9.11.2010

"Hupeneva luonnon monimuotoisuus ihmiskunnan pahin uhka?"

Pääsin tänään seuraamaan melko harvinaislaatuista Jyväskylän seudun ja Korpilahden luonnonsuojeluyhdistysten järjestämää yleisöluentoa luonnon monimuotoisuuden hupenemisesta. Tai siis, luento ei sinänsä ollut harvinaislaatuinen, vaan harvinaislaatuista siinä oli lähinnä se, että luennoitsijana oli itse legendaarinen Ilkka Hanski Helsingin yliopistosta. Hanskihan on Suomen tiedemaailman helmiä kansainvälisen tunnettavuuden ja menestyksen määrillä mitattuna, ja ehdottomasti eräs tieteenalamme kärkinimiä. Luentoon kohdistui siis jo etukäteen suuria odotuksia. Luento oli kolmas osa neliosaisesta LUMO (LUonnon MOnimuotoisuus)-luentosarjasta, joten ensimmäiset kaksi osaa ovat menneet vaivihkaa ohitse. Luennolla tuli paljon alan ihmiselle jo ennestään tuttua tietoa, eikä siis sinänsä esiin tullut järisyttäviä uusia asioita. Kiintoisinta antia olivatkin uusimmat tutkimustulokset ja mietteet siitä, millaisia käytännön toimia tavallinen ihminen voisi luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen eteen tehdä. Esimerkiksi suurena sivistysvaltiona usein pitämämme Suomi on itse asiassa metsien suojelun osalta huonommassa asemassa kuin Madagasgar, jonka pinta-alasta vain kymmenen prosenttia on luonnontilaista metsää. Suurena erona, ja hämäävänä tekijänä Suomen kohdalla on se, ettei monikaan tavallinen ihminen miellä talousmetsää ei-luonnontilaiseksi, kun taas Madagasgarin eroosion runtelemat kuivat pölyaavikot nyt osaa tyhmempikin erottaa selkeästi kukoistavasta sademetsästä.

(kuva: Mongabay)

Keskivertosuomalaisen mielestä meillä on siis metsäasiat hyvin. Ne soraäänet ovat vain niitä kummallisia ituhippejä ja puita halailevia viherpiipertäjiä, jotka haluaisivat itsepintaisesti pilata rehellisen ihmisen elinkeinon suojelemalla metsät, pakottamalla kaikki kulkemaan omin käsin kudotuissa nokkosvaatteissa ja syömään raakoja lähituotettuja luomunauriita. Tosiasia ei kuitenkaan ole ihan näinkään. Kuten luennolla osuvasti ja kansantajuisesti kävi ilmi, on luonnon monimuotoisuus vähenemässä kiihtyvällä vauhdilla, ja kerran kadonnut laji on iäksi menetetty. Ja kun vielä miettii sitä, että suurinta osaa maapallon lajeista ei vielä edes tunneta kunnolla, on vielä monin verroin surullisempaa kadottaa nämä lukuisat mielenkiintoiset, jännittävät, arvokkaat ja kenties ihmiskunnan kannalta tärkeitä keksintöjä tai oivalluksia tarjoavat lajit. Kenties juuri nyt kuolee jossain päin maailmaa syövän taltuttamiseen kykeneviä ainesosia tuottavan kasvilajin viimeinen yksilö tai auringonlaskun näkee viimeistä kertaa yksinäinen sammakko, jota tutkimalla ihmiskunta olisi voinut saada arvokasta tietoa vanhenemista säätelevistä geeneistä. Kaikki tämä ja paljon muuta on iäksi menetetty lyhytnäköisen maksimaalisen hyödyn tavoittelun jalkoihin.

(kuva: Lauri Jäntin Säätiö)
Luennon jälkeen oli mahdollista vielä käydä ostamassa Hanskin luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä kertova kirja, Viestejä saarilta, nimikirjoituksin varusteltuna, mutta suuri väestöryntäys takasi sen, että itse päädyin lähtemään kotiin pitkän päivän jälkeen ilman kyseistä kirjaa. Mukana ollut biologiystäväni Maija kuitenkin omistaa teoksen ja ehkä minäkin ehdin jossain välissä sen häneltä lainaamaan ja lukemaan. Suosittelen kirjaa kuitenkin jo ennakkoon kaikille luonnonsuojelusta ja luonnon tilasta kiinnostuneille, sillä se kertoo selkokielisesti sen, mistä oikein on kyse ja ennen kaikkea miksi luonnon monimuotoisuus on vähenemässä ja miksi siitä tulisi olla niin huolissaan. Lukekaa, inspiroitukaa, vaikuttakaa!

Ei kommentteja: