23

Vuoden 2009 "virallinen" synttärikuva.

Hassua, miten vähän synttäreitään tänä vuonna odotti. Tietysti tämänvuotisten juhlien ennakkoasetelmat olivat vähän toisenlaiset, ei ollut oikein suurta yleisöä valmiina. Siitä huolimatta synttäriviikonlopusta tuli kuitenkin ikimuistoinen ja hurjan tapahtumarikas. Synttäripäivä alkoi itsessään lupaavasti mansikkakakkua leipoen ja jatkui sitten rannalle kämppikseni Aafken kanssa. Illalla sitten seurailin sivusta Aafken tehdessä kasvisvuokaa illaksi. Emme kuitenkaan ehtineet koskaan syödä sitä, sillä pian työkaverini Georg ja Islam, joka on myös ohjaajani, tulivat Georgin äidin autolla ja kaappasivat meidät naapurikylään, Le Locleen vuoren toiselle puolelle suurille koulunpäättäjäisfestivaaleille.

Matkalla Le Locleen.

Innokas seurueemme, Islam, Aafke ja minä. Georg hääräili kameran takana.

Festivaalialue oli täynnään kaikenlaisia ruokakojuja ja teimmekin tuttavuutta niinkin peripaikallisen ruoan, kuin kebabin kanssa. Tämän jälkeen nautimme kovasti paikallisesta bändistä, joka esitti irkkumusiikkia samalla, kun maistelimme Neuchâtelilaista roséeviiniä. Myöhemmin illalla toisella lavalla esiintyi toinen paikallinen yhtye, joka käytti soittiminaan muun muassa pienehköä alppitorvea ja perinteistä lehmänkelloa. Tämän bändin kylkiäisinä nautimme Ranskan Bretagnesta rantautuneita ohuenohuita ja rapeita täytettyjä lettuja, crepêsejä. Tietysti suklaatäytteellä, nam!
Illan viimeinen paikallisjuna kuljetti mut, Aafken ja Islamin takaisin Neuchâteliin kierreltyään kaikki paikalliset asemat. Kotona kasvitieteellisessä puutarhassa meitä Aafken kanssa odotti vielä synttärikakku, jota vetäydyimmekin nauttimaan huoneeseeni, ennen unia.

Seuraavana päivänä oli vuorossa sitten retki Lausanneen, mutta siitä lisää tuonnempana.

Butterflies & bugs

Yksin matkustamisen haittapuolia

Bonjour !

Koska olen nyt ehtinyt jo hieman asettautua aloilleni, ja vajaan 30 tunnin matka Tampereelta Baseliin on jo elettyä elämää, voisin jakaa kanssanne muutamia havaintoja siitä, miksi on niin paljon kivempaa ja kätevämpää matkustaa etenkin pitkiä ja paljon odottelua sekä useita vaihtoja sisältäviä matkoja seurassa kuin yksin.



Ruoka

Ruoka lentokentillä ja muilla asemilla on kallista, mikä ei liene tullut kenellekään suurena uutisena. Ongelmia kalliin ruoan kanssa on se, että jos sitä haluaisi ostaa vaikkapa marketeista tai kioskeista, niin täälläkin isommat pakkaukset ovat suhteessa halvempia. Vaan mitä teen kilolla leipää tai puolellatoista litralla juotavaa, kun turvatarjastajat kuitenkin vievät kaikki tähteet mennessään? Eikä tilanne juuri parannu määränpäässäkään. Ravintolaruoka on suhteellisen kallista, mutta siellä sitä sentään saa annoksittain. Hostellilla ruokaa laittaessa eteen tulee taas isojen pakettien ongelma, eikä monia ruoka-aineita edes ole mahdollista ostaa yhdelle hengelle parin päivän tarpeita vastaavaa määrää. Niinpä onnistuin taas kartuttamaan baselilaisen hostellin free food -hyllyä.

Vessa

Niinkin yksinkertainen asia, kuin vessassa käyminen on yksin reissatessa tolkuttoman vaivalloista. Koska mukana ei ole matkaseuraa, jonka kanssa vuorotella, on kaikki mahdollinen omaisuus joka kerta raahattava vessakoppiin asti, ja nämä kun eivät tunnetusti mitään hirmu tilavia ole. Miksei esimerkiksi lentokenttien vessoihin tai ylipäätään lentokentille voida rakentaa säilytyslokerikkoja, kuten esimerkiksi useimmilla rautatieasemilla? Myös kapselihotelli olisi erittäin toimiva ratkaisu, sillä nukkuminenkin on kentillä melko mahdotonta.

Nukkuminen

Nukkuminen lentokenttien valaistuissa ja hälyisissä tiloissa on sekin oma ongelmansa. Yksin ollessa ei kunnolla tohdi nukahtaa, sillä kuka sitten vahtii tavaroita? Eli aika lailla sama ongelma, kuin vessareissuillakin. Kun sitten vihdoin ja viimein on päässyt määränpäähänsä, niin majoituksia yhdelle hengelle ei ole juuri tarjolla muutoin kuin erikokoisissa kuin dormeissa, jollei tahdo maksaa itseään kipeäksi. Mikäs siinä, dormeissakin tietysti viihtynee enemmän tai vähemmän mukavasti muutaman yön. En tosin tiedä, mistä kumman syystä sekadormeissa tuntuu olevan vain miehiä. Välillä kävi vähän ahdistamaan tilanne, varsinkin siinä vaiheessa, kun dormiin majoittui keski-ikäinen pyöräilijämies. Miekkonen paitsi pieri ja kuorsasi kaiket yöt, myös kuljeskeli pyöräilytrikoissaan ympäriinsä..



Tässäpä nyt muutamat ärsyttävimmät havainnot edelliseltä reissailulta. Ehkä alan jotenkin tulla jo vanhaksi ja mukavuudenhaluisemmaksi, mutta olen hurjan tyytyväinen siihen seikkaan, että paluulento sisältää vain yhden välilaskun, ja sekään ei ole yöllä. Eikä minun tarvitse matkustaa yksin.