21.2.2011

Kiivilapsia

Vasta itänyt kiivin taimi.

Viikonlopun yllätyksenä toimi punaisen kiivin (Actinia deliciosa) siemenet, jotka otin talteen syksyllä ostamastani hedelmästä ja kylvin joskus kuukausi takaperin. Ennen sitä ne olivat puoliksi unohtuneet muutaman kuukauden ajaksi jääkaappiin kylmäkäsittelyyn.. Vaikka tiesin, että kiivi itää kauan, olin silti yllättynyt, kun viimein idätysastiasta pilkisti pieni taimi! Oi, miten suloiselta se näyttääkään. Toivottavasti osaan hoitaa sitä, ja sen päivää myöhemmin itänyttä sisarusta, hyvin. Kiivistä pitäisi kasvaa iso köynnös nukkapintaisine lehtineen. Kuulostaa kauniilta.

Muutaman päivän ikäinen kiivin alku.
Kiivilapsien ilmaantumisen lisäksi viikonloppuun kuului yhdet tuparit ja yhdet läksiäisbileet. Sisko ja miehensä saivat pidettyä ei-niin-uunituoreen-uuden-kotinsa tuparit ja seuraavana päivänä vietettiinkin Lotan läksiäisiä. Lotta lähtee vaihtoon Koreaan (Juu, sinne Etelään, ei Pohjoiseen, heh heh!) kevään ajaksi. Läksiäisbileet oli Korea-teemaiset ja tarjoilut sen mukaiset. Ihastuin varsinkin mandu-mykyihin, joiden tekemistä pitää ehdottomasti kokeilla itsekin! Jostain syystä kuitenkaan en tajunnut ottaa kameraa mukaan kumpanakaan iltana. Onneksi molemmat juhlaemännät ovat bloggailleet myös juhlistaan, joten lisää tarinoita ja kuvia (tai siis, kuva) tupareista löytyy täältä ja läksiäisbileistä puolestaan täältä

Vuosi on edennyt vauhdilla taas, tuntuu etten pysy millään perässä. Nytkin on jo pian maaliskuu, ensimmäinen kevätkuukausi. Jee, pian tulee kevät ja aurinko rupeaa taas lämmittämään!

2 kommenttia:

Annis kirjoitti...

Tämä on selvästi joku kansallinen söpöilypäivä kaikkien blogeissa :) Nämäkin ovat hurjan suloisia. Ei olisi jotenkin tullut ekana mieleen, että kiiviäkin voi tosiaan koettaa siemenistä idätellä. Kerro sitten, miten kasvatus onnistui.

Lilya kirjoitti...

Taitaa olla! Joo, taisin Maijan kanssa höpistessäni (Hyvin yllättävää.) saada kannustusta kiivin siementen idätykselle. Jos projekti onnistuu, niin pitää bloggailla siitä ehdottomasti Viidakkoirjeiden(kin) puolella tarkemmin.. Kasvua seuraillessa sit pidän varmuuden vuoksi kameran ojossa, jotta joka hetki (tai ainakin melkein) tulee ikuistettua. :-D