27.11.2011

Päivät niin kuin varisparvi raahautuu

Marraskuun väriläikkä.

Taas kerran vähän Marraskuu -viittauksia. Ne vain tuntuvat sopivan saumattomasti marraskuiseen tunnelmaan, joka tänä vuonna on ollut tavallistakin ankeampi, loskaisempi ja lumettomampi. Marraskuu on yleensäkin mielestäni vuoden ankein kuukausi, joskin lokakuu kilpailee sen kanssa kiitettävällä tarmokkuudella. Tänäkään vuonna marraskuu ei ole tehnyt poikkeusta. On ollut kiire, ahdistus, stressi ja tuleviausuushuoli.. (Onneksi ei sentään rutto, kuolema tai muuta sellaista!) Onneksi kuukausi on pian lopussa, ja joulukuun läheisyys näkyy jo monessa paremmin päin kääntyneessä asiassa. Toissapäivänä sain viimein vietyä tarkistukseen riippakivi-graduni, josta olikin jo ehtinyt muodostua elämää suurempi ongelma monin tavoin. Palautustilanne ei lopulta edes näyttäytynyt niin huojentavana tai iloisena, tuntuipahan vain samanlaiselta napinpainallukselta kuin minka tahansa sähköpostin lähettäminen. Jälkeenpäin sitten hiipi helpotus ja tyytyväisyys mieleen, joskaan ei ainakaan vielä edes siinä määrin, kuin joskus kuvittelin tapahtuvan. Ehkä se tästä vielä. Ainakin mokoma työ on nyt poissa käsistäni, jos ei mitään muuta. Pieni pelko huonosta arvosanastakin jäytää, mutta sille ei voi mitään enempää, kuin mitä koko syksy on jo tullut yritettyä. 

Messukeskuksen seminaarisali odottamassa osanottajia.

Villikatajan osalta asiat ovat edenneet kuluneella viikolla varsin vaihdikkaastikin. Enemmän kuulumisia ja juttuja voi käydä tsekkailemassa täällä, mutta sanottakoon, että kiirettä on pitänyt. Välillä on itsellä meinannut usko loppua, mutta onneksi meitä on tässä projektissa kaksi. Kävimme marraskuun alkupuolella ottamassa osaa MTT:n järjestämään Suomesta biotalouden huippu -seminaariin ja nyt kuluneella viikolla piipahdimme uudestaan pääkaupunkiseudulla, tällä kertaa Arktisten aromien Miten lisäarvoa luonnonmarjoille? -seminaarissa. Molemmista saimme paljon hyviä ideoita ja kontakteja, sekä pääsimme luomaan silmäyksen toimialan nykytilanteeseen. Jännästi olen itse huomannut, että itse asiassa pidän kovasti seminaareihin osallistumisesta, verkostoitumisesta ja sen sellaisesta.. Kiva juttu! 

Seminaarien lisäksi olemme ehtineet piipahtaa myös yritysvierailulla Frantsilassa. Siellä oli niin ikään antoisaa ja opettavaista, ja oli todella mukavaa päästä tutustumaan yritykseen, joka ei ole tinkinyt arvoistaan ja silti menestynyt. 

Kaiken työ- ja graduhääräämisen ohella en olekaan paljoa muuta ehtinyt tehdä, ja joulu(loma) onkin tänä vuonna paljon edellisiä enemmän mielessäni. Silloin ajattelin viettää paljon aikaa tekemättä ei-mitään, löhöillen päivät pyjamassa kirjojen, elokuvien, sarjojen ja jouluherkkujen parissa. Tänä vuonna koen aivan erityisesti ansaitsevani hengähdystauon!