16.4.2013

Kynä käteen, luovuus valloilleen



Osallistuin Agricolan päivänä pidettyyn Kirjoittamisen mahdollisuudet -seminaariin, jossa tarkasteltiin kirjoittamista monesta eri näkökulmasta. Kolmena pääteemana oli luova kirjoittaminen ja sen rajojen ja määrittelyjen pohtiminen, kirjoittaminen opetuksessa ja nykyteknologian mukanaan tuomat haasteet sekä kirjoittaminen tutkimustyössä. 


Heti seminaarin ensimmäisessä osiossa ”Mistä puhun kun puhun kirjoittamisesta?” pureuduttiin kirjoittamiseen ja inspiraatioon monipuolisesti. Niin luova kirjoittaminen kuin tieteellinen kirjoittaminenkin kaipaavat alkumetreillä kirjoitusinspiraatiota. Tyhjä paperi näyttäytyy yhtä tyhjänä, tahtoi sitten luoda jotain uutta ja mielikuvituksellista tai raportoida uusia tutkimustuloksiaan. Tiina Ali-Siston puheenvuoro kirjoittamisen kokonaisvaltaisuudesta osui ja upposi itseeni: puheenvuoron vinkkejä kirjoitusinspiraation ja sanojen houkuttelemisesta kokeilen taatusti niin tieteellisessä kirjoittamisessa kuin luovemmassakin harrastamisessa. Käsin kirjoittaminen kesäpäivänä järven rannassa, mielikuva ainakin on jo yksistään inspiroiva.

Vilja-Tuulia Huotarisen kirjoitusmyyttejä ruotiva puheenvuoro antoi myös paljon ajattelemisen aihetta. Kenties tutkimuskirjoittajillekin luodut raamit voi, ja kannattaakin, kyseenalaistaa samalla lailla kuin kaunokirjallisuusammattilaisiin kohdistuvat odotukset. Voisiko tieteellinen kirjoittaminenkin näyttäytyä luovana, leikkisänä prosessina? Voisiko luovan kirjoittamisen kautta tuoda tieteellistä kirjoittamista alas norsunluutornistaan ja siten madaltaa tieteellisen kirjoittamisen kynnystä?

Minulle kirjoittamisessa vaikeinta on aina ollut aloittaminen. Kuten Juri Joensuun esityksessään siteeraama Gilbert Sorrentino on on sanonut: Valkoisen paperin kammo on inspiraation idioottikaksonen. Tyhjää paperia, tai useammin tekstinkäsittelyohjelman ruutua, tuijottaessa kaikki huonoimmatkin ideat tuntuvat karkaavan mielen ulottumattomiin. Tässä apuun tulee tieteellisen kirjoittamisen monet säännöt. Kun voi luonnostella vaikkapa sisällysluetteloa, on tyhjä tila saatu jo täytettyä ainakin puoleen väliin arkkia. Tämän jälkeen ideat hiipivätkin jo helpommin lähelle ja jotkin niistä saa vangittua tekstiksi. Joensuun esittelemät kokeellisen kirjoittamisen rajat ja säännöt toivatkin minusta luovaa kirjoittamista lähemmäksi tutkimuskirjoittamisen maailmaa. Kirjoittamiselle asetetut rajat, kuten runomitta, matemaattiset mallit ja erilaiset kirjain- ja sanapelit muistuttavat minusta tieteellisen kirjoittamisen pelisääntöjä, mutta eivät kuitenkaan onnistu kahlitsemaan kirjoittajan luovuutta.


Iltapäivän kolmas seminaariosio, ”Tieteellisen kirjoittamisen haasteet”, syvensi näkemystäni luovan kirjoittamisen ja tieteellisen kirjoittamisen yhtäläisyyksistä ja toisaalta myös toi uudelleen esiin eroja näiden kahden kirjoitustavan välillä. Minna-Riitta Luukka pohti puheenvuorossaan ”Tiedettä paperille – miksi, miten ja millä kielellä?” tieteellisen kirjoittamisen suhdetta akateemiseen tiedeyhteisöön. Hän totesi, että tiedetekstit ovat osa akateemista yhteisöä ja vuorovaikutuksessa sen kanssa. Niinpä akateemiselle yhteisölle on tärkeää kirjoittaa sen ”omalla kielellä”, noudattaen tieteellisen raportoinnin kaavoja ja normeja. Tieteellisen kirjoittamisen luonne usean kirjoittajan yhteisenä projektina tuo myös mukanaan omia haasteita. Itseäni jäi mietityttämään tämä kohta erityisen paljon. Kuinka saisin nyt seminaaripäivän aikana virinneen innostukseni ja ideani siirrettyä käytäntöön? Saako tieteelliseen kirjoittamiseen oikeasti luovempaa otetta, kun samaa tekstiä kirjoittaa ja muokkaa myös moni muu? 

Seminaaripäivän päätti Taina Saarisen puheenvuoro ”Mitä laadukas kirjoittaminen on ja miten sitä voi arvioida?”. Aihe on todella ajatuksia herättävä, sillä jatko-opinnot aloitettuani olen miettinyt paljon juuri tieteellisen kirjoittamisen laatua ja sitä, miksi joitakin julkaisusarjoja pidetään niin paljon laadukkaampina, kuin toisia. Ylipäätään mielestäni on hämäävää, että tutkijan työssä painotetaan julkaistuja artikkeleita työn laadun ja tutkijan osaamisen mittarina niin vahvasti. Tutkimustyö kun kuitenkin suurelta osin on myös paljon muuta, kuin julkaisujen kirjoittamista.

Ylipäätään koko julkaisuprosessi näyttäytyy itselleni tässä vaiheessa monimutkaisena, hitaana ja kankeana järjestelmänä. Voisiko tutkijan osaamista mitata myös muilla keinoin? Voisiko tieteellisten julkaisujen laadun arvioimisen ainakin osaksi irroittaa siitä, minkä nimisessä julkaisusarjassa juttu julkaistaan? Ja miksi jotkin harvat julkaisusarjat ovat yliopäätään arvostetumpia kuin toiset, vaikka yksittäiset niissä julkaistut artikkelit eivät välttämättä ole aina niin mullistavia?

Kirjoittamisen haasteet -seminaari tarjosikin roppakaupalla uusia ideoita ja näkökulmia sekä todella paljon ajattelemisen aihetta luovasta kirjoittamisesta, inspiraatiosta, tieteellisestä kirjoittamisesta, kirjoittamisen opettamisesta ja kielen käytöstä ylipäätään.

11.4.2013

Osta blogikirppikseltä ja WWF kiittää

Hei vaan!

Törmäsin blogikirppikseen, jonka idea on sen verran hieno, että tätä jakaa ilokseen eteenpäin. Eli siis, Annika pitää blogikirppistä, jonka jokaisesta myydystä tavarasta menee vähintään 1€ WWF:lle.Käy tsekkaamassa, jos kirppikseltä löytyisi jotain sopivaa sinulle: 


Blogikirppikseltä löytyy vaatteita kokoluokasta 32-36 (XS-M), eli itselleni valitettavasti väärän kokoisia. Onneksi kirppiksellä on myös koruja ja laukkuja...

6.4.2013

Savutuvan Apaja

Savutuvan Apajan pihapiiri on täynnä tunnelmallista maalaisromantiikkaa.

Näemmä postausväli tuntuu olevan jotain noin neljännesvuoden luokkaa.. Noo, ehkä tämä tästä. (Säännöllisemmin postauksia tipahtelee Villikatajan blogissa sekä Viidakkokirjeissä, jos niiden aihepiirit kiinnostavat teitä. Toim. huom.)

Somasti patinoitunut aitan ovi.

Maalaisromatiikkaa kuistilla.

Vuoden alusta alkanut jatko-opiskelijan pesti sekä Villikatajan myötä elämään tulleet tapahtumat ovat vieneet tehokkaasti aikaa. Molempien parissa työskentely on kuitenkin erittäin antoisaa ja inspiroivaa. Uskoisin melko vähällä vakuuttelulla, jos joku sanoisi minun elävän elämän parasta aikaa. Nyt tällä viikolla pääsin osallistumaan ensimmäiseen tieteelliseen tapahtumaan, kun NordSIR-verkoston kansallinen vuositapaaminen pidettiin täällä Jyväskylässä. NordSIR -verkostohan on tarkoitettu pohjoismaissa työskenteleville tutkijoille, jotka tutkimuksissaan hyödyntävät vakaita isotooppeja. 

Saunan edustalla loimusi tuli. 

Verkoston päiväohjelma pidettiin Jyväskylän yliopiston tiloissa, mutta kaksipäiväisen tapaamisen iltaohjelma oli Savutuvan Apajalla. Tähän tunnelmalliseen matkailukohteeseen en ollutkaan koskaan aiemmin tutustunut, vaikka se on noin vartin ajomatkan päässä Jyväskylän keskusta-alueelta. Mahdollinen syykin selvisi kyllä tilan esittelykierroksen aikana: Savutuvan Apaja on avoinna ainoastaan ryhmille. Paikka onkin erittäin suosittu varsinkin kesäisin, jolloin jokaisena viikonloppuna tilalla juhlitaan vähintään yksiä hääjuhlia. Koska Savutuvan Apaja sijaitsee aivan rannassa, pääsee sinne kesäisin myös vesitse. 

Kyllä näitä maisemia kelpasi ihailla saunan ikkunasta!

NordSIR -illanviettomme alkoi siis tilan esittelykierroksella, jonka jälkeen pääsimme nauttimaan saunomisesta upeissa puitteissa. Valitettavasti savusauna oli varattu miespuolisille osanottajille, joten me naiset saunoimme sitten astetta tavallisemmassa, joskin myös erinomaisessa, saunassa. Saunan jälkeen loppuilta kuluikin ison tuvan ravintolatiloissa herkullisen seisovan pöydän antimista nauttien. Meille oli varattu Savutuvan Apajan maailaispöytä, jonka antimet listataan tuvan sivuilla seuraavasti: 

"Alkuruoka: keitetyt tilliperunat, leikkeleenä sawulihaa ja graawikalaa, wihreäsalaatti ja yrttikastike sekä silliä ja tomaattisilakkaa

Pääruoka noutopöydästä: Apajan paisti naudasta tai porsaasta,
noutopöydästä kermaperunat ja porkkanaloota, siirappiset sipulit, hunajaisia kaswiksia ja kirpeää salaattia
Alku- ja pääruoat sisältäwät talon leipiä ja lewitteen.

Kahwi ja tee: mustikkakukko eli rättänä"

Ensimmäisellä kierroksella tarjoiltiin alkupaloja, jotka jo yksistään olisivat helposti riittäneet taltuttamaan isommankin nälän: 

Alkupalatarjoiluja: etenkin lämpimät tomaattisilakat ja niin
ikään lämmin savuliha olivat aivan suussasulavia!
Runsas alkupalalautanen: vihersalaattia, maustesilliä, graavilohta, leipää,
tomaattisilakkaa, tilliperunoita ja savulihaa. Nam!
Alkupalaherkuttelun jälkeen siirryimme kuitenkin pääruoan kimppuun, joka oli myös äärettömän herkullista. 

Pääruokalautaselle saattoi ehkä eksyä myös alkupalapöydän parhaimpia paloja...
Kun olimme päässeet aikamme nauttimaan alku- ja pääruokavalikoimasta, tuotiin vielä lopuksi pöytään jälkiruokakahvi (tai omassa tapauksessani tietysti tee) sekä todella herkullinen rättänäannos reilun kermavaahtokeon kera: 

Rättänää, namnam!

Onni onnettomuudessa, että ruokailuun oli varattu tarpeeksi paljon aikaa. Onneksi myös jälkiruoka tarjoiltiin annoksina, eikä seisovasta pöydästä, muutoin olisin varmasti haljennut illan aikana kaikesta herkuttelusta. Syöminkien lomassa oli myös mukavasti aikaa jutella muiden tutkijoiden kanssa ja tutustua hieman siihen, mitä kaikkea jännittävää vakaiden isotooppien avulla tutkitaankaan meillä Suomessa. Seuraavana päivänä pääsimme tutustumaan vielä hieman lisää tutkimuksiin, kun kuulimme kolme lyhyttä esitystä osanottajilta. Tämän päätteeksi pääsimme myös tutustumaan upouuteen analyysilaitteeseen, kun Isoprimen edustaja esitteli Jyväskylän yliopistoon vasta hankitun laitteen ominaisuuksia. 

Esittelyssä uuden analyysilaitteen kaasuanalysaattoriyksikkö.

Kaiken kaikkiaan NordSIR -tapaamisesta jäi itselle todella hyvä mieli ja jälleen isosti lisäintoa tutkia ja verkostoitua!