ei sinänsä ollut harvinaislaatuinen, vaan harvinaislaatuista siinä oli lähinnä se, että luennoitsijana oli itse legendaarinen Ilkka Hanski Helsingin yliopistosta. Hanskihan on Suomen tiedemaailman helmiä kansainvälisen tunnettavuuden ja menestyksen määrillä mitattuna, ja ehdottomasti eräs tieteenalamme kärkinimiä. Luentoon kohdistui siis jo etukäteen suuria odotuksia. Luento oli kolmas osa neliosaisesta LUMO (LUonnon MOnimuotoisuus)-luentosarjasta, joten ensimmäiset kaksi osaa ovat menneet vaivihkaa ohitse. Luennolla tuli paljon alan ihmiselle jo ennestään tuttua tietoa, eikä siis sinänsä esiin tullut järisyttäviä uusia asioita. Kiintoisinta antia olivatkin uusimmat tutkimustulokset ja mietteet siitä, millaisia käytännön toimia tavallinen ihminen voisi luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen eteen tehdä. Esimerkiksi suurena sivistysvaltiona usein pitämämme Suomi on itse asiassa metsien suojelun osalta huonommassa asemassa kuin Madagasgar, jonka pinta-alasta vain kymmenen prosenttia on luonnontilaista metsää. Suurena erona, ja hämäävänä tekijänä Suomen kohdalla on se, ettei monikaan tavallinen ihminen miellä talousmetsää ei-luonnontilaiseksi, kun taas Madagasgarin eroosion runtelemat kuivat pölyaavikot nyt osaa tyhmempikin erottaa selkeästi kukoistavasta sademetsästä.

(kuva: Mongabay)

Keskivertosuomalaisen mielestä meillä on siis metsäasiat hyvin. Ne soraäänet ovat vain niitä kummallisia ituhippejä ja puita halailevia viherpiipertäjiä, jotka haluaisivat itsepintaisesti pilata rehellisen ihmisen elinkeinon suojelemalla metsät, pakottamalla kaikki kulkemaan omin käsin kudotuissa nokkosvaatteissa ja syömään raakoja lähituotettuja luomunauriita. Tosiasia ei kuitenkaan ole ihan näinkään. Kuten luennolla osuvasti ja kansantajuisesti kävi ilmi, on luonnon monimuotoisuus vähenemässä kiihtyvällä vauhdilla, ja kerran kadonnut laji on iäksi menetetty. Ja kun vielä miettii sitä, että suurinta osaa maapallon lajeista ei vielä edes tunneta kunnolla, on vielä monin verroin surullisempaa kadottaa nämä lukuisat mielenkiintoiset, jännittävät, arvokkaat ja kenties ihmiskunnan kannalta tärkeitä keksintöjä tai oivalluksia tarjoavat lajit. Kenties juuri nyt kuolee jossain päin maailmaa syövän taltuttamiseen kykeneviä ainesosia tuottavan kasvilajin viimeinen yksilö tai auringonlaskun näkee viimeistä kertaa yksinäinen sammakko, jota tutkimalla ihmiskunta olisi voinut saada arvokasta tietoa vanhenemista säätelevistä geeneistä. Kaikki tämä ja paljon muuta on iäksi menetetty lyhytnäköisen maksimaalisen hyödyn tavoittelun jalkoihin.

(kuva: Lauri Jäntin Säätiö)

Luennon jälkeen oli mahdollista vielä käydä ostamassa Hanskin luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä kertova kirja, Viestejä saarilta, nimikirjoituksin varusteltuna, mutta suuri väestöryntäys takasi sen, että itse päädyin lähtemään kotiin pitkän päivän jälkeen ilman kyseistä kirjaa. Mukana ollut biologiystäväni Maija kuitenkin omistaa teoksen ja ehkä minäkin ehdin jossain välissä sen häneltä lainaamaan ja lukemaan. Suosittelen kirjaa kuitenkin jo ennakkoon kaikille luonnonsuojelusta ja luonnon tilasta kiinnostuneille, sillä se kertoo selkokielisesti sen, mistä oikein on kyse ja ennen kaikkea miksi luonnon monimuotoisuus on vähenemässä ja miksi siitä tulisi olla niin huolissaan. Lukekaa, inspiroitukaa, vaikuttakaa!

Taylor Swift - Speak Now

(kuva countrymusicfever)

Suuria paljastuksia pimeistä puolistani: tykkään Taylor Swiftin uudesta(kin) albumista.

Punainen kiivi ja muita jännittäviä juttuja

Kuluneella viikolla on tapahtunut jännittäviä juttuja vaikka millä mitalla. Maanantaina sain kiinnityksen harjoittelijaksi yliopistolle, kun toinen kärpäslabrassa työskentelevistä tutkimusryhmistä tarvitsi apulaista. Hurjan hauskaa, että he päättivät kysyä sitten juuri minua töihin. Olen niin innoissani paluusta "oikeisiin" töihin! Kiinnitykseni sovittiin toukokuun loppuun asti, mutta mikäli ennen sitä onnistun saamaan jonkin jatkopaikan, tai täysiaikaisen työpaikan, niin sitten pitää vain irtisanoutua. Ja mikäli en onnistu löytämään muuta, niin ainakin on nyt sitten kesään saakka melko turvallisesti asiat. Maksimityöaikaa tosin on rajoitettu tuossa harjoittelupaikassani, joten ihan rajattomasti en saa työtunteja tehdä kuukautta kohden, mutta kyllä sillä silti elelee, mikäli töitä riittää. Tätä työllistymisonnenpotkua juhlistimmekin heti parin biologiystävän kanssa Sohwissa iltaa istuen. Toinen näistä biologiystävistä on viettänyt koko kesän ja puolet syksyäkin poissa Jyväskylästä töiden takia, joten varsinkin hänen näkemisensä oli harvinaislaatuista herkkua ja kuulumisiakin oli runsaasti vaihdettavana. Ihanaa, kun on näin hyviä ystäviä ihmisellä, mikä valtava etuoikeus!

Alkuviikosta otin myös toisen ison askeleen elämässäni ja lähetin ensimmäisen jatko-opintohakemukseni. Kyllä oli jännittävää, ja pelottavaakin, tunnustaa julkisesti muillekin tulevaisuuden haaveitaan ja toiveitaan. Hakemuksen vaikein osa olikin vapaamuotoisen motivaatiokirjeen kirjoittaminen ja kaiken oleellisen tiivistäminen yhdelle sivulle. Ilmeisesti kuitenkin onnistuin hakemuksessani yli omien odotuksieni, sillä jo loppuviikosta sain kuulla, että hakemastani paikasta oli tiedusteltu suosituksia minusta. Elän siis hyvin jännittäviä aikoja.

Viikon jännittäviin tapahtumiin kuuluu myös yllättäen siskoltani saama syklaami (edustanee tavallista huonekasvilajia Cyclamen persicum). Olen haaveillut syklaamista siitä lähtien, kun niitä kasvoi Sveitsin kesäkotini puutarhan vuorenrinteellä valtoimenaan. Nyt minulla viimein on ihan oma syklaami kotonakin ihasteltavana. Uutta syklaamissa oli sen voimakas tuoksu, en ole aiemmin tullut ajatelleeksi sen kukkia tuoksuviksi. Hurjan kauniitakin ne ovat, vai mitä mieltä olette?

Syklaamin kukkien herkkää kauneutta.

Täytyypä huolehtia kaunokaisesta mahdollisimman hyvin, jotta se jatkaa kukintaansa ja eloaan vielä pitkään. Mikäli onnistun hoitamaan sitä menestyksekkäästi, saatan lähikuukausina bloggailla siitä myös Viidakkokirjeiden puolella.

Kaikkien näiden jännittävääkin jännittävämpien tapahtumien lisäksi olen puurtanut opiskelujen parissa melkoisen pitkiä päiviä. Tämä viikko on onneksi ollut viimein viikko tässä reilun kuukauden verran kestäneessä putkessa, jolloin on joka aamu pitänyt herätä kahdeksan luennoille. Nyt pari viikkoa kestänyt solubiologian tutkimusmenetelmiin keskittynyt kurssi on kyllä ollut erityisen innostava ja motivoiva luentoajankohdistaan huolimatta. Kurssilla ei erikseen ole tenttiä, mutta jokaiselle luennolle on ollut esitietolukemisia artikkelien, nettiportaalien jne. muodossa ja luentojen jälkeen on ollut aina luennon aiheesta kysymys, johon on pitänyt vastata kirjallisesti ja palauttaa ennen luentosalista poistumista luennoitsijalle. Työläshän tämä kurssi on ollut, mutta hurjan motivoiva. Vaikka en edes ole solubiologian pääaineopiskelija, niin olen kokenut kurssin aihepiirin erittäin mielenkiintoiseksi ja koen oppineeni kurssilla hurjasti uusia asioita. Luentokysymyksetkin ovat olleet tyyliltään erilaisia, olen päässyt kertomaan faktoja ja omia mielipiteitäni ja eilen jopa piirsin sarjakuvan! Kurssista erityiskiitos luennoitsijoille, Nadinelle ja Fabianalle, tämä on ollut ehdottomasti eräs opintojeni inspiroivimmista ja parhaimmista kursseista!

Ja viimein otsikon kiiviin. Torstaina vietti Jyväskylän Sokos viimein remontin jälkeisiä avajaisijaan ja totta kai me köyhät opiskelijat kävimme hyödyntämässä ilmaista kakkukahvitarjoilua. Mestarin Herkusta mukaan tarttui jännittävän oloinen punainen kiivi (Actinia deliciosa), joka ulkoisesti muistutti kovasti tavallista vihreää kiiviä. Sisältö kuitenkin paljastui lähinnä keltaiseksi kiiviksi, jonka ytimen ympärillä oli kauniin punaista hedelmälihaa. Makukin muistutti aika lailla keltaista kiiviä, eli maistui vihreää lajiketta miedommalta ja makeammalta. Näyttävä ja hyvänmakuinen lisä kiivivalikoimiin siis, varsinkin hedelmäsalaateissa sekä leivosten ja jälkiruokien koristeena varmasti hyvä ratkaisu. Kiivistä hieman googleteltuani minulle selvisi myös, että se on sukua Viherlandian pihassa ja Rantaraitin varrella ihastelemalleni kiinanlaikkuköynnökselle (Actinia kolomikta), jollaisen tahtoisin omaan puutarhaani, kunhan minulla sellainen joskus on. Myös kiinanlaikkuköynnöksen hedelmät ovat syötäviä, joten niitäkin pääsisi sitten testailemaan oman köynnöksen myötä.