19.3.2010

Alice



Ihana luomus tämä Tim Burtonin Alice in Wonderland! Karkinkaunis, ajoittain synkkäkin, upea perinteinen satukertomus ihanasti Burtonille tyypilliseen tapaan vähän vinksahtaneena versiona. Ihmemaailmalle uskollisena mukana ovat rakkaat tutut hahmot lapsuudesta, niin hassu hatuntekijä kuin irvikissakin.



Burtonin käsissä Ihmemaahankin on tullut vielä rahtunen enemmän taikaa ja herkkää kauneutta mutta samalla myös vastapainona synkkiä sävyjä. Niin hyvä kuin pahakin korostuvat entisestään ja ovat toisistaan erillään, mutta silti toimivat jinin ja jangin tavoin yhdessä ja molemmista voi erottaa hippusen toistaan.


Kaiken muun hyvän lisäksi elokuvan puvustus ja maskeeraus ovat onnistuneet yli odotusten! Tai ainakin yli minun jo ennestään korkeiden odotuksieni. Ihania pukuja toisensa jälkeen, samoin punaisen ja valkoisen kuningattaren yliampuvat maskeeraukset toimivat erittäin hyvin tarinassa. Ja Mia Wasikowska on kerrassaan erinomaisen taitava, tuore kasvo elokuvan päähenkilönä. Myös Purtonin luottonäyttelijät, upeat ja karismaattiset Depp ja Bonham Carter ovat loistovalintoja rooleihinsa. Näinkin tunnettujen näyttelijöiden kohdalla rupeaa usein tuttuus olemaan haitta, ja taitoa saakin piisata sitten uusia kasvoja enemmän siinä, ettei jää oman roolihahmonsa ulkopuolelle ja esitä sujuvasti omaa itseään. Tai siis tietenkin sitä kuvaa, jonka on julkisuudessa itsestään luonut suurelle yleisölle. Johnny ja Helena onnistuvat mielestäni molemmat olemaan Hatuntekijä ja Punainen kuningatar, sen sijaan että olisivat tunnetut näyttelijät Johnny Depp ja Helena Bonham Carter.

Minä pidin tästä herttaisesta elokuvasta, menkää kaikki katsomaan se!

Ei kommentteja: