27.12.2010

Millainen joulu minulla oli?

Kuusiloistoa pääsi ihastelemaan
jokaisessa kyläpaikassa, samoin
kuusen alustan lahjavuoria.
Tapahtumarikas ennen kaikkea. Joulua vietin tänä vuonna peräti kolmessa eri paikassa, joten menoa ja vilskettä riitti jo toisinaan ylikin oman tarpeen. Tästä huolimatta joulu tuntuu oikein onnistuneelta viimeistään sitten, kun ajattelen asiaa tarkemmin hyvin nukutun yön jälkeen huomenna.

Useammassa kyläpaikassa kiertäessä yhtenä etuna on tietysti se, että pääsee maistelemaan vähän erilaisia jouluruokia. Tämän joulun kirkkaimpia voittajia herkkujen saralla olivat mielestäni villisikakinkku, savusiika ja -lohi, karjalanpaisti, luumuvaahto-piparijälkkäri ja ranskalaiset suklaatryffelit. Sekä tietysti joulutortut ja piparit! Nyt on tullut syötyä useammankin viikon tarpeisiin varmasti, mutta tuolta viimeisestä kyläpaikasta kotikotoa tarttui silti matkaan villisikakinkkua ja -kinkkulientä, joten herkuttelut varmaan jatkuvat vielä.. Ehkä voisi kokkailla jotain vähän kevyempää vaihteeksi, villisikakeittoa vaikka?

Lumiset ulkoilukäynnit olivat koirien mieleen.
Molemmat säntäilivät lumipallojen  perässä innoissaan ja
muistuttivat lopulta eniten jotain
kummallisia lumiveistoseläimiä.

Kesken joulureissailujen valokuvaamistahti hiipui huomattavasti loppua kohden, eikä kotikotona tullut otettua edes koirista montaa kuvaa. Ei niin, että ne mitään helppoja kuvattavia muutenkaan olisivat, säntäilevät koko ajan paikasta toiseen keskenään kisaillen tai rapsutuksia helposti kyseiseen palvelusasemaan taivuteltavissa olevilta pehmoilevilta naisihmisiltä kerjäten. Nöpö-kuopus oli kuitenkin vajaassa parissa kuukaudessa kasvanut uskomattoman paljon kokoa, ja on tällä hetkellä jo lähes Pikin mitoissa. Saa nähdä, miten isoksi se lopulta kasvaa. Ainakin tassujen koko kielisi Pikiä suuremmasta lopputuloksesta, hurjan hassun näköiset jättitassut sillä.

Nyt päiviä jatkuneen melkein taukoamattoman matkustelun ja reissaamisen jälkeen suunnitelmissa on käydä vaivihkaa hieman töissä ja lopun ajan ottaa mahdollisimman rennosti.

Pandalla on oikea asenne: peiton alle ja herkkuja käpälään!

Myös Piki sisäisti hyvin rentoilun ytimen maha täynnä kinkkua.

Ei kommentteja: