27.11.2011

Päivät niin kuin varisparvi raahautuu

Marraskuun väriläikkä.

Taas kerran vähän Marraskuu -viittauksia. Ne vain tuntuvat sopivan saumattomasti marraskuiseen tunnelmaan, joka tänä vuonna on ollut tavallistakin ankeampi, loskaisempi ja lumettomampi. Marraskuu on yleensäkin mielestäni vuoden ankein kuukausi, joskin lokakuu kilpailee sen kanssa kiitettävällä tarmokkuudella. Tänäkään vuonna marraskuu ei ole tehnyt poikkeusta. On ollut kiire, ahdistus, stressi ja tuleviausuushuoli.. (Onneksi ei sentään rutto, kuolema tai muuta sellaista!) Onneksi kuukausi on pian lopussa, ja joulukuun läheisyys näkyy jo monessa paremmin päin kääntyneessä asiassa. Toissapäivänä sain viimein vietyä tarkistukseen riippakivi-graduni, josta olikin jo ehtinyt muodostua elämää suurempi ongelma monin tavoin. Palautustilanne ei lopulta edes näyttäytynyt niin huojentavana tai iloisena, tuntuipahan vain samanlaiselta napinpainallukselta kuin minka tahansa sähköpostin lähettäminen. Jälkeenpäin sitten hiipi helpotus ja tyytyväisyys mieleen, joskaan ei ainakaan vielä edes siinä määrin, kuin joskus kuvittelin tapahtuvan. Ehkä se tästä vielä. Ainakin mokoma työ on nyt poissa käsistäni, jos ei mitään muuta. Pieni pelko huonosta arvosanastakin jäytää, mutta sille ei voi mitään enempää, kuin mitä koko syksy on jo tullut yritettyä. 

Messukeskuksen seminaarisali odottamassa osanottajia.

Villikatajan osalta asiat ovat edenneet kuluneella viikolla varsin vaihdikkaastikin. Enemmän kuulumisia ja juttuja voi käydä tsekkailemassa täällä, mutta sanottakoon, että kiirettä on pitänyt. Välillä on itsellä meinannut usko loppua, mutta onneksi meitä on tässä projektissa kaksi. Kävimme marraskuun alkupuolella ottamassa osaa MTT:n järjestämään Suomesta biotalouden huippu -seminaariin ja nyt kuluneella viikolla piipahdimme uudestaan pääkaupunkiseudulla, tällä kertaa Arktisten aromien Miten lisäarvoa luonnonmarjoille? -seminaarissa. Molemmista saimme paljon hyviä ideoita ja kontakteja, sekä pääsimme luomaan silmäyksen toimialan nykytilanteeseen. Jännästi olen itse huomannut, että itse asiassa pidän kovasti seminaareihin osallistumisesta, verkostoitumisesta ja sen sellaisesta.. Kiva juttu! 

Seminaarien lisäksi olemme ehtineet piipahtaa myös yritysvierailulla Frantsilassa. Siellä oli niin ikään antoisaa ja opettavaista, ja oli todella mukavaa päästä tutustumaan yritykseen, joka ei ole tinkinyt arvoistaan ja silti menestynyt. 

Kaiken työ- ja graduhääräämisen ohella en olekaan paljoa muuta ehtinyt tehdä, ja joulu(loma) onkin tänä vuonna paljon edellisiä enemmän mielessäni. Silloin ajattelin viettää paljon aikaa tekemättä ei-mitään, löhöillen päivät pyjamassa kirjojen, elokuvien, sarjojen ja jouluherkkujen parissa. Tänä vuonna koen aivan erityisesti ansaitsevani hengähdystauon!

25.10.2011

Contagion

(kuva Extraordinary Intelligence)

Vuoden tähän mennessä paras elokuva. Menkää. Katsokaa. Vaikuttukaa!


Tästä Steven Soderberghin pätkästä ei oikein voi sen kummemmin kertoa mitään tekemättä juonipaljastuksia, joten, kehotankin kaikkia vain katsomaan kyseisen pätkän (jotta voimme sitten mahdollisimman pian keskustella elokuvasta!). Sen verran voin kuitenkin kertoa, että kenties tämä pätkä vetoaa erityisen paljon myös muihin biologeihin...


P.S. Hyvän, joskin enemmän jenkkilän meininkiin kantaaottavan ja hieman salaliittoteoriaharrastukseen kallistuvan, elokuva-arvostelun juonipaljastuksineen voi lukea vaikkapa täältä, jos ei malta pätkää katsoa ensin.

16.10.2011

Along Came August

Kiirekiirekiirekiire. Semmoinen on ollut minun syyskuuni vuonna 2011. Protomolla on mennyt Villikatajan kanssa hurjasti aikaa, ja paljon olemme edistyneetkin. Silti tuntuu, että vaikka mitä on vielä tekemättä. Onneksi päätimme nyt vähän yrittää ottaa rennommin ensi viikkoa, pikkusiskokin tulee kylään syysloman kunniaksi. Ehtisi sitten pelailla lautapelejä ja nauttia rennosta yhdessäolostakin. 

Herkkusieniä!
On tähän syksyyn onneksi mahtunut levollisia pilkahduksiakin sinne tänne. Tänä syksynä, enemmän kuin minään aiempana vuonna, on tullut vietettyä aikaa luonnossa. Olen ollut kiipeilemässä Hyyppäänvuoren kallioilla ja poimimassa karpaloita suolla, seikkaillut lukuisilla sieniretkillä ja löytänyt elämäni ensimmäiset villiherkkusienet. 

Sienisatoa.
Kiitos Villikatajan, olen päässyt entistä enemmän liikkeelle kotisohvalta (tai siis, minullahan ei ole oikeasti sohvaa, joten tämä olkoon kuvainnollinen toteamus) ja haastanut itseni liikkumaan. Ja tähän mennessä jokainen kerta on osoittautunut sen arvoiseksi, vaikka lähtiessä ei siltä olekaan aina tuntunut. Luonnossa liikkumisesta on saanut myös virtaa pimeneviin päiviin, enkä ole huomannut, että olisin samalla tavalla alakuloinen, kuin yleensä aina näihin aikoihin. Saapa nähdä, miten selviän sitten, kun alkaa tulla jo ihan liian kylmä, eikä syksyn satoakaan enää ole kerättävissä. Ehkä uhmaan säätä silloinkin, ja lähden liikkeelle luontoon rauhoittumaan ja rentoutumaan.