26.5.2009

Toimistotyöntekijät vauhdissa

Tänään oli pitkän päivän päätteeksi postilaatikossa odottamassa erittäin mukava yllätys: Yliopiston hallintovirastolta oli tullut palkkakuitti huhtikuun palkoista. Jostain käsittämättömästä syystä siis olivat kaikki virkailijat kerrankin hoitaneet työnsä ajallaan. Mikä onnenpäivä!

Maastoinventaarioiden ikuistaminen ei tänäänkään valitettavasti onnistunut, sillä aamutuimaan unohdin jälleen kameran kotiin. No, nyt laitoin sen sitten saman tien laukkuun, niin huomiseksi on ainakin mukana. näppäilen sitten kivoja kuvia, mikäli sateelta pääsemme tutkimuspalstallamme käymään.. Vielä muutama selventävä kuva edellisessä postauksessa viittaamiini suuriin tunnistustaitoihin:


Piharatamo (Plantago major)


Voikukka (Taraxacum officinale)


Kuten näistäkin havainnollistavista kuvista voitte huomata, yhdennäköisyys kasvien välillä on tottakai ihan valtaisa (not!)..

Ei kommentteja: