Lomanen

Viime lauantaiaamuna suunnistin viikonloppuvierailulle kotikotiin uutta koiranpentua katsomaan. En päässyt lähtemään aikaisemmin, sillä olin lupautunut tekemään perjantain iltavuoron töissä. Onneksi meni työt ihan mukavasti, eikä tullut mitään kriisejä liiemmin siellä. Lauantaiaamuna herätyskellon herättäessä olin hetken ajan ihan varma siitä, että olen vahingoissa laittanut sen soimaan liian aikaisin, sillä oli vielä niin hämärää. Vilkaisu ulos kuitenkin paljasti, että käynnissä oli melkoinen lumimyräkkä! Lunta oli satanut yön aikana varmaan lähemmäs kymmentä senttiä, ja hieman mietityttikin että miten aina-niin-luotettava-VR palvelee. Onneksi matka Tampereelle sujui suuremmitta ongelmitta, vaikka juna olikin melko täysi. Vieressäni istui Pieksämäeltä Helsinkiin matkaava mukava mies, jonka kanssa tuli melkein huomaamatta lopulta juteltua koko matka. Matkaseurani oli lähdössä lomailemaan Roomaan. Ah, olisinpa minäkin!

Tampereen asemalla vastassa olivat siskot ja äidin mies, joka vei meidät syömään intialaiseen Swagath -ravintolaan. (Vastaanottokomiteassa oli mukana myös Piki, joka kuitenkin jäi autoon odottamaan ravintolavierailun ajaksi.) Ravintolassa otimme kaikki lounaan, joka tarkoitti rajatonta määrää 5-6 erilaista kastiketta, riisiä, alkupaloja, salaatteja ja naan-leipää. Hurjan hyvää ruokaa! Pinaatti-lammaskastike nousi omaksi suosikikseni, ja pitäisikin ehkä jossain sopivassa välissä opetella tekemään lisää intialaisia ruokia niiden muutaman ohjeen lisäksi, joita tulee tehtyä. Jälkkäriksi tilasin vielä itsetehtyä toffeejäätelöä, joka maistui tosi jännittävältä. Aluksi jäätelön rakeisuus vähän hämmensi, mutta kun siihen tottui muutaman lusikallisen jälkeen, niin se oli itse asiassa todella hyvää. Laskun mukana pöytään tuli vielä hassuja kelta-valko-oransseja ryynejä, jotka paljastuivat sokerikuorrutteisiksi aniksen siemeniksi. Jännittävä idea, sopivat mielestäni oikein hyvin aterian päätteeksi.

Ruokailun jälkeen Piki ja äidin mies jatkoivat matkaansa talonrakennustyömaalle ja me siskokset suunnistimme shoppailemaan. Tarkoituksena oli löytää lähinnä uusia vaatteita ja kenkiä, mutta loppujen lopuksi päädyimme ostelemaan koruja. Itse löysin heti alkuun todella syötävän somat Ainoan korvakorut Vaudeville Boutiquesta (jossa mieluusti olisin viettänyt aikaa paljon enemmänkin, mutta siskot eivät olleet yhtä vakuuttuneita kaupan mielenkiintoisuudesta), ja siskoille löytyi koruja Tullintorin Jalokivigalleriasta. Suurimmat löydöt tehtiin kuitenkin UFF:in Tasarahapäiviltä, kun kaikki vaatteet maksoivat enintään 4€ kappale! Jos vain mahdollista, niin Tasarahapäivillä kannattaa kuluvan viikon aikana piipahtaa, sillä hintoja alennetaan vielä koko viikon ajan siten, että ensi lauantaina saa vaatteen kuin vaatteen enintään yhdellä eurolla! Neljäkin euroa tosin on vaatteista sen verran pieni hinta, että löytöjä tuli tehtyä. Itse löysin yhden pitkähihaisen puseron, mutta nuorempi pikkusiskoistani löysi niitä itselleen peräti kolme.

Muihin päivän ostoksiin kuuluvat myös hittituotteiksi osoittautuneet SYOSSin Repair therapy-shampoo ja hoitoaine, jotka onneksi tulivat niin isoissa pakkauksissa, että niitä riittää vielä hyväksi aikaa. Ihanaa löytää taas pitkästä aikaa joku oikeasti hiuksia hoitava pesuainepari markettien hätäratkaisushampoiden jälkeen. Eläköön laatutuotteet!

Huomaamatta pitkäksi venähtäneen ostospäivän jälkeen suunnistimme viimein kohti kotikotia ja siellä odottavia äitiä ja uutta koiranpentua, Nöpöä. Matkan aikana minulle kerrottiin jo moneen kertaan siitä, kuinka pieni Nöpö onkaan, mutta silti sen näkeminen yllätti.Pentuhan yletti hädin tuskin Pikiä mahaan! Ja kuinka rauhallinen se onkaan Pikiin verrattuna, ei ollenkaan vaatimassa huomiota ja rapsutuksia jatkuvasti. Asiaan tosin saattaa vaikuttaa sekin, että Nöpö viettää vielä suurimman osan ajastaan nukkuen, joten kenties siitäkin paljastuu kasvaessa huomionkipeä puoli. Piki sen sijaan on niin innoissaan uudesta leikkikaverista, että höykyttää tätä tämän tästä ja kannustaa Nöpöä mukaan leikkiin aina tämän ollessa valveilla. Illan aikana koirista olikin hieman hankalaa saada kuvia, varsinkaan sellaisia, joissa molemmat olisivat esiintyneet yhtä aikaa edukseen.

Pörröinen Piki ja kasvattajan huolella trimmaama miniatyyrisen kokoinen Nöpö.

"Ei valokuvia, usko nyt jo!"

Illalla trimmailimme vielä neljän naisen voimin Pikiä upouudella koiratrimmerillä, ja kumma kyllä onnistuimme siinä leikkelemättä Pikiltä korvia irti tai aiheuttamatta suurempia kaljuja kohtia. Naamaan emme tosin uskaltaneet koskea, joten pientä pörröisyyttä koiraan vielä jäi.



Valpas suuri metsäkoira valmiina loikkimaan heitettävän kepin perään!

 Sunnuntaina suuntasimme koko perheen voimin metsäretkelle. Tarkoituksena oli käydä katsomassa muutamalla sienipaikalla tilannetta ja poimia mukaan viimeistä satoa, mikäli niitä sattuisi löytymään. Vaikka sää oli pilvinen ja sumuinen, oli metsässä kuitenkin mukava liikkua lämpimästi pukeutuneena. Tähän aikaan syksystä metsä on jo rauhoittunut odottamaan talvea ja lumipeittoa, eikä sen hiljaisuutta rikkonut juuri muu, kuin tiaisparvien äänet ja satunnaisesti yli lentävät varikset. Ja tietenkin suuren metsäkoira-Pikin valtaisa haukkuminen aina, jos sille heitettävää keppiä uskallettiin pantata kädessä hetkeäkään liian pitkään! Piki rakastaa metsäretkiä ja juoksentelee väsymättä niin keppiä noutaen kuin ihan muuten vaan metsän tuoksuja nuuskien mättäältä mättäälle. Pieni Nöpö-koira ei vielä oikein ole ymmärtänyt metsäretkien ihanuutta, sillä lukuisat mättäät ja kuopat ovat sille vielä liian isoja esteitä. Tämän tästä se jäikin jumiin "suurtakin suuremmalle" mättäälle, kun ei uskaltanut tulla itsekseen alas ja uikutti kauhuissaan kunnes joku kävi pelastamassa sen. Lisäksi pikkuista rupesi melko pian palelemaan, ja se viettikin lopulta päiväunia minun sylissäni takin ja kaulahuivin alla. Itse istuin sillä aikaa kivellä  ja yritin parhaani mukaan olla huomaamatta varpaiden jäätymistä.

Suuren metsäkoiran alku Nöpö.

Toivoa sopii, että Nöpökin kasvaessaan rupeaa viihtymään paremmin metsässä, ja ne kirmailevat yhdessä Pikin kanssa keppien perässä. Ainakin kovaa yritystä oli välillä Nöpöllä, raukka vaan ei alkuunkaan pysy Pikin perässä, tai pysty saamaan siltä keppiä haltuunsa yrityksistä huolimatta.

Ruokaa!!!

Sieniä löytyi metsästä lopulta enemmän, kuin olen koskaan aikaisemmin yhdelläkään sieniretkellä nähnyt löytyvän, ja poimimme oikein urakalla kolme tuntia suppilovahveroita (Cantharellus tubaeformis). Lopulta olimme sen verran nälissämme ja kylmissämme, että päätimme lähteä kotona uunissa odottavan hirvipaistin kimppuun. Ja oi, miten mahtavaa paistia olikaan! Näemmä nelisen tuntia uunissa on juuri sopiva aika paistille kypsyä suussasulavan pehmeäksi ja herkulliseksi. Paistin kanssa saimme tietenkin juuri kerätyistä suppilovahveroista tehtyä paistosta, joka sekin oli taivaallista! Kyllä oli mahat täynnä syömisen jälkeen kaikilla.

Syömisen jälkeen meille tulikin siskon kanssa jo kiire takaisin Jyväskylään lähtevään junaan, ja viime hetkillä saimme onneksi paisteltua mukaan osan suuresta sienisaaliista. Ehdimme myös junaan, joka kuitenkin oli niin täynnä, että jouduimme lopulta istumaan suurimman osan matkasta eteisen lattialla! Ei kyllä hetkeen tee mieli kiirehtiä junaan ilman paikkalippuja. Väsyttävää kotimatkaa lukuun ottamatta reissu kuitenkin oli erittäin mukava ja rentouttava. Voi kun ehtisi useamminkin!