Tavallinen torstai

Sir Roin upeat tilaustyökorut kopsahtivat postiluukusta. 

Tänään paistaa aurinko ja on aivan tavallinen torstai. Aamupäivällä kolahti postiluukusta odotettu paketti, kun Sir Roilta tilaamani upeat korut saapuivat viimein kotiin. Näille tulee varmasti paljon käyttöä! 

Valaan laulun ensisentit.

Myös pari viikkoa sitten käynnistynyt terapiahuiviprojektini on ottanut askeleen eteenpäin. Innokas vyyhtienkerijäsiskoni keri upean Louhittaren luolan Väinämöinen-villasekoitelangan kerälle. Lanka lähti mukaan Titityyn liikkeestä hieman heräteostoksena sekkaillessani siellä neulomista harrastavan ystäväni kanssa. Kuinka voi biologi sanoa ei upean väriselle langalle, jonka nimenä on Valaan laulu?

Neuloin aikaisemmin hyvinkin paljon, mutta viimeisen hullunmyllyvuoden aikana en ole ehtinyt harrastaa juuri mitään. Niinpä onkin mahtavan terapeuttista ja rentoa viimein palailla neuletyön ääreen. Malliksi valikoitui helppo pitsineule, joka näyttänee toivottavasti mukavan ilmavalta ja tuo langan elävän pinnan esiin. Huivista on tarkoitus tulla pitkä ja kapea, jotta sitä voi käyttää jo viilenevinä kesäiltoinakin. Edellyttäen siis, ettei työ jää jonnekin keskeneräisten töiden laatikkoon pyörimään...

Aurinko

Kimppu keltaisia tulppaaneja tuo auringon olohuoneeseenkin.

Auringonvärinen tulppaanikimppu raikastaa olohuoneen, ja tuo iloisenkeltaisella olemuksellaan mieleen kesän: hellepäivät, jäätelön, vastaleikatun nurmikon tuoksun, uimarannan hiekan varpaissa, auringonpaisteen kasvoilla... 

Varsin paikallaan sairaslomalaiselle.

5 Years Time

Ensimmäinen, lähinnä käytännön järjestelyjä sisällään pitänyt tutkijatyöpäivä takana. Työpisteen järjestelyn ja opintosuunnitelman tekemisen lisäksi päädyin lennosta myös kalataudit ja loiset -kurssille opiskelemaan kalojen sairauksia. Kalaparat, mielikuvissani ne kituvat jokaikinen nyt tuhannen taudin kourissa...

Kotimatkalla jännän päivän päätteeksi soi päässä Noah and the Whalesin 5 Years Time. Viiden vuoden päästä, niin, jos kaikki menee hyvin niin olen viiden vuoden päästä (kala)tohtori. Kuulostaa aika huimalta.  

Päivät niin kuin varisparvi raahautuu

Marraskuun väriläikkä.

Taas kerran vähän Marraskuu -viittauksia. Ne vain tuntuvat sopivan saumattomasti marraskuiseen tunnelmaan, joka tänä vuonna on ollut tavallistakin ankeampi, loskaisempi ja lumettomampi. Marraskuu on yleensäkin mielestäni vuoden ankein kuukausi, joskin lokakuu kilpailee sen kanssa kiitettävällä tarmokkuudella. Tänäkään vuonna marraskuu ei ole tehnyt poikkeusta. On ollut kiire, ahdistus, stressi ja tuleviausuushuoli.. (Onneksi ei sentään rutto, kuolema tai muuta sellaista!) Onneksi kuukausi on pian lopussa, ja joulukuun läheisyys näkyy jo monessa paremmin päin kääntyneessä asiassa. Toissapäivänä sain viimein vietyä tarkistukseen riippakivi-graduni, josta olikin jo ehtinyt muodostua elämää suurempi ongelma monin tavoin. Palautustilanne ei lopulta edes näyttäytynyt niin huojentavana tai iloisena, tuntuipahan vain samanlaiselta napinpainallukselta kuin minka tahansa sähköpostin lähettäminen. Jälkeenpäin sitten hiipi helpotus ja tyytyväisyys mieleen, joskaan ei ainakaan vielä edes siinä määrin, kuin joskus kuvittelin tapahtuvan. Ehkä se tästä vielä. Ainakin mokoma työ on nyt poissa käsistäni, jos ei mitään muuta. Pieni pelko huonosta arvosanastakin jäytää, mutta sille ei voi mitään enempää, kuin mitä koko syksy on jo tullut yritettyä. 

Messukeskuksen seminaarisali odottamassa osanottajia.

Villikatajan osalta asiat ovat edenneet kuluneella viikolla varsin vaihdikkaastikin. Enemmän kuulumisia ja juttuja voi käydä tsekkailemassa täällä, mutta sanottakoon, että kiirettä on pitänyt. Välillä on itsellä meinannut usko loppua, mutta onneksi meitä on tässä projektissa kaksi. Kävimme marraskuun alkupuolella ottamassa osaa MTT:n järjestämään Suomesta biotalouden huippu -seminaariin ja nyt kuluneella viikolla piipahdimme uudestaan pääkaupunkiseudulla, tällä kertaa Arktisten aromien Miten lisäarvoa luonnonmarjoille? -seminaarissa. Molemmista saimme paljon hyviä ideoita ja kontakteja, sekä pääsimme luomaan silmäyksen toimialan nykytilanteeseen. Jännästi olen itse huomannut, että itse asiassa pidän kovasti seminaareihin osallistumisesta, verkostoitumisesta ja sen sellaisesta.. Kiva juttu! 

Seminaarien lisäksi olemme ehtineet piipahtaa myös yritysvierailulla Frantsilassa. Siellä oli niin ikään antoisaa ja opettavaista, ja oli todella mukavaa päästä tutustumaan yritykseen, joka ei ole tinkinyt arvoistaan ja silti menestynyt. 

Kaiken työ- ja graduhääräämisen ohella en olekaan paljoa muuta ehtinyt tehdä, ja joulu(loma) onkin tänä vuonna paljon edellisiä enemmän mielessäni. Silloin ajattelin viettää paljon aikaa tekemättä ei-mitään, löhöillen päivät pyjamassa kirjojen, elokuvien, sarjojen ja jouluherkkujen parissa. Tänä vuonna koen aivan erityisesti ansaitsevani hengähdystauon!

Along Came August

Kiirekiirekiirekiire. Semmoinen on ollut minun syyskuuni vuonna 2011. Protomolla on mennyt Villikatajan kanssa hurjasti aikaa, ja paljon olemme edistyneetkin. Silti tuntuu, että vaikka mitä on vielä tekemättä. Onneksi päätimme nyt vähän yrittää ottaa rennommin ensi viikkoa, pikkusiskokin tulee kylään syysloman kunniaksi. Ehtisi sitten pelailla lautapelejä ja nauttia rennosta yhdessäolostakin. 

Herkkusieniä!

On tähän syksyyn onneksi mahtunut levollisia pilkahduksiakin sinne tänne. Tänä syksynä, enemmän kuin minään aiempana vuonna, on tullut vietettyä aikaa luonnossa. Olen ollut kiipeilemässä Hyyppäänvuoren kallioilla ja poimimassa karpaloita suolla, seikkaillut lukuisilla sieniretkillä ja löytänyt elämäni ensimmäiset villiherkkusienet. 

Sienisatoa.

Kiitos Villikatajan, olen päässyt entistä enemmän liikkeelle kotisohvalta (tai siis, minullahan ei ole oikeasti sohvaa, joten tämä olkoon kuvainnollinen toteamus) ja haastanut itseni liikkumaan. Ja tähän mennessä jokainen kerta on osoittautunut sen arvoiseksi, vaikka lähtiessä ei siltä olekaan aina tuntunut. Luonnossa liikkumisesta on saanut myös virtaa pimeneviin päiviin, enkä ole huomannut, että olisin samalla tavalla alakuloinen, kuin yleensä aina näihin aikoihin. Saapa nähdä, miten selviän sitten, kun alkaa tulla jo ihan liian kylmä, eikä syksyn satoakaan enää ole kerättävissä. Ehkä uhmaan säätä silloinkin, ja lähden liikkeelle luontoon rauhoittumaan ja rentoutumaan. 

