4.4.2011

Viikonlopun hankintoja

Viikonloppu meni pääosin saman eeppisen flunssan parissa, kuin koko kulunut, harvinaislaatuinen "vapaaviikkokin". Jatkuvan torkkumisen ja sarjojen katselun keskeyttivät kuitenkin pari pientä pyrähdystä ulkomaailmaan. Ensinnä käytiin piipahtamassa siskon ja kahvilaan oitis häviävän miesjoukkueen kanssa Viherlandiassa, josta sisko löysi orkideakokoelmaansa huimasti vahvistusta. Itselleni tarttui mukaan lähinnä siemeniä ensi kesän palstaviljelyihin:

Salviaa, rakuunaa, laventelia, munakoisoa ja sokerimaissia.

Lauantai-iltapäivänä raahauduin paremman puoliskoni ja Maijan kanssa hetkeksi kirjamessujen vilinään. Vaikka käynti olikin flunssaisena rankka, oli kuitenkin messujen saldona ihania kirjoja, sekä vapaa-ajan puolelta löytyneitä hyviä ruokia. Kirjoista tein tänä vuonna löytäni Rosebudin ja Moreenin standeilta. Ensiksi mainitulta löytyi Hanna Tuurin Irlantilainen aamiainen, jota olen tuloksetta koittanut lainata kirjastosta jo muutaman vuoden. Melkoisen suosittu kirja siis, enkä nyt muutaman ensimmäisen tarinan luettuani yhtään ihmettele, miksi. Moreenin pisteeltä löysin Madeline Westonin Kauniit neuleklassikot -teoksen, joka esittelee Brittein saarten perinneneuleita ja niistä luotuja muodistettuja versioita. Kunhan osaisin ensin päättää, että minkä kirjan 25 neuleesta tekisin ensinnä, ryhtyisin tuumasta toimeen. Ihania neuleita! Toinen kirja on Anna-Karoliina Tetrin Luonnonvärjäys. Pääsenpä minäkin näin vähän etukäteen tutustumaan Anniksen kanssa suunnittelemiimme yhteisprojekteihin.

Kirjamessujen kirjasatoa.

Tänään on ensimmäinen päivä viikkoon, kun kurkku ei ole tolkuttoman kipeä. Taidanpa siis sen kunniaksi lähteä jo hieman hoitamaan juoksevia asioita. Ja töissäkin voisi piipahtaa.

Ei kommentteja: