10.5.2013

Burgeribileet

Burgeribileiden antimia varten lastattiin koko pöytä täyteen
herkkuja.

Hälsans Kök -tuotteiden testaus buzzadorina jatkui kasvispihveillä. Tästä sainkin oivan (teko)syyn järjestää saman tien burgeribileet, joissa kokkailimme Anniksen kanssa varsinaisia herkkuburgereita lukuisine täytteineen. Itse kasvispihvit vamistuivat nopeasti pannulla paistaen ja osoittautuivat varsin maukkaiksi. Pihvien koostumus oli erinomainen ja makuna toimi hienosti paahteinen sipuli. Maistelimme pihveistä pieniä palasia myös erikseen, sillä burgerien täytteeksi olimme varanneet niin paljon kaikenlaista herkkua, että ennakkoon vähän mietitytti, saako pelkän pihvin makua kunnolla erotettua burgerista. Pelko oli kuitenkin turha, sillä paahteinen sipulin maku toimi oivallisesti burgerissa täydentäen kokonaisuutta. Näitä kasvispihvejä tulee takuulla ostettua toisellakin kertaa.

Herkkupurilaisista tulikin varsinaisia torneja: täytteinä
muun muassa kermaviilikastiketta, salaattia, savucheddaria,
vuohenjuustoa sekä ketsuppia. Ja tietysti kasvispihvi.

Koska burgereissa ei selvästikään ollut vielä tarpeeksi paljoa askarreltavaa, teimme ennen ruokailua myös jälkiruokaa: kookos-appelsiiniraakasuklaakakku sai hyytyä pakkasessa sillä aikaa, kun kasasimme korkeita hampurilaistornejamme. 

Kookos-appelsiiniraakakakku valmistui Halon ohjeella ja maistui niin ikään
vallan herkulliselta!

Grillattujen fileiden ja kasvispihvien jälkeen odotukset olivat jo varsin korkealla, kun testailimme vapun tienoilla viimein Soija Chorizoa makkaraperunoiden muodossa. Tämä tuote ei kuitenkaan onnistunut vakuuttamaan edeltäjiensä lailla, sillä vaikka maku olikin erinomainen, paisuivat soijachorizot valmistettaessa jokseenkin kummallisiksi jättimakkaroiksi, jotka sitten vähän jäähtyessään kurtistuivat kasaan. Lisäksi koostumus poikkesi tuotteessa eniten lihaisista makkaroista ja muistutti ehkä eniten kaikista jauhoisimpia makkaroita, kuitenkin ilman yhtä selkeää purutuntumaa. Näitä en ehkä ostaisi uudestaan, ainakaan lihaisimpien makkaroiden tai nakkien kaipuussa.

Nälkäisinä emme malttaneet sommitella kasvispihvien
pakkausta mukaan kuvaan, joten tältä se näyttää (kuva
Hälsans Kök).

2 kommenttia:

Smagardi kirjoitti...

Nyt alkoi tehdä mieli omatekoisia burgereita! :P~

Lilya kirjoitti...

Nää oli ihan superhelppoja tehdä, kun vielä oikaistiin muutama mutka matkasta ja ostettiin sämpylätkin kaupasta! Ei tärvääntynyt aikaa leipomiseen ja saatiin sitten askarrella säästyneellä ajalla tuota ihanaista raakakakkua.