Bonjour !
Koska olen nyt ehtinyt jo hieman asettautua aloilleni, ja vajaan 30 tunnin matka Tampereelta Baseliin on jo elettyä elämää, voisin jakaa kanssanne muutamia havaintoja siitä, miksi on niin paljon kivempaa ja kätevämpää matkustaa etenkin pitkiä ja paljon odottelua sekä useita vaihtoja sisältäviä matkoja seurassa kuin yksin.
Ruoka
Ruoka lentokentillä ja muilla asemilla on kallista, mikä ei liene tullut kenellekään suurena uutisena. Ongelmia kalliin ruoan kanssa on se, että jos sitä haluaisi ostaa vaikkapa marketeista tai kioskeista, niin täälläkin isommat pakkaukset ovat suhteessa halvempia. Vaan mitä teen kilolla leipää tai puolellatoista litralla juotavaa, kun turvatarjastajat kuitenkin vievät kaikki tähteet mennessään? Eikä tilanne juuri parannu määränpäässäkään. Ravintolaruoka on suhteellisen kallista, mutta siellä sitä sentään saa annoksittain. Hostellilla ruokaa laittaessa eteen tulee taas isojen pakettien ongelma, eikä monia ruoka-aineita edes ole mahdollista ostaa yhdelle hengelle parin päivän tarpeita vastaavaa määrää. Niinpä onnistuin taas kartuttamaan baselilaisen hostellin free food -hyllyä.
Vessa
Niinkin yksinkertainen asia, kuin vessassa käyminen on yksin reissatessa tolkuttoman vaivalloista. Koska mukana ei ole matkaseuraa, jonka kanssa vuorotella, on kaikki mahdollinen omaisuus joka kerta raahattava vessakoppiin asti, ja nämä kun eivät tunnetusti mitään hirmu tilavia ole. Miksei esimerkiksi lentokenttien vessoihin tai ylipäätään lentokentille voida rakentaa säilytyslokerikkoja, kuten esimerkiksi useimmilla rautatieasemilla? Myös kapselihotelli olisi erittäin toimiva ratkaisu, sillä nukkuminenkin on kentillä melko mahdotonta.
Nukkuminen
Nukkuminen lentokenttien valaistuissa ja hälyisissä tiloissa on sekin oma ongelmansa. Yksin ollessa ei kunnolla tohdi nukahtaa, sillä kuka sitten vahtii tavaroita? Eli aika lailla sama ongelma, kuin vessareissuillakin. Kun sitten vihdoin ja viimein on päässyt määränpäähänsä, niin majoituksia yhdelle hengelle ei ole juuri tarjolla muutoin kuin erikokoisissa kuin dormeissa, jollei tahdo maksaa itseään kipeäksi. Mikäs siinä, dormeissakin tietysti viihtynee enemmän tai vähemmän mukavasti muutaman yön. En tosin tiedä, mistä kumman syystä sekadormeissa tuntuu olevan vain miehiä. Välillä kävi vähän ahdistamaan tilanne, varsinkin siinä vaiheessa, kun dormiin majoittui keski-ikäinen pyöräilijämies. Miekkonen paitsi pieri ja kuorsasi kaiket yöt, myös kuljeskeli pyöräilytrikoissaan ympäriinsä..
Tässäpä nyt muutamat ärsyttävimmät havainnot edelliseltä reissailulta. Ehkä alan jotenkin tulla jo vanhaksi ja mukavuudenhaluisemmaksi, mutta olen hurjan tyytyväinen siihen seikkaan, että paluulento sisältää vain yhden välilaskun, ja sekään ei ole yöllä. Eikä minun tarvitse matkustaa yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti