21.4.2008

Miss Impossible

Kaikenlaista taas.. Tänään on ollut kunnon kevätpäivä, aurinkoista ja lämmintä. Viime viikolla bongasin ensimmäiset leskenlehdet tien pientareella. Rupesin miettimään, että onko leskenlehdet tuuli- vai eläipölytteisiä ja risti- vai itsepölytteisiä. Sen siitä saa, kun käy kasviekologian syventävää kurssia. En tosin ole vieläkään jaksanut kaivaa vastausta aiheeseen. Veikkaisin eläinpölytystä..
Oikeastaan viimeisin kulunut viikko on mennyt ensiksi sairastellessa ja sen jälkeen epäsosialisoituessa. En vain tahtoisi tai jaksaisi tavata ihmisiä. Enkä tiedä miksi. Häiritsevää. Elelen sitten itsekseni omissa maailmoissani ja katselen päivät pitkät sarjoja kotona. Jeejee.
Tahtoisin saada jotain informaatiota mahdollisista kesätöistä. Tuntuu hankalalta, kun ei pääse suunnittelemaan kunnolla kesän aikatauluja. Ja jos ei töitä irtoa, ei rahaakaan tipu, eikä pääse osallistumaan juurikaan mihinkään rientoihin. Puhumattakaan Portugalista, jonne matkakassa ois kiva saada ainakin kohtuulliseksi. Kävin kirjastossa tänään lainailemassa sarjakuvien (kevyttä luettavaa..) lisäksi myös matkaoppaita Portugaliin. Jännää, olen oikeasti menossa sinne. Siitä tulee varmasti hauskaa.

Ei kommentteja: