Tammikuu, ja varsinkin viimeinen reilu viikko, ovat olleet (korkea)kulttuurin suurkulutusjuhlaa. Voisi melkein saada sen käsityksen, että olen oikeasti hyvinkin kulturelli ihminen. No, ehkä jonkin verran olenkin toivoakseni, mutta tämä antaa jo vähän vääristyneen kuvan. En esimerkiksi ollut vielä ennen ensimmäistä teatterikäyntiä käynyt vielä kertaakaan Jyväskylän kaupunginteatterissa täällä asuessani vaikka olen sentään asunut täällä jo reilut kolme ja puoli vuotta.
28.1. Fundamentalisti
Ensikosketukseni Jyväskylän kaupunginteatteriin ja muutoinkin ensimmäinen teatterinäytös vuosiin. Olisikohan edellinen kerta ollut Viulunsoittaja katolla joskus yläasteikäisenä? No, kovin paljon myöhemmin en ainakaan ole ollut teatterissa sitten. Ainakaan en muista olleeni, ja yleensä näytelmät tekevät minuun melkoisen vaikutuksen. Tämäkään ei ollut poikkeus. Aihepiirikin tosin oli jo sinänsä kovasti ajatuksia herättävä ja vaikka saliin astuikin vailla sen kummempia ennakko-oletuksia tai -tietoja, niin tämä ravisteli. Esitys herätti minut tiedostamaan aiemmin huomaamatta jääneitä puolia itsessäni. Niitä ei niin kauniita ja viehättäviä. Ehdottomasti katsomisen arvoinen!
5.2. La Traviata
Rakkauteni oopperaan syttyi melko äskettäin, joulukuisella Riian matkalla, ja voi olla, että elämme vielä kuherruskuukauttamme. Siltikin olin taas haltioissani ja hämmennyin jokaisen näytöksen loputtua siitä, että istuin edelleen samalla paikalla, teatterisalissa. Hurjaa tempautua niin kokonaisvailtaisesti mukaan tarinaan. Tämä sama tosin kävi myös Fundamentalistin kanssa. Ehkä olen jotenkin kovin altis tempautumaan mukaan juttuun jos toiseenkin? Joka tapauksessa, oopperaan lähden uudestaankin heti tilaisuuden tullen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti