31.7.2009

Tomorrow, tomorrow! I love you tomorrow! You're only a day away!

Eikä nyt odoteta innolla Sveitsin kansallispäivää, vaikka sekin on siis huomenna.

30.7.2009

Mitä parhain viikonloppu

Lisäilin taas armottoman kuvapläjäyksen viime viikonlopusta tuonne sveitsiteemaisemmalle puolelle. Eli näitä kahta on kiittäminen hyvästä viikonlopusta!

18.7.2009

Paketti joka pelasti kaiken!

Eilisen masisteluillan pelasti ihan täysin keittiön pöydällä odottava paketti, jonka iki-ihana siskoni oli lähettänyt!


Paketista paljastui lehtiä ja pokkareita, pelastus sateisiin, synkkiin ja yksinäisiin iltoihin. Nyt tosin pakoilen paketin sisältöä nettailemalla yliopistolla, sillä muuten olen pian lukenut kaiken, ja loppuja heinäkuun iltoja vaivaa sitten taas sama tylsä tekemättömyys.

17.7.2009

Baden-Baden, sadetta ja perjantai-ilta

Bonne soirée !

Kello on 20:33 paikallista aikaa, on perjantai-ilta, sataa raivoisasti tauotta, olen yksin pimeässä toimistossa ja taustalla soi repeatilla Chisun Baden-Baden. Welcome to my world.

Joku viisaampi olisi kenties voinut ostaa sen ihanan sateenvarjon viime viikonloppuisella Baselin reissulla. Viisaampi olisi kenties myös opetellut enemmän paikallista kieltä ja tunkenut itsensä väkipakolla paikallisiin olemattomiin tai erittäin salaisiin seurapiireihin. Viisaampi ehkä myös olisi klikkaamatta jokaista rallatuslinkkiä.

Oh, well, aina ei voi saada kaikkea.



Il plêut.

14.7.2009

Neuchâtelin yliopiston (sisäisestä) postijärjestelmästä

Vai pitäisikö alkaa pikku hiljaa uskomaan, ettei kyseisessä laitoksessa niin hurjan järjestelmällisiä ollakaan.. Olen nyt odotellut kolmisen viikkoa Baselin rautatieasemalta ostamaani 1/2-matkakorttia, jolla siis nimensäkin mukaan saa kaikki matkat julkisella liikenteellä -50% alennuksella. Tai no, saisi, jos olisi esittää kortti. Onneksi sentään käytössäni on (tällä hetkellä toinen) kaksi viikkoa voimassa oleva väliaikainen kortti, joten olen päässyt reissailemaan oikeaa odotellessa.

Viime viikolla kortin viipyminen alkoi hieman mietityttämään jo, joten pistäydyin ennen töihin menoa Neuchâtelin rautatieasemalla tiedustelemassa kortin kohtaloa. Ystävällinen kassaneiti soitti baselin asemalle, jossa sanottiin, että kortti oli palautettu antamastani yliopiston osoitteesta takaisin, sillä yliopisto ei tiennyt ketään Lily Lainetta olevankaan. Niinpä sovimme sitten kassaneidin kanssa, että viikon kuluttua hakisin kortin sitten täältä Neuchâtelin asemalta, jonne baselilaiset virkailijat sen lupasivat lähettää. Tänään kävin sitten reippaasti ennen töihin menoa jälleen kyselemässä korttini perään, ja uudemman puhelinsoiton jälkeen tämä kassaneiti sanoi, että baselilaiset olivat (jossain kummallisessa aivovauriokohtauksessa kaiketi) lähettäneetkin kortin takaisin yliopiston osoitteeseen.

Ei kun sitten yliopiston sihteereiltä (liekö ovat amanuensseja täälläkin, sihteereiksi heitä ainakin englanniksi tituleerattiin) kyselemään. Ensiksi matkasimme Islamin kanssa koko rakennuksen keskustoimistoon kyselemään asiasta, mutta he eivät tunnustaneet edes palauttaneensa korttia ensimmäistäkään kertaa, saati vastaanottaneensa tällä viikolla mitään Lily Laineelle osoitettua postia. Samanoloinen tarina oli kuultavissa myös laitoksen sihteereiltä, jotka ilmeisesti toimivat erillisenä yksikkönään.

Näinköhän koskaan näen varsinaista alennuskorttiani, ainakaan Sveitsissä oloni aikana...

7.7.2009

23

Vuoden 2009 "virallinen" synttärikuva.


Hassua, miten vähän synttäreitään tänä vuonna odotti. Tietysti tämänvuotisten juhlien ennakkoasetelmat olivat vähän toisenlaiset, ei ollut oikein suurta yleisöä valmiina. Siitä huolimatta synttäriviikonlopusta tuli kuitenkin ikimuistoinen ja hurjan tapahtumarikas. Synttäripäivä alkoi itsessään lupaavasti mansikkakakkua leipoen ja jatkui sitten rannalle kämppikseni Aafken kanssa. Illalla sitten seurailin sivusta Aafken tehdessä kasvisvuokaa illaksi. Emme kuitenkaan ehtineet koskaan syödä sitä, sillä pian työkaverini Georg ja Islam, joka on myös ohjaajani, tulivat Georgin äidin autolla ja kaappasivat meidät naapurikylään, Le Locleen vuoren toiselle puolelle suurille koulunpäättäjäisfestivaaleille.


Matkalla Le Locleen.



Innokas seurueemme, Islam, Aafke ja minä. Georg hääräili kameran takana.


Festivaalialue oli täynnään kaikenlaisia ruokakojuja ja teimmekin tuttavuutta niinkin peripaikallisen ruoan, kuin kebabin kanssa. Tämän jälkeen nautimme kovasti paikallisesta bändistä, joka esitti irkkumusiikkia samalla, kun maistelimme Neuchâtelilaista roséeviiniä. Myöhemmin illalla toisella lavalla esiintyi toinen paikallinen yhtye, joka käytti soittiminaan muun muassa pienehköä alppitorvea ja perinteistä lehmänkelloa. Tämän bändin kylkiäisinä nautimme Ranskan Bretagnesta rantautuneita ohuenohuita ja rapeita täytettyjä lettuja, crepêsejä. Tietysti suklaatäytteellä, nam!
Illan viimeinen paikallisjuna kuljetti mut, Aafken ja Islamin takaisin Neuchâteliin kierreltyään kaikki paikalliset asemat. Kotona kasvitieteellisessä puutarhassa meitä Aafken kanssa odotti vielä synttärikakku, jota vetäydyimmekin nauttimaan huoneeseeni, ennen unia.

Seuraavana päivänä oli vuorossa sitten retki Lausanneen, mutta siitä lisää tuonnempana.

2.7.2009

1.7.2009

Yksin matkustamisen haittapuolia

Bonjour !

Koska olen nyt ehtinyt jo hieman asettautua aloilleni, ja vajaan 30 tunnin matka Tampereelta Baseliin on jo elettyä elämää, voisin jakaa kanssanne muutamia havaintoja siitä, miksi on niin paljon kivempaa ja kätevämpää matkustaa etenkin pitkiä ja paljon odottelua sekä useita vaihtoja sisältäviä matkoja seurassa kuin yksin.



Ruoka

Ruoka lentokentillä ja muilla asemilla on kallista, mikä ei liene tullut kenellekään suurena uutisena. Ongelmia kalliin ruoan kanssa on se, että jos sitä haluaisi ostaa vaikkapa marketeista tai kioskeista, niin täälläkin isommat pakkaukset ovat suhteessa halvempia. Vaan mitä teen kilolla leipää tai puolellatoista litralla juotavaa, kun turvatarjastajat kuitenkin vievät kaikki tähteet mennessään? Eikä tilanne juuri parannu määränpäässäkään. Ravintolaruoka on suhteellisen kallista, mutta siellä sitä sentään saa annoksittain. Hostellilla ruokaa laittaessa eteen tulee taas isojen pakettien ongelma, eikä monia ruoka-aineita edes ole mahdollista ostaa yhdelle hengelle parin päivän tarpeita vastaavaa määrää. Niinpä onnistuin taas kartuttamaan baselilaisen hostellin free food -hyllyä.

Vessa

Niinkin yksinkertainen asia, kuin vessassa käyminen on yksin reissatessa tolkuttoman vaivalloista. Koska mukana ei ole matkaseuraa, jonka kanssa vuorotella, on kaikki mahdollinen omaisuus joka kerta raahattava vessakoppiin asti, ja nämä kun eivät tunnetusti mitään hirmu tilavia ole. Miksei esimerkiksi lentokenttien vessoihin tai ylipäätään lentokentille voida rakentaa säilytyslokerikkoja, kuten esimerkiksi useimmilla rautatieasemilla? Myös kapselihotelli olisi erittäin toimiva ratkaisu, sillä nukkuminenkin on kentillä melko mahdotonta.

Nukkuminen

Nukkuminen lentokenttien valaistuissa ja hälyisissä tiloissa on sekin oma ongelmansa. Yksin ollessa ei kunnolla tohdi nukahtaa, sillä kuka sitten vahtii tavaroita? Eli aika lailla sama ongelma, kuin vessareissuillakin. Kun sitten vihdoin ja viimein on päässyt määränpäähänsä, niin majoituksia yhdelle hengelle ei ole juuri tarjolla muutoin kuin erikokoisissa kuin dormeissa, jollei tahdo maksaa itseään kipeäksi. Mikäs siinä, dormeissakin tietysti viihtynee enemmän tai vähemmän mukavasti muutaman yön. En tosin tiedä, mistä kumman syystä sekadormeissa tuntuu olevan vain miehiä. Välillä kävi vähän ahdistamaan tilanne, varsinkin siinä vaiheessa, kun dormiin majoittui keski-ikäinen pyöräilijämies. Miekkonen paitsi pieri ja kuorsasi kaiket yöt, myös kuljeskeli pyöräilytrikoissaan ympäriinsä..



Tässäpä nyt muutamat ärsyttävimmät havainnot edelliseltä reissailulta. Ehkä alan jotenkin tulla jo vanhaksi ja mukavuudenhaluisemmaksi, mutta olen hurjan tyytyväinen siihen seikkaan, että paluulento sisältää vain yhden välilaskun, ja sekään ei ole yöllä. Eikä minun tarvitse matkustaa yksin.