15.5.2014

Tavallinen torstai

Sir Roin upeat tilaustyökorut kopsahtivat postiluukusta. 

Tänään paistaa aurinko ja on aivan tavallinen torstai. Aamupäivällä kolahti postiluukusta odotettu paketti, kun Sir Roilta tilaamani upeat korut saapuivat viimein kotiin. Näille tulee varmasti paljon käyttöä! 

Valaan laulun ensisentit.

Myös pari viikkoa sitten käynnistynyt terapiahuiviprojektini on ottanut askeleen eteenpäin. Innokas vyyhtienkerijäsiskoni keri upean Louhittaren luolan Väinämöinen-villasekoitelangan kerälle. Lanka lähti mukaan Titityyn liikkeestä hieman heräteostoksena sekkaillessani siellä neulomista harrastavan ystäväni kanssa. Kuinka voi biologi sanoa ei upean väriselle langalle, jonka nimenä on Valaan laulu?

Neuloin aikaisemmin hyvinkin paljon, mutta viimeisen hullunmyllyvuoden aikana en ole ehtinyt harrastaa juuri mitään. Niinpä onkin mahtavan terapeuttista ja rentoa viimein palailla neuletyön ääreen. Malliksi valikoitui helppo pitsineule, joka näyttänee toivottavasti mukavan ilmavalta ja tuo langan elävän pinnan esiin. Huivista on tarkoitus tulla pitkä ja kapea, jotta sitä voi käyttää jo viilenevinä kesäiltoinakin. Edellyttäen siis, ettei työ jää jonnekin keskeneräisten töiden laatikkoon pyörimään...

2 kommenttia:

Smagardi kirjoitti...

Kivaa, että päivittelet taas useammin! :)

Lilya kirjoitti...

Joo, meinasin vähän yrittää ryhdistäytyä tän henkilökohtaisenkin blogin osalta.. Saapa nähdä, kauanko sitä kestää!! :P

Aika monet jutut kun sopii myös noihin muihin blogeihin ja tulee sit helpommin laitettua niihin.