5.1.2013

Memories 2012

Vuoden vaihtuessa sitä tulee ainakin itse varsin nostalgiseksi ja miettii mennyttä vuotta: sen kohokohtia ja ei-niin-ihania tapahtumia, unohtumattomia kokemuksia ja niitä, jotka mielihyvin unohtaisi jos voisi. Vuosi 2012 jäänee mieleeni kutakuinkin epätietoisuuden ja epävarmuuden vuotena, jolloin etsin omaa paikkaani työelämässä ja kärsin suunnattomasta stressistä. Onneksi vuosi 2013 näyttäytyy työn puolesta paljon valoisampana ja seesteisempänä (mutta siitä myöhemmin lisää!). Nyt siis tunnelmia ja parhaita paloja menneen vuoden varrelta:

Talvi
Vuosi alkoi uudessa, ihanassa kodissa. 

Näyttikö jääkaappimagneettien kokoelma joskus näinkin
siistiltä ja järjestäytyneeltä?

Alkuvuodesta teimme myös siskon kanssa ystävänpäivän tienoille sijoittuneen Päivä Tukholmassa -matkan. Koska kumpikaan emme ole juuri Tukholmassa seikkailleet, oli reissu meille hieno tutustumismatka naapurimaamme pääkaupunkiin. 

Menomatkan laiva-aamiaisen minicroissantit olivat herkkua.

Sattumanvarainen kaupunkiseikkailumme kuljetti meidät
rahamuseoon.

Stortorgetin laidalla piipahdimme suloisessa kavilassa imelällä
valkosuklaakaakaolla ja kirjoittelemassa postikortteja.

Risteilyn kotiinpaluu tapahtui ystävänpäivänä, ja kotona minua odotti paremman puoliskon ystävänpäiväyllätys:

Suloinen vaaleanpunainen gerbera ja suklaasydämiä.

Karkauspäivänä puolestaan karkasimme samaisen miehen kanssa hetkeksi arjesta ja kävimme Figaron lounaalla nauttimassa herkullisista alkupaloista, pääruoasta ja jälkiruoasta.

Jos alkupala näyttää tältä, voiko mikään enää mennä pieleen? Ei mennyt.

Kevät

Kevät alkoi uudella huonekasvitulokkaalla, joka enteili yhä yltyvää orkideakuumeen nousua: 

Venuksenkenkä (Paphiopedilum) tekee näyttävän kukan.
Parhaillaan oma kasvini kasvattaa uutta kukkanuppua.

Keväällä vietettiin myös Instanssia, jonne toimme Maijan kanssa biologiväriä ja vietimme mitä mainioimman, pitsan- ja kolantäytteisen viikonlopun. 

Vuonna 2012 osallistuimme Summamutikkaan pienoistaidenäyttelyn voimin...

...mutta sarjassa vei kuitenkin voiton Kapteeni Toni!

Jännittäviä hetkiä koettiin myös tupaantuliaisissamme, jossa vieraita riitti jopa siinä määrin, että loppuillasta eteisen naulakko putosi kiinnikkeistään takkipaljouden takia!

Vieraiden tuloon valmistautuessa kaikki oli vielä rauhallista.

Kevään jännittäviin seikkailuihin lukeutui myös elämäni ihkaensimmäinen pilkkireissukokemus! Ja toisin kuin Annukan mukaan yleensä, tällä kertaa jäähän tehdystä reiästä nousi pikkukaloja toisensa perään: 

Ahven!
Pääsiäisen tienoilla piipahdettiin tutustumassa remontoituun Peurunkaan ja sen piiiiitkääään vesiliukumäkeen. (Viihdyimme ja teimme uuden vierailun joulukuun alla. Maisemat näyttivät jokseenkin samoilta, lunta vain oli hieman enemmän.) Lisäksi vietettiin jälleen Iloista Keskiviikkoa ja loppukeväästä pääsimme Maijan kanssa aloittamaan ahkerien  palstaviljelijöiden arkea. 

Peurunka.

Iloisen Keskiviikon iloisenvärinen salaatti.

Palstaviljelyn alkumetrit: multasäkkien raahaaminen
palstalle kävi tosiaan työstä.

Kesä

Kesä alkoi epävakaisessa säässä (myöhemmin kävi ilmi, että kesästä, kuten koko vuodestakin, kehkeytyi varsin sateinen ja kolea), mutta vietimme kuitenkin kesän "avajaisia" tekemällä porukalla saunalauttaretken Jyväsjärvellä.

En olekaan tainnut aiemmin nähdä Jyväsjärven
suihkulähdettä näin läheltä!

Kesäkuussa järjestimme siskon kanssa yllätyssynttärit samana päivänä syntyneille puoliskoillemme. Alun kevyt ideointi lähti hieman lapasesta ja juhlista tuli jokseenkin reippaan Meksiko -teemaiset.

Askartelimme koristenauhoja ja ripustimme niitä ilmapallojen...

... sekä vihaisen piñata -possun (jonka sisältä
löytyi karkkia ja muita herkkuja) kanssa koristeeksi.

Myös kakku kuului totta kai asiaan: kakkukynttilöiksi sattui sädehtiviä
ja uudelleen syttyviä versioita, joten kesti tovin, ennen kuin päästiin
leikkaamaan ja syömään kakkua.

Omia synttäreitäni vietettiin kahteen otteeseen: kotikotona kesän harvoista lämpimistä päivistä nauttien ja muutamaa päivää myöhemmin, niin ikään lämpimän sään suosiessa, paremman puoliskon organisoimilla eeppisillä yllätyssynttäreillä, joiden aluksi minut istutettiin kantotuoliin ja kärrättiin rantapiknikille. 

Ensimmäisten syntymäpäivien ihastuttavasti tarjoiltu kakku.

Heinäkuisiin seikkailuihin kuului myös kotiseutumatkailu Korpilahden Palvipäivillä...

Palvipäivillä vietimme huomattavan paljon aikaa Takomo
Routaraudan kojulla seppä-Anssin seurana. 

...sekä eeppinen Lapin reissu, joka ansaitsee kyllä ihan kokonaan oman postauksensa. Pieniä tunnelmapaloja reissusta löytyy Villikatajan blogista.

Lapin reissun seurueemme allekirjoittanutta kuvaajaa lukuun ottamatta.

Kesällä myös mökkeiltiin jonkin verran, nautittiin luonnosta sateettomina päivinä ja tietysti grillattiin ja vietettiin muutoinkin kesäelämää. Elokuussa vietin myös kolme työlästä ja antoisaa viikkoa koe-eläinkurssilla (jolla oli sittemmin  myös kauaskantoisempia seurauksia tulevien vuosien suunnitelmiini).

Koe-eläinkurssilla harjoittelimme muun muassa kalojen nukuttamista ja
verinäytteenottoa (taemmassa fileessä näkyvä tummempi kohta on
näytteenoton myötä syntynyt mustelma), jonka jälkeen pistimme
harjoituslohet lihoiksi.

Syksy

Alkusyksystä ostin kuivurin, joka olikin sitten ahkerassa käytössä. Sillä kuivatiin muun muassa marjoja ja muuta syksyn satoa.
Omenarenkaita!

Myös palstaviljely palkitsi ja saimme nauttia oman maan sadosta.

Syksyyn kuuluu myös marjastus ja metsäseikkailut. Suurina eränkävijöinä kävimme siskon kanssa Leivonmäen kansallispuistossa ja saimme eväsmakkaroita varten tarkoitetun nuotionkin syttymään vain sinnikkään tunnin yrittämisen jälkeen...

Yksinäinen eväsmakkara: paketillinen katosi lopulta nopeasti parempiin suihin.

Evästelyn lisäksi poimimme tietysti myös marjoja.
Syksyyn kuului tietenkin myös sieniretkiä. Mukana olivat toisinaan sekä molemmat siskot, että innokkaat metsäkoirat.

Yksityiskohtia.

"Haluaisit minun etsivän maasta MITÄ? Mitä te niillä teette, haisevat pahalta
ja ovat täysin syömäkelvottomia... Kelpaavat korkeintaan kieriskelyalustaksi!"
Näin tuumasi Nöpö ja yritti kieriskellä suppilovahverokasvustojen päällä.

Loppusyksy kuluikin vähän vähemmän tapahtumarikkaissa merkeissä: satoi ja oli pimeää. Joulukuu sentään toi mukanaan viimein joulun odotuksen ja jouluvalmistelut. Pääsin koristelemaan kotia ja sain viimeinkin uutisia, jotka toivat vuodelle 2013 selkeyttä työkuvioihin: pääsen tutkimaan lohia! Niihinhän tutustuin elokuisella koe-eläinkurssilla. Joulun lähestyessä ahkeroin myös joululahjaherkkujen parissa: innostuin testailemaan erinäisiä toffeeohjeita. Niistä omaksi suosikikseni muodostui pähkinätoffee, jota oli todella helppo ja nopea tehdä.

Pähkinätoffeen pystyy jähmettämään silikonimuoteissakin, kuinka kätevää!

Vuoden 2012 kohokohtiin kuului myös paljon muita tilanteita, tapahtumia, seikkailuja ja retkiä, joiden aikana ei kameraa tajunnut napata esiin (tai sitten harvat kuvat ovat niin tärähtäneitä tai väärin valottuneita, ettei niitä kehtaa julkaista). Vuoteen sisältyi uusia reseptejä, joista osasta tuli luottoruokia keittiöön, uusia kasveja (joista parempi puolisko ei ole ihan niin ilahtunut), kesäiset piknik-vauvakutsut, joissa olin vieraana, monia ihania illanistujaisia ystävien kanssa, luontoseikkailuja, pihakasvien istutusta (Kerrostalossa asujalle pihakasvi-istutuksiin kannustava taloyhtiö on aivan mahtava!), saippuan valmistamista, uusia elämyksiä, jännittäviä työkeikkoja... Kaiken kaikkiaan aika tapahtumantäyteinen vuosi, kun sitä näin jälkeenpäin muistelee. Vuodesta 2013 tuleekin sitten.. No, sen näkee vuoden päästä!

Ei kommentteja: