Toijalan takana...

Tänään oli siis se suuri päivä, kun vihdoin ja viimein vein tuon paremman puoliskonikin kotikotiin näytille. Etukäteen ei hirveästi ehtinyt jännitämään kaikessa kiireessä ja hälinässä, mutta menomatkalla junassa iski jo pienoinen epäilys siitä, että mitenkähän se äiti nyt sitten oikein osaa suhtautua ja olla hössöttämättä liikaa. Osasihan se kyllä, oikein mukavasti. Kummallista.
Kotikotona oli uusi koirakin, Piki, joka oli jo sitten viime kesäisen ensitapaamisen ehtinyt kasvaa jo isoksi koiraneidiksi ja joka oli ehkä hellyydenkipein tapaamani eläin vähään aikaan. Heti, kun istahti alas johonkin neidin ulottuville, kuten vaikkapa lattialle, huomasi yllätyksekseen, että sylissä makoilee karvakasa täysin raukeana ja jatkuvaa rapsuttamista ja paijaamista odotellen. Samalla sekunnilla, kun istuja kyllästyi huomioimaan neitiä, säntäsi hän sitten seuraavaan syliin odottamaan asianmukaista huomiota ja kuninkaallista kohtelua. Ihastuttava!



Kotimatka vei Tampereen kautta ja vaihtojunaa odotellessa käytiinkin sitten poikien ja Jasminen kanssa Stockmanin Hullujen Päivien läpi ja takaisin etuoven vieressä houkuttelevan donitsikojun asiakkaiksi. Päivän viimeisiä donitseja vietiin jo hyvää kyytiä, mutta onneksi sisko osasi olla niin hellyttävä pieni donitsinostaja, että pojatkin pääsivät vanavedessä osallisiksi tuoreista herkuista.





Matka Tampereelta Jyväskylään sujuikin sukkelasti melkein tyhjässä junavaunussa Colorettoa pelaillen.

Settlers of Catan

Hii, pelailtiin Catania Lotan synttäreillä! Oli hurjan hauska ilta kaiken kaikkiaan, sopivan mukava ja rauhallinen näin "kypsempään" makuun.. Tai näin ainakin pääteltiin, kaikki pelaili mieluummin lautapelejä kuin jatkoi keskustaan bilettämään. Jottei ihan kokonaan menisi pelkäksi keski-ikäiseksi koti-iltailuksi, niin päätettiin toki, että pitäähän sitä myös vastapainoksi lähiaikoina pitää kunnon bileilta, joista jatkojen jatkoille lähdetään vasta auringon noustessa. Lienee parasta toteuttaa tämä mahdollisimman pian, ettei joudu joraamaan puolille päivin joskus joulukuun pimeimpinä päivinä...

Lokakuu

Ja niin se vaan taas on se aika vuodesta, kun tuntee olonsa kaikkein tehottomimmaksi ja alakuloisimmaksi. Seuraavat pari kuukautta täytynee vaan pelkällä tahdonvoimalla ja velvollisuudentunnolla rahjustaa läpi luennolta toiselle, laitokselle ja takaisin kotiin. Toivottavasti tämä virinnyt liikuntaintoilu ja -harrastaminen vähän toisi lisäpotkua ja pirteyttä pimeisiin päiviin, pimeisiin iltoihin ja pimeisiin öihin.

Maanantaiaamuna on edessä vielä jokin mystinen tuholaistorjuntaoperaatio kello yhdeksältä, johon mennessä kaikkien keittiön kaappien tulee olla tyhjennettyinä ja kotiin paluusta on turha haaveilla seuraaviin tunteihin.. Eli päivä evakossa siis. Ajatus ei yhtään houkuttele, ja vielä vähemmän, kun postilaatikkoon kolahtaneen tiedotteen mukaan koko käsittely uusitaan kuukauden kuluttua. Sitä ei tosin vaivauduttu kertomaan, saako kaappeja sillä välillä käyttää, vai pitääkö sitä valtaista tavaravuorta keskilattialla katsella kuukauden päivät. Huoh.

Mikäli joku keksii jotain mukavaa, myönteistä ja piristävää puuhaa tähän masentavaan syksyyn, niin ilmoittakoon toki ensi tilassa.