Syyskuu

Syyskuu on mennyt varsin vauhdikkaasti. Päivien pääohjelma on vaihtunut keikkatöistä ja gradutaisteluista Villikatajan parissa puuhasteluun, mikä on ollut varsin antoisa muutos. Toisaalta tuntuu, että vaikka mitä on saatu jo aikaiseksi, toisaalta taas kaikki tuntuu olevan niin keskeneräistä vielä. Onneksi tässä on loppuvuosi aikaa hioa ja hinkata juttuja kuntoon. Ja esimerkiksi lankojen värjäys on ollut myös kaiken muun ohella todella rentouttavaa. Kuluneella viikolla värjäilin seuraavanlaisia lankoja:

Langoista ja niiden värjäysprosessista voi lukea lisää Villikatajan omasta blogista, mutta voisin tässäkin vielä hehkuttaa tuota oikeanpuolimmaisinta vyyhtiä. Se kun on saanut värinsä punajuurten keitinvedestä, ja on mielestäni ihanan kullanruskea. Värjäys on aina jännittävää, kun ei tiedä aina ihan tarkalleen, millainen lopputulos mistäkin väriaineesta tulee.

Nyt syyskuun aikana on tullut myös liikuttua metsässä sienten, niin väri- kuin ruokasellaistenkin, perässä enemmän kuin aikaisemmin. Tänä vuonna on hyvä sienisato, joten kannattaa lähteä liikkeelle! Metsässä liikkuminen on muutenkin niin rentouttavaa ja mukavaa, vaikka sieltä ei edes olisi lähtenyt mitään sen kummemmin keräilemään. 

Semmoista siis täällä, uusia tuulia ja jänniä juttuja. 

Lankaa

Villikatajan kasvivärjäyskurssilla värjäsimme näin ihania lankoja (kurssista on paremmin juttua ja kuvia jo ainakin täällä sekä täällä). Jotkut työt osaavat olla myös antoisia ja palkitsevia. 

Viime viikkojen helmiä ja suvantoja

(kuva suomalainen.com)

Kesä saa näemmä ainakin tämän bloggarin laiskistumaan huomattavasti. Blogipäivitykset ovat lyhyitä, otsikoimattomia lausahduksia, ja kameran muistikortti pullistelee purkamattomista kuvista. Pieni "tähän mennessä tapahtunutta" -kooste lienee siis paikallaan.

Juhannus meni monellakin tapaa hieman epävakaisissa merkeissä, ja paljolta sateelta suojauduimme sisätiloihin. Juhannuskirjaksi sattumalta kirjastosta nappaamani Naomi Novikin Kuninkaan lohikäärme osoittautui niin koukuttavaksi, että paitsi ehdin lukea sen hyvin viikonlopun aikana, myös kanssamökkeilijä haksahti kirjaan niin, että hänkin luki sen saman juhannusviikonloppureissun aikana. Sittemmin ahmin myös Novikin seuraavan kirjan, Jadevaltaistuimen, jossa ensimmäisen kirjan hahmojen tarina jatkuu. Oi WSOY, käännätäpä seuraava kirja nopsaan, tai joudun lukemaan loput osat englanniksi! Englanniksi lukemisessahan ei ole mitään vikaa, mutta jostain syystä en pidä siitä, että kesken tarinaa täytyy vaihtaa kieltä. Oli se sitten suomesta englantiin, tai toisin päin. En myöskään yleensä kovin herkästi vaihda saman kirjailijan kirjoittamien kirjojen kieltä, vaikka kirjoissa itsessään ei sen kummempaa jatkumoa olisikaan.

Juhannuksen kunniaksi mökkiseurueemme nautti tänä vuonna aivan eeppisen suuresta, noin parimetrisestä juhannuskokosta, joka paloi iloisesti suunnilleen vuorokauden verran, sateisesta säästä huolimatta. Juhannuspäivän iltapäivänä kävi kokkomestarimme sateesta huolimatta paistelemassa kokon liekeissä vielä makkaraa.

Juhannuksen jälkeen debytoimme Villikatajan luontokurssijärjestäjinä ja pidimme luonnonyrtit-kurssin Kuohun kylätalolla. Täytyy sanoa, että edellinen päivä oli täynnä leipomista ja tarjoiltavien valmisteluja, ja kurssin pitäminenkin jännitti kieltämättä. Onneksi olin itse suurimmassa vastuussa keittiön puolella, ja näin ollen sain puuhailla asioita, mistä minulla on eniten aiempaakin kokemusta. Kurssin iltapalapöytä näytti tältä:

Tarjolla oli monenmoista luonnonyrttiteemaista syötävää: vuohenputki-kinkkupiirasta, sen gluteenitonta versiota vuohenputki-kinkkumuffineja, nokkoshyrriä, yrttijuomahaudukkeita ja mesiangervokeksejä. Ainakin omasta mielestäni kaikki maistui todella hyvälle, toivottavasti myös kurssilaiset tykkäsivät. Kaiken kaikkiaan kurssitouhuista jäi positiivinen ja mukava mieli, näitä lisää jatkossa sitten!

Mökkirantaa ja isoksi kasvanut

 Nöpö-hauva.

Viime aikoina on vietetty myös useampiakin syntymäpäiviä, joista tietenkin itselle tärkein on ollut oma 25-... ei kun siis, tietenkin 18-vuotispäivä! Syntymäpäiviä juhlittiin tänä vuonna aika pienesti, kun itsellä ei ollut mitään valtaisaa mielitekoa pitää isoja pirskeitä. Kivaa kuitenkin oli perheen kanssa vuokramökillä grillaillessa, saunoessa ja uidessakin. Ja tietenkin edellisen illan sangria- ja tapaskekkereissä. Hauskaa oli myös seuraavana päivänä vietetyissä enon 50-vuotisjuhlissa, jotka olivatkin hieman isompi kokoontuminen suvun kesken. Juhlien tarjoilullisena kohokohtana loisti upeaakin upeampi syntymäpäiväkakku, ja kaikki muutkin herkut olivat taas ensiluokkaisia.

Upeaakin upeampi 50-vuotisjuhlakakku.

Viikko on jatkunut pikkusiskon vierailulla, ja monenmoista kivaa ja jännää olemmekin päässeet tekemään. Niistä lisää sitten, kunhan ehtii taas kirjoitella. 

Hyviä uutisia syntympäivälahjaksi

Päivä alkoi kahden hyvän uutisen siivittämänä: ensin sain tietää, että kandintutkintoanomukseni on hyväksytty ja todistus tulee postissa ensi viikon aikana. 

Sitten sain kuulla, että koulutushakemukseni ensi syksylle on hyväksytty. 

Kyllä nyt kelpaa lähteä juhlimaan  muutaman päivän päässä olevia syntymäpäiviään.

Hei hei hei hei, soitatko sä... sahaa?

Saha soi. 

Mennyt viikonloppu meni jo edeltävän viikonlopun vanavedessä tuttuja uomia pitkin: sukujuhliessa. Tällä kertaa vuorossa olivat poikaystävän pikkusiskon kaksipäiväiset valmistujaisjuhlat. Päivän sankaritar valmistui erinomaisin arvosanoin lähihoitajaksi, ja työpyyntöjä on sadellut koko kevään ajan tasaiseen tahtiin. Kyllä toisten kelpaa! Itse kuusi vuotta vanhempana ja saman verran pidempään opiskelleena saanee valmistua lähikuukausina ilman työpaikkaa tai tietoa edes työhaastatteluista. Erilaisia on nämä ammatinvalinnat ja urakehitykset. Jotenkin tuntuu, että itse on paljon vähemmän aikuinen, kuin viikonloppuna valmistuva juhlakalu, jolla on ammatti, työpaikka ja selkeitä suunnitelmia tulevaisuudelle. Ehkä akateemisiin ympyröihin hakeutuvat (ajautuvat?) ne, jotka eivät muutenkaan tiedä, mitä elämällään tehdä? Toisaalta, minullakin oli paljon selkeämpi kuva siitä, mitä tulevaisuudelta haluan silloin, kun aloitin opintoni. Opiskelujen edetessä tuo kuva hieman muuttui, mutta pysyi silti selkeänä ja vahvistui vielä entisestään: tiesin, mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa työkseni ja tiesin, että olin tullut sitä varten oikeaan paikkaan. Todellisuus kuitenkin on iskenyt vasten kasvoja tässä viimeisen reilun vuoden aikana, ja nyt tuntuu, että vaikka tulevaisuudenkuvani olikin selkeä ja vahva, on sen toteutuminen kaukana tosielämän realiteeteista. Joskus näemmä ammatilliset pilvilinnatkin romahtavat. Mitä sitten seuraavaksi, sitä tässä kesän aikana varmaan tulee pohdittua enemmänkin. Ehkä pilvilinnan raunioista nousee jotain kiinteämpää ja pysyvämpää. Ja toivottavasti myös uusi suunta selkeytyy ja tuntuu omalta. 

Ai niin, juhlien ensimmäisessä osassa oli paikalla suuri joukko pohjalaisia, ja pari veljestä soittivat harmonikkaa ja sahaa todella hienosti. Intouduttiinpa me muutkin juhlavieraat sitten kokeilemaan sahan soittoa, ja vaikka aikaansaadut äänet ei ehkä olleet ihan niitä haluttuja, niin sentään jotain ääntä sain minäkin sahasta. Voinpa ainakin jatkossa sanoa soittaneeni sahaa!

Kesällä luontokursseille!

Olemme ekologiystäväni kanssa päässeet ensi kesän suunnitelmissa siihen jännittävään vaiheeseen, jossa ideat tulee julkistaa kaikelle kansalle. Eli siis, mikäli ensi kesänä aikaa riittää, niin nyt joukolla ilmoittautumaan luontokursseille! Kurssimme kiinnostanevat varsinkin käsityöihmisiä, sekä terveellisestä ruoasta ja eettisestä kuluttamisesta kiinnostuneita. Sekä tietenkin kaikkia luonnosta ja luonnossa liikkumisesta nauttivia. Kursseja on ensi kesän aikana tulossa kaksi erilaista, ja mikäli kurssit osoittautuvat erityisen suosituiksi, on niitä mahdollista järjestää useampi samaa lajia ensimmäisen jälkeen. Syksylle on tulossa vielä kaksi uutta kurssia, joten pysykää kuulolla!

Joten pitemmittä puheitta, saanen esitellä nyt ensi kesän upeat luontokurssimme:

Villikatajan luontokurssit kesälle 2011 

Osallistukaa ja vinkkailkaa mahdollisesti kiinnostuville ystäville, tuttaville ja perheenjäsenille. Kurssiesitettä saa ihan vapaasti levittää, mielellään tietysti mahdollisimman paljon ja laajalle!

Kiireisiä päiviä, unettomia öitä

Viikko on kulunut pääosin arjen kiireiden keskellä tasapainoillessa. Juuri tällä hetkellä vielä edessä jatkuva kahdeksan työpäivän mittainen putki ei yhtään houkuttelisi. Edes päivä kerrallaan-ajattelusta ei ole paljoa lohtua. Kaiken kiireen lisäksi tulevaisuusstressino on taas puhjennut niin kovaksi, etten saa öisin enää kunnolla unta. Eilisiltana katsoin rauhoittuakseni  Going the Distance -nimisen komediapätkän, jonka ensiminuuteilla päähenkilö totesi, "I'm thirty-one. I'm an intern. I'm going to get wasted." Ensimmäinen ajatus oli, että siinäkö on minunkin tulevaisuuteni?! Menneenä keskiviikkona pääsin taas tapaamaan ammattiliiton koulutusillassa kohtalotovereitani. Heidän kohtalonsa eivät pääosin kyllä paljoa lohduttaneet, sillä edessä ei todellakaan näytä olevan mitään kovin ihanaa tulevaisuutta. Tietysti näissä koulutuksissa käy pääosin ne, joilla on siihen tarvetta, mutta siltikin.. Haluaisin ehkä tavata myös niitä oikeita menestyjiä, niitä, jotka ovat joskus onnistuneet pääsemään sinne työelämään asti. Harmittaa, kun YKL huomaavaisesti lakkasi järjestämästä mentorointiohjelmaansa juuri tänä keväänä, kun olisin sellaiseen tahtonut päästä. No, kevät jatkuu sitten ilman tsemppaavaa onnistujaa, jatkuvasti työhakemuksia lähettelemällä ja "ei meitä sun hakemukset paljoa kiinnosta" -vastauksia saaden. Ai niin, ja se työttömyyteni sinetöivä gradukin pitäisi valmistaa. Kylläpä motivoi.

Aurinkoinen päivä

Tänään on päivä alkanut aurinkoisissa merkeissä, kuten kuluva viikkokin. Bongasin aamuteen ohessa nettiä selatessani erittäin mielenkiintoisen työpaikan, jonka hakuaikahan sopivasti päättyy tänään iltapäivällä varttia vaille neljä. Aamupäivän suunnitelmat menivät siis uusiksi, sillä kävin heti käsiksi hakemuksen raapustamiseen. En olekaan koskaan aiemmin tainnut hakea mitään paikkaa näin nopeasti, toivoa sopii että kirjoitin edes oman nimeni oikein! Onnea vaan matkaan hakemukselle.

Aurinkoinen fiilis on kieltämättä jatkunut jo viime lauantaisista Linkin vuosijuhlista, jossa juhlistin tietotekniikaan ainejärjestön viisivuotisolemassaoloa nörttipoikaystäväni avecina. Onneksi oli melkein koko muu biologimorsiankuntakin edustamassa, niin oli paljon lajitoveriseuraa. Juhlat olivat niin ihanan onnistuneet ja hauskat, että sen jälkeen olenkin ollut peräti epätavallisen positiivinen ja suopea lähes kaikelle eteen tulleelle. Maanantaina sain varastettua aikaa gradun tekemisellekin taas, ihanaa. Vielä muutama kokonainen aamu- tai iltapäivä sen parissa ja työ olisikin jo aika lailla kasassa. Harmi, etten ole vielä tältä viikolta ehtinyt löytää sopivia saumoja. Nytkin on tässä vapaata reilu tunti ennen seuraavaa menemistä, mikä on taas vähän turhan vähän, kun syödäkin pitäisi tässä välissä. Ah, tätä kiirettä!

Luonnontieteilijän työnhaku

Osallistuin eilen kolmen ammattiliiton, LAL:n, YKL:n sekä Metsänhoitajaliiton, järjestämään luonnon- tieteilijöiden työnhakupäivään. Paivan aikana käytiin läpi erilaisia mahdollisuuksia löytää itselleen edes etäisesti koulutukseen liittyviä töitä ja esittelyissä vilahtivat niinkin jännittävät vaihtoehdot, kuin esimerkiksi työvoimatoimiston akateemisten asiakkaiden uraohjaaja, vapaaehtoistyöntekijä kehitysyhteistyöprojekteissa ja yrittäjyys. Mitä tähän nyt voisi sanoa? Paljon tuli hyviä ideoita ja vinkkejä, ja ainakin oma asenne on muutaman pykälän verran positiivisempi, mutta silti.. Ihanaa valmistua alalle, jonne on harjoitettu selkeää ylikouluttamista jo vuosikymmeniä! Siellä sitten verissä päin taistellaan niistä harvoista työpaikoista, tai lopulta tosiaan päädytään vapaaehtoistyöntekijöiksi Mongoliaan. Tai sitten edessä on alan vaihto. Luovuutta siis saa käyttää oikein urakalla, jotta pääsee jatkossa oman alan töihin. Tai edes jotenkin alaan liittyviin ja omaa osaamista vaativiin mielekkäisiin töihin. Eli te toiveikkaat abiturientit, jos luette tätä ja olette harkinneet alaa, niin miettikäähän vielä muutamaan kertaan!

Lohdullista päivän aikana oli tavata muita luonnontieteilijöitä, jotka ovat ihan yhtä huolissaan tulevaisuudestaan kuin itsekin. Eipä ainakaan tarvitse olla yksin pelkojensa ja ahdistuksensa kanssa. Näin työttömyysmörkökin muuttui jotenkin vähemmän pelottavaksi, kun sen sai jakaa. Päivän aikana tuli myös tosiaan tutustuttua ihan uudenlaisiin työllistymisväyliin ja -tapoihin. Nyt sitten vain kaikki keinot käyttöön kevään aikana!

Markkinointia ja elämänhallintaa

Eksyin tänään vahingoissa Agoralle Firma 2011-messuille. Tarkoituksena oli vain mennä syömään, mutta vastaan tulikin aulan täydeltä standeja, joilta jaettiin lippulappusia, karkkeja, sipsejä, haalarimerkkejä ja sen sellaista. Messut kuuluvat Keski-Suomen Osaajat Kohtaavat -konseptiin, jonka tarkoituksena on mitä ilmeisimmin työlistää ihmisiä. Ainakin tämän päivän messujen osalta suurin kohderyhmä työllistettävissä tuntui kuitenkin pääsääntöisesti tulevan ihan joistain muista tiedekunnista, kuin omastani. Standeilla ei siis juurikaan ollut Akavan lisäksi oman alan juttuihin liittyviä yrityksiä, ja näin liittoon jo kuuluvana ei siitäkään ollut paljoa iloa.

Suurin anti tällä messutapahtumalla olikin Urakahvilalla, jonne päädyin puolivahingoissa ruokajonosta avautumaan tulevaisuusahdistuksesta ja visioista siitä, miten muutan sillan alle pahvilaatikoista rakentamaani majaan ja syön auton alle jääneitä lokkeja. No oikeasti ei päästy ihan näihin pahvilaatikko- ja roadkill-visioihin saakka, mutta tuli sitä silti keskusteltua perinpohjaisesti omasta osaamisesta ja siitä, mihin sekä miten sitä jatkossa tulisi markkinoida. Markkinointi tuntuukin olevan nykyaikana työllistymisen kestoteema. Jos et sentään yrittäjäksi ryhdykään, mikä sekin mitä ilmeisimmin on varmin, hauskin ja parhain tapa työllistyä omalle alalle, niin omaa osaamista ja itseään pitää myydä kuin pörssimeklari mummon käytettyjä pässinpökkimiä ikään. Kuulostaa jo alkuunsa jotenkin uuvuttavalta, mutta tämä nyt kai on pelin henki, kun kilpailu on kovaa ja työpaikat kiven alla. Paitsi jos satut osaamaan koodaamisen jalon taidon ja vielä pidätkin siitä hommasta..

Vähän käytännönläheisempänä neuvona Urakahvilasta sain sen, että olisi hyödyllistä luoda itselleen ihan kirjallisia uratavoitteita alkaneelle vuodelle ja pitää niitä esillä kannustamassa. Tämä kuulosti jo ihan järkevältä, edellyttäen että tavoitteet eivät lopulta toimi itseään vastaan ja näyttäydy pelottavina "nyt olisi pitänyt jo lähettää ainakin kymmenen työhakemusta viikonloppuun mennessä, enkä ole lähettänyt kuin kaksi" -uhkakuvina. Ehkä siitä huolimatta kirjaan lähipäivinä vuoden 2011 urateesit itselleni kannustimeksi kohti unelmien työpaikkaa!

Osaajat Kohtaavat-päätapahtuma pidetään 9.2.2011 klo 10-17 Kauppakeskus Forumissa. Ajattelin mennä sinnekin katselemaan standeja ja ehkä vähän markkinoimaankin itseäni.

(Osaajat Kohtaavat -logo: Yhdistystori)