19.10.2009

Moulin Rouge & India Spices



Olen aina silloin tällöin ihastellut ruokablogeissa esiintyviä ruokahaasteita, mutta tämänkertainen oli niin siistin kuuloinen, että ajattelin itsekin osallistua. Oma blogihan ei sinänsä ole varsinaisesti sen enempää ruokablogi, kuin minkään muunkaan teeman alla sen kummemmin pyörivä, mutta ruoka on silti eräs rakkaista harrastuksistani.
Haastekisaa varten rupesin miettimään omia suosikkileffojani ja niiden ruokia tai ruokatunnelmia. Päädyin sitten tekemään vähän sovelletumpaa ruokaa, sillä valitsemassani elokuvassa ei suoranaisesti kokkailla mennen tullen (joskin on olemassa eräs romanttiseksi kaavailtu illastamiskohtaus tornissa ja piknik -pätkä toisaalla leffassa). Intia on kuitenkin läpi leffan kantava teema aina lopun näytelmähuipennukseen, joten päästin, että teen intialaisvaikutteista tomaattikookoskeittoa. Keitto syntyi hetken mielijohteesta kotoa sillä hetkellä löytyvistä aineksista, ja täytyy sanoa, että oli todella hyvää niin simppeliksi ja helpoksi ruoaksi.



Tomaattikookoskeitto
noin 3-4 hengelle

1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
loraus rypsiöljyä
1 paketti (500g) tomaattimurskaa
1 paketti (500g) kookosmaitoa
noin 2 tl garam masala -maustesekoitusta
kalakastiketta
mustapippuria
Santa Maria Chili explosion -myllymaustetta

Pilko sipuli haluamasi kokoisiksi kuutioiksi tai suikaleiksi. Tee valkosipulista pienenpientä hakkelusta. Kuullosta sipulia ja valkosipulia hetki kattilassa rypsiöljytilkassa. Lisää sen jälkeen tomaattimurska ja kookosmaito. Jos haluat tomaattisempaa keittoa, niin voit käyttää kaksi tomaattimurskapakettia. Itselläni sattui olemaan kotona vain yksi, joten keitosta tuli erittäin kookoksista. Mausta keitto garam masalalla, kalakastikkeella ja mustapippurilla sekä rouhaise sekaan myös Chili explosion -sekoitusta myllystä. Hauduttele keittoa noin 20-30 minuuttia, kunnes sipulit ovat läpikotaisin kypsiä, mutta eivät vielä täysin mössöä.
Kulhossa tarjolla olevan keiton päälle voisi ripotella koristeeksi hieman tuoretta korianteria, mutta sen puutteessä rouhaisin itse koristeeksi hieman tuota Chili explosionia.



Keittoa jäi näin yksin syövänä yli sen verran, että seuraavana päivänä tein siitä kastiketta lisäämällä paistettuja broilerisuikaleita joukkoon ja söin ihanuutta riisin kanssa. Tällekin päivälle jäi vielä annos kastiketta, joten riittoisaa keitto (ja sen johdannaiset) ainakin ovat!

4 kommenttia:

Sitruunainen kirjoitti...

Nam, herkullisen oloinen keitto - tollasta kun joku nyt loihtis padallisen, huoh..! Upeat leffakuvat myös, itse en ole vieläKÄÄN nähnyt kyseistä elokuvaa.. :)

Lilya kirjoitti...

Jeps, tosi helppo keitto, ainekset löytynee varmaan melkein aina itseltäni kaapista.. Ja hurjan muunneltava myös, kun näin yhden hengen taloudessa kyllästyy syömään samaa ruokaa päiväkausia. Tuli mieleen, että myös hippunen inkivääriä voisi sopia keittoon mukavasti, samoin ihan oikea chili.

Moulin Rouge on kyllä niin symppisleffa, kannattaa ehdottomasti katsella. :-)

Ari Makela kirjoitti...

Moulin Rouge... Se on aivan mieletön leffa. Oli huikeaa huomata kuinka saumattomasti Bowie muuttui Madonnaksi. Oli pakko ostaa DVD ja molemmat soundtrackit.

Kulinaarinen kysymys: en ole koskaan törmännyt kalakastikkeeseen intialaisessa ruoassa. En ole mikään intialaisen keittiön asiantuntija, joten ehkä olen vain missanut kalakastikkeen.

Itse miellän kalakastikkeen Vietnamiin, Thaimaaseen ja antiikin Roomaan. Kiinnostaisi tietää issä kaikkialla muualla vastaavia tuotteita käytetään.

Lilya kirjoitti...

Kalakastiketta lisäilin keittoon vain siksi, koska se nyt sopii muihin aineksiin hyvin. En kyllä missään "oikeissa" autenttisemmissa intialaisohjeissa ole itsekään nähnyt kalakastiketta käytettävän, mutta omassa keittiössä sitä lurahtaa suolan sijasta vähän milloin mihinkin kokkailuihin. :-)