23.5.2008

Fetaattipuu ja tuhat muuta mukavaa

Tämän siitä saa, kun yhdistää feta-pinaattipiirakan leipomusaikeet liian nopeaan artikulaatioon ja töksäyttää ilmoille koko sotkun. No joo, en kuitenkaan sitten leiponut "fetaattipiirakkaa", vaan tyydyin kokkailemaan pastavuokaa, jota on sitten kulunut viikko syöty. Tai lähinnä minä olen syönyt, minkä takia sitä onkin riittänyt näin pitkälle.
Viikko on ollut hurjan kiireinen, eikä kaikkea juoksemista ollenkaan piristänyt se, että ensimmäinen psykologikäynti oli ajoitettu täksi aamuksi. Onneksi etukäteen kammoamani tapahtuma osoittautuikin lopulta aika leppoisaksi ja rennoksi tilaisuudeksi.. Ja pian uudestaan! No joo, ei se herkkua ole. Ja jotenkin on sellainen tunne, ettei se ihan pian ole ohitsekaan. Eikä tarvitsekaan olla, kyllä siellä nyt voisi sen verran perusteellisesti penkoa kaikki arkistot, ettei tarvisi ihan heti uudestaan ruveta..
Haluaisin leipoa tuota feta-pinaattipiirakkaa vielä ensi viikolla, ehkäpä. Mikäli ehtisin millään. Ja nyt illalla on tiedossa elokuvissa käyminen pitkästä aikaa (täytyyhän uusin Jones nähdä!). Mukavaa viimeinkin ottaa hieman sosiaalista kontaktia kaiken tämän kotona nyhväämisen ja kärpästalolla nyhväämisen ja labrassa nyhväämisen vastapainoksi. Lisäksi olisi onkireissua tiedossa myös. Kunhan nyt tulisi vähän lämpimämpi keli. Saan ikioman nostalgisen bambuongenkin!!! Ihanaa!

Rakastakaa minua.

Ei kommentteja: