7.6.2011

Hei hei hei hei, soitatko sä... sahaa?

Saha soi. 
Mennyt viikonloppu meni jo edeltävän viikonlopun vanavedessä tuttuja uomia pitkin: sukujuhliessa. Tällä kertaa vuorossa olivat poikaystävän pikkusiskon kaksipäiväiset valmistujaisjuhlat. Päivän sankaritar valmistui erinomaisin arvosanoin lähihoitajaksi, ja työpyyntöjä on sadellut koko kevään ajan tasaiseen tahtiin. Kyllä toisten kelpaa! Itse kuusi vuotta vanhempana ja saman verran pidempään opiskelleena saanee valmistua lähikuukausina ilman työpaikkaa tai tietoa edes työhaastatteluista. Erilaisia on nämä ammatinvalinnat ja urakehitykset. Jotenkin tuntuu, että itse on paljon vähemmän aikuinen, kuin viikonloppuna valmistuva juhlakalu, jolla on ammatti, työpaikka ja selkeitä suunnitelmia tulevaisuudelle. Ehkä akateemisiin ympyröihin hakeutuvat (ajautuvat?) ne, jotka eivät muutenkaan tiedä, mitä elämällään tehdä? Toisaalta, minullakin oli paljon selkeämpi kuva siitä, mitä tulevaisuudelta haluan silloin, kun aloitin opintoni. Opiskelujen edetessä tuo kuva hieman muuttui, mutta pysyi silti selkeänä ja vahvistui vielä entisestään: tiesin, mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa työkseni ja tiesin, että olin tullut sitä varten oikeaan paikkaan. Todellisuus kuitenkin on iskenyt vasten kasvoja tässä viimeisen reilun vuoden aikana, ja nyt tuntuu, että vaikka tulevaisuudenkuvani olikin selkeä ja vahva, on sen toteutuminen kaukana tosielämän realiteeteista. Joskus näemmä ammatilliset pilvilinnatkin romahtavat. Mitä sitten seuraavaksi, sitä tässä kesän aikana varmaan tulee pohdittua enemmänkin. Ehkä pilvilinnan raunioista nousee jotain kiinteämpää ja pysyvämpää. Ja toivottavasti myös uusi suunta selkeytyy ja tuntuu omalta. 

Ai niin, juhlien ensimmäisessä osassa oli paikalla suuri joukko pohjalaisia, ja pari veljestä soittivat harmonikkaa ja sahaa todella hienosti. Intouduttiinpa me muutkin juhlavieraat sitten kokeilemaan sahan soittoa, ja vaikka aikaansaadut äänet ei ehkä olleet ihan niitä haluttuja, niin sentään jotain ääntä sain minäkin sahasta. Voinpa ainakin jatkossa sanoa soittaneeni sahaa!

Ei kommentteja